Torstaina kello 15 Pälkäneen seurakuntatalolle ryntää kerhoilemaan lauma 6-11-vuotiaita poikia. Jätkiksen vetäjät ovat 15-vuotiaita viime kesän rippikoululaisia. Kun he elokuussa menivät mainostamaan kerhoaan alakoululle, ei kukaan osannut arvata seurauksia.
Ensimmäisellä kerralla kerhoon tuli 70 poikaa! Syksyn aikana osallistujien määrä on vakiintunut 30 hujakoille.
Kerhonohjaajanuorukaisilla on keskenään hyvä kemia
Jätkiksen tarina alkoi viime kesänä Pälkäneen seurakunnan rippileirillä, jossa olivat mukana Iiro Moisio, Eetu Rautanen ja homman alkuunpanija Aleksi Saari.
– Nuorisotyönohjaaja Senni Nissilä kertoi, mihin kaikkeen seurakunnassa voisi osallistua. Selvisi, ettei jätkäkerhoa ole. Kysyin Iiroa ja Eetua vetäjäksi, ja sitten kerrottiin asiasta Sennille. Mukaan värvättin myöhemmin myös Pyry Vaismaa, koska me neljä olemme parhaita ystäviä ja luokkakavereita, kertoo Aleksi.
Nelikko kiersi läpi alakoulun kaikki luokat ja jakoi mainoksia kerhosta. Kaikille yllätykseksi kutsu kolahti kymmeniin poikiin, ja ensimmäinen kerta meni enimmäkseen tilanteenhallintaan.
Kerhojen suunnittelu tapahtuu pääosin skypessä videopuhelujen välityksellä, mutta joskus viimetipassa vaikkapa matikantunnilla.
– Kerhon suunnittelu on aina mukavaa. Yhteistyömme sujuu hyvin, kun välillämme on hyvä kemia ja olemme idearikas porukka, Eetu toteaa.
Tiimin vahvuuksia ovat erityisesti musiikki ja liikunta.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – ja kivaa!
Tällä kertaa alkuhartaudessa lapset saavat valita laulukirjasta kolme laulua, jotka ovat vetäjänelikolle outoja. Ne kuitenkin veisataan läpi jätkämeiningillä kerholaisten kannustavien kättentaputusten tahdissa.
Hartauden jälkeen lähdetään yleensä sään salliessa ulos temmeltämään ja energiaa purkamaan, mutta nyt porukka jää saliin tietokilpailemaan. Kun ryhmiä muodostetaan, niin meteli voimistuu. Senni pyytää hiljaisuutta sellaisella volyymilla, että kaikki varmasti kuulevat. Vetäjät jakavat papereita ja kyniä, ja selvittävät, ketkä toimivat ryhmien kirjureina.
– Mää en osaa vielä kirjoittaa, yksi lapsista huokaa.
Tietokisan aikana syntyy pientä kinastelua ja muksimista. Pari innostunutta nousee tuoleilleen seisomaan vastauksia pohtiessaan. Joku kipaisee paukuttamaan flyygelin koskettimia, mutta vetäjät palauttavat kaverin nopeasti paikalleen.
Onko jätkiksessä kivaa? -kysymys saa lapset unohtamaan kirjalliset vastaukset.
– On! On! On! kuuluu joka puolelta.
Tänään on Pyryn vuoro vetää keväällä huipentuvaa pleikkariturnausta. Kaksi poikaa kerrallaan lähtee alakertaan pelaamaan konsolilla, kun toiset osallistuvat salissa muuhun ohjelmaan.
Tietokisan jälkeen jakaannutaan ryhmiin suunnittelemaan Iiron seurassa ensi viikon alkuhartautta, pelaamaan Eetun kanssa lautapelejä ja leikkimään Aleksin johdolla esineenpiilotusta.
”Ekalla kerralla me oltiin vähän huligaaneja”
Leevi, 6, ja Luka, 7, puhuvat molemmat maailman parhaasta kerhosta.
– Ekalla kerralla me kyllä oltiin vähän huligaaneja, niin että se ei mennyt ihan putkeen. Kyllä me ymmärretään, että riehumisen takia meille joutuu huutamaan. Parasta on ollut jalkapallon potkiminen tuolla ulkona, kertoo Luka.
– Pihalla on kivaa, varsinkin jalkkis ja 10 tikkua laudalla. Noi vetäjät tekee aina jonkun hassun alkujutun, Leevi hymähtää.
Topias, 9, tykkää kerhossa melkein kaikesta, mutta joidenkin metelöinti ei tunnu mukavalta.
– Pienemmät pojat pelleilee, joten suosittelen jätkistä 3.-4. -luokkalaisille, Topias sanoo.
– Mukavaa tämä kerhonpito on, metelistä huolimatta, tuumii Eetu Rautanen.
– Kolmas kerhokerta oli erityisen onnistunut ja sujui suunnitelmien mukaisesti. Pojatkin olivat rauhallisempia, Iiro Moisio muistelee.
Lempeäluonteisen Pyry Vaismaan mielestä on haastavaa komentaa lapsia, vaikka se olisi joskus tarpeellistakin.
– Lasten kanssa on nostalgista ja kivaa touhuta kun muistaa, millaista oli olla samanikäinen, ja tietää jotakin heidän ajatusmaailmastaan, hän sanoo.
Kerhon jälkeen hengähdetään ja pidetään palautekeskustelu
Vuosi sitten syksyllä poikakerho ei ottanut tuulta siipiensä alle, joten ajatus haudattiin, mutta nyt tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi.
Samaan aikaan jätkiksen kanssa kokoontuu alakerrassa tyttökerho. Alkusyksyn koulutus kerhonohjaajille oli lyhyt, mutta Senni Nissilä päivystää talossa seilaten kerhojen eri pisteiden välillä ohjaamassa tarvittaessa nuoria vetäjiä. Tunnin kestävä jätkis tuntuu joskus häslingiltä.
– Emme ehdi siinä paljoa miettimään, kun vedämme ohjelmaa läpi parhaamme mukaan. Kerhon jälkeen sitten hengähdetään ja pidetään palautekeskustelu.
– Olemme oppineet syksyn aikana paljon siitä, miten iso ja energinen ryhmä saadaan toimimaan jouhevasti. On innostavaa huomata, että me kaikki kehitymme koko ajan, Nissilä sanoo.
Nissilälle on ollut hauska oppimiskokemus olla sivustaseuraajana puuttumatta joka asiaan.
– Hoitelen toiminnan keskellä yksittäisiä asioita, kuten lasten kaatumisia tai kinasteluja, ja tänään otin tietokilpailussa pienen rauhoittamishetken.
– Muuten, jätkiksessä ei sitten askarrella, on vetäjänelikko ilmoittanut, Nissilä naurahtaa.
Kiitosta sekä lapsilta että vanhemmilta
Senni Nissilä työkavereineen on kuullut vanhemmilta myönteisiä kommentteja kerhosta. Mukaan on tullut sellaisiakin poikia, joita ei ole saatu käymään muissa harrastuksissa.
– Välillä olen jännittänyt, jääkö joku lapsi huomaamatta isossa ryhmässä tai tuleeko riehakkaasta leikistä jollekin paha mieli, mutta mitään ikävää ei ole kantautunut korviini.
– Pojat tulevat aina uudestaan viikko viikon jälkeen, joten he ovat viihtyneet ja ovat tyytyväisiä siihen, mitä jätkis tällä hetkellä on. Siitä huolimatta toimintaa kehitetään koko ajan, sanoo Nissilä.
Oleellista jätkiksen suosiossa on Nissilän mukaan se, että idea, innostus ja kerhon toteuttaminen lähti seurakuntalaisista eli nuorista eikä työntekijöistä. Lapsetkin ovat olleet innostuneita ja innostaneet ja kutsuneet toisiaan mukaan.
– On mukava tunne, kun saa tuoda iloa lapsille ja näkee että he nauttivat tästä. Se on hommassa parasta, toteaa Eetu Rautanen.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Kuvat: Merja Salonen. Kuvankäsittely: Emilia Karhu.
Lue myös:
Iltaperhekerhot saavat Sonkajärvellä jatkoa
Seurakunta ja päiväkodit tekevät Raumalla yhteistyötä lasten tunnekasvatuksessa