Luottamushenkilö Reijo Peura Laukaasta: ”Saan Jumalalta turvallisuutta ja rauhaa”
Keski-Suomessa sijaitsevassa Laukaan kunnassa viettää eläkepäiviä Reijo Peura, 65. Elämäntyönsä insinööritoimistoyrittäjänä tehnyt Peura vakuuttaa, että ohjelmaa riittää työkiireiden väistymisestä huolimatta.
– Minulla on 43 lastenlasta,...
Viisi viisautta Raamatusta: Uurastavan uni on makea
Raamattu sisältää paitsi uskonnollista myös elämänfilosofista ja psykologista viisautta. Se on iätöntä ja sopii myös 2000-luvun luterilaisen märehdittäväksi.
Ohessa viisi lainausta Saarnaajan kirjasta, joka on...
Kolumni: Pappi ei tarjonnut lohtua Hectorille – oliko hänellä huono päivä vai uskonkriisi?
Lueskelin jokin aika sitten legendaarisen lauluntekijän Hectorin elämäkertaa. Siitä löytyikin monta mielenkiintoista tarinaa, jotka tempaisivat mukanaan niihin aikoihin, kun itsekin opettelin kitaran rämpyttämistä into...
Pääkirjoitus: Uskontunnustus ei ole mikään ihmisen päättelykykyä suurempi teksti
Tuomasmessun 30-vuotisjumalanpalvelus viime sunnuntaina Helsingin Agricolan kirkossa on herättänyt keskustelun uskontunnustuksesta. Hyvä niin, aikuistunut vaihtoehtomessu ei sammaloidu.
Saarnansa lopuksi Olli Valtonen johdatteli seurakunnan uudenlaiseen, väljään...
Mysteerikuva: Kahvit kellarissa, mutta missä?
Kotimaa on 112-vuotias. Sen valokuva-arkistossa on laatikollinen kiinnostavia vanhoja kuvia, joissa ei ole tietoa, milloin ja mistä tilanteesta...
Buddhalaiset yhdyskunnat kasvavat ja Jehovan todistajat menettävät jäseniä Suomessa, kertoo tilasto
Suomen uskonnollisessa kentässä kasvoi viime vuonna suhteellisesti eniten buddhalaisten määrä. Tieto selviää Tilastokeskuksen väestörakennetilastosta, jonka luvut ovat peräisin rekisteröidyiltä uskonnollisilta yhdyskunnilta. Kun buddhalaisilla yhdyskunnilla...
Saapas sai nuorisotyön tunnustuspalkinnon – ”Toiminta kehittyy sen mukaan, missä nuoret liikkuvat”
Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) on myöntänyt nuorisotyön tunnustuspalkinnon palveluoperaatio Saappaalle, Nuori kirkko kertoo tiedotteessaan.
Nuorisotyön tunnustuspalkinto on huomionosoitus merkittävästä työstä nuorisotoimialalla. Se jaetaan vuorovuosin nuorisoalalla...
Erikoinen seurakuntaraja kulkee rivitaloyhtiön läpi Kuopiossa – muutosehdotus on jo vireillä
Kuopiossa on seurakuntaraja, joka erottaa naapurit toisistaan. Raja kulkee Saaristokaupungin alueella rakenteilla olevan rivitaloyhtiön siten, että osa siitä kuuluu Alavan ja osa Kallaveden seurakuntaan....
Kaisamari Hintikka harkitsee ehdokkuutta Espoon piispanvaalissa – ”Helsingin vaalin jälkeen on ehtinyt vetää henkeä”
Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri, pastori Kaisamari Hintikka, 50, pohtii vakavasti ehdokkuutta Espoon hiippakunnan piispanvaalissa. Hintikka sanoo Kotimaa24:lle, että häntä on pyydetty ehdolle ”useammaltakin taholta”, mutta...
Saksalaistutkija Katharina Kunter: ”Olen skeptinen luterilaisuuden tulevaisuuden suhteen Venäjällä”
Luterilaisten tulevaisuus Venäjällä sisältää muutoksia, kertoo saksalainen historioitsija Katharina Kunter. Hänen mukaansa maassa on kaksi historiallista luterilaista kirkkoa, saksalais- ja suomalaistaustainen.
– Olen kuitenkin aika...