Koti Uutiset Sivu 22

Uutiset

Canterburyn arkkipiispaksi ensimmäistä kertaa nainen

Lontoon piispa Sarah Mullally, 63, on valittu Canterburyn uudeksi arkkipiispaksi. Englannin pääministerin kanslia ilmoitti asiasta tänään. Mullally on ensimmäinen virkaan nimitettävä nainen. Hänestä tulee...

Professori Petri Luomanen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaaniksi

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan uudeksi dekaaniksi on valittu Uuden testamentin sekä varhaiskristillisen kulttuurin ja kirjallisuuden professori Petri Luomanen. Hänen viisivuotinen kautensa alkaa 1.1.2026. Valinta...

Haukiputaalla halutaan kieltää homoparien vihkiminen kirkon tiloissa – kirkkoherra jätti eriävän mielipiteen

Oulun Haukiputaan seurakunta käsitteli syyskuussa aloitetta, jossa esitetään, ettei seurakunnan tiloissa tulisi vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Aloitteen oli tehnyt seurakuntaneuvoston jäsen Martti Heinonen. Asian...

Saapas-toiminta vetää nyt myös Pohjois-Suomessa

Kohtaavan nuorisotyön Saapas-toiminta on saanut uutta jalansijaa erityisesti Pohjois-Suomessa. Lasten ja nuorten keskuksen ylläpitämässä toiminnassa jo noin neljäsosa ryhmistä on Pohjois-Suomesta. Nykyisin myös monet...

Helsingin yliopistosta valmistui teologeja – Katso nimet

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 1.8.–30.9.2025 suoritetut tutkinnot Teologian tohtorin tutkinto: Kallas-Põder Karin Filosofian tohtorin (teologinen) tutkinto: Cairns Toivo Teologian maisterin tutkinto: Graydi Dana, Jokinen Jorma, Kiviranta Katariina,...

Messuyhteisö sai kenkää rukoushuoneyhdistyksen tiloista

Pohjois-Paippisten kyläkirkolla kokoontuva aloitteleva messuyhteisö on kohdannut vastoinkäymisiä.

Helsingin hiippakuntaan kolme uutta director cantus -arvonimeä

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on myöntänyt director cantus -arvonimen seuraaville kanttoreille: Inka KinnunenTommi NiskalaJorma Martikainen

Suomalainen seurakuntatyö on ajettu alas Göteborgissa – ”Meidät on heitetty ulos kirkosta”

Ruotsin toiseksi suurimman suomalaiskaupungin Göteborgin suomalainen seurakuntatyö on ajettu alas. Kun vielä vuonna 2022 jumalanpalveluksia oli suomeksi joka sunnuntai, 2025 enää noin kymmenen vuodessa....

Lempäälän lukion Ilmastosoturit muuttavat ilmastoahdistuksen toivoksi

Vuonna 2018 Lempäälän lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Jarmo Lehtistä harmitti kunnolla oppitunnin jälkeen. Opiskelijoiden kanssa oli jälleen kerran ollut esillä pinnalla oleva asia,...

Suviseuroille etsitään omaa pysyvää aluetta täydentämään muita paikkoja

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys SRK on ryhtynyt etsimään omaa pysyvää paikkaa vuosittain järjestettäville Suviseuroille. Tähän asti Suviseuroja on järjestetty vuokratuilla alueilla eri puolilla Suomea. Vuodesta...