Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää selvitystyön, jossa tarkastellaan budjettileikkausten vaikutuksia kirkolle määrättyjen lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Asiasta kertoi opetusministeri Anders Adlercreutz kirkolliskokouksessa keskiviikkona Turussa.
Adlercreutzin mukaan ministeriössä on tehty päätös selvityksen laatimisesta, mutta työ on vasta alkamassa.
Hän totesi, että kirkon kyky hoitaa sille asetetut yhteiskunnalliset tehtävät edellyttää riittäviä resursseja. Hän sanoi myös pitävänsä periaatteellisena kysymystä, miten yhteiskunnalliset tehtävät korvataan kirkolle. Selvityksessä etsitään oikeaa tapaa lähestyä asiaa.
Ministerin mukaan selvitys tehdään yhteistyössä kirkon ja muiden osapuolten kanssa.
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on lakisääteisiä tehtäviä, kuten hautaustoimi, jonka järjestämisestä valtio maksaa korvausta kirkolle. Sopimuksen mukaan valtion rahoitusosuus on 80 prosenttia, mutta valtion budjettileikkausten jälkeen osuus on jäämässä tätä pienemmäksi.
Hallitus päätti viime keväänä leikata kirkolle maksettavaa rahoitusta kymmenellä miljoonalla eurolla vuosina 2026 ja 2027. Viime vuonna hallitus päätti pysyvästä 19,6 miljoonan euron vähennyksestä kirkon rahoitukseen.
Valtioneuvoston tekemistä leikkauksista opetusministeri Anders Adlercreutzin sanoi, ettei leikkausten tekeminen ollut kivutonta.
− Kirkolla ja valtiolla on ainutlaatuinen suhde, joka elää ajassa.
Lue myös:
”Katsoisin lahden yli Ruotsiin ja lähtisin selvittelemään hautausveroa”
Hautaan pääsy kallistuu ensi vuonna monissa seurakunnissa – maksut paikoin rajussa nousussa
Ilmoita asiavirheestä

