Rovaniemellä kehitysvammaiset ryhtyivät auttajiksi – Konsertti tuki Etiopian vammaisia

Vili Korhonen (vas.) ja Aki Mustonen suunnittelevat jo seuraavaa konserttia, sillä hyväntekeväisyyskonsertti oli heille hieno kokemus. Kuva: Maarit Simoska

Vähitellen Rovaniemen kirkko alkaa täyttyä. Tiistai-iltana järjestetty Vedet jo virratkaa -musantekeväisyyskonsertti on herättänyt laajaa kiinnostusta myös Rovaniemen ulkopuolella. Ajatus siitä, että Lapin kehitysvammaiset haluavat auttaa tukikonsertilla vammaisten toimintakeskusta Etiopiassa, on saanut monet miettimään, että jokainen voi kantaa vastuuta lähimmäisistään.

Aki Mustonen on yksi konsertin solisteista.

– Jännittää kivasti. Hyväntekeväisyys on jalo periaate ja esitän Eero Raittisen Vanhan holvikirkon ja Veikko Lavin Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Nämä kappaleet katsottiin kirkkoon sopiviksi ja osaan ne ulkomuistista.

Mustosen mielestä keikkakalenterissa on hyvä olla väljyyttä.

– Kun tilaisuuksia on harvakseltaan, ne ovat hauskoja ja mieluisia, mutta jos niitä on liikaa, ne alkavat uuvuttamaan.

Vili Korhonen tunnustaa myös jännittävänsä omaa sooloesitystään. Molemmat ovat harjoitelleet Rovaniemen seurakunnan Nuorten bändin kanssa.

– Olen ollut kovassa flunssassa ja en ole päässyt kaikkiin treeneihin. Esitän Apulannan Armon ja toivottavasti ääni kestää flunssan jälkeen, Korhonen sanoo.

Kehitysvammaisten Lapin Metkat -kuorolaiset kihisevät myös jännityksestä ja vilkuttavat penkistä tuttavilleen.

LAPIN ERITYISHUOLTOPIIRIN eli Kolpeneen pitkäaikainen johtaja Juha-Matti Kivistö osallistui kymmenisen vuotta sitten Suomen Lähetysseuran kautta vapaaehtoisjaksolle Etiopiassa. Työssä koettu merkityksellisyys ja teologian harrastus siivittivät etsimään uudenlaisia merkityksiä myös omaan elämään.

– Näin ja koin työn merkityksellisyyden eri tavoin syrjittyjen ihmisten kannalta. Etiopiassa on kristittyjä enemmän kuin meillä, elintaso on matala ja pienelläkin taloudellisella tuella saadaan paljon hyvää aikaan, Kivistö kertoo.

Kivistö hyödynsi työurallaan musiikkia monin eri tavoin. Kolpeneen kehitysvammaisten Oma Bändi esiintyi kahdenkymmenen toimintavuotensa aikana muun muassa koulukonserteissa ja teki jopa kiertueen Japaniin.

Vedet jo virratkaa -konsertin ensimmäinen yritys kaatui koronaan, mutta Lapin Metkojen ja erityisesti Lapin Kehitysvammaisten Tukipiirin puheenjohtajan Merja Luiron innostus asiaan sai monet muutkin kiinnostumaan konsertin toteutuksesta.

Rovaniemen kirkkokuoro, Kunnan Pojat ja Voice of Finlandista tuttu Mohammad Riazad, Pasi Laitila, Tarja Alakörkkö-Perkkiö sekä vaativan monialaisen tuen koululaiset Myllärin koulusta toivat oman osaamisensa konserttiin.

Vedet jo virratkaa -musantekeväisyyskonsertissa Rovaniemen kirkossa oli parisataa kuulijaa esiintyjien lisäksi. Kuva: Maarit Simoska

ESA PUTAANSUU nousee esiintymislavalle. Edellisestä kerrasta on vuosia, mutta Oman Bändin solistiura on yhä vahvana muistoissa ja niihin vuosiin liittyvät monet iskelmätulkinnat, mutta kirkossa hän ei halua esittää Satumaata.

– Eihän se tänne sovi. Olen onnellinen, että saan vielä laulaa Rovaniemen kirkossa. Minulle on rakas Ystävän laulu, sillä ystävät ovat tärkeitä, Putaansuu painottaa.

Toinen Oman Bändin aikakauden esiintyjä on Tapio Kenttälä, joka haluaakin laulaa Moskovan valot Hopeisen kuun sijaan.

Molemmilla miehillä on yhä runsaasti ihailijoita yleisössä: laulut videoidaan yhteisiin muistoihin kuten kaikki muutkin esitykset. Tämä yleisö katsoo niitä uudelleen ja uudelleen.

Rovaniemen seurakunnan lähetystyön ja kansainvälisen työn koordinaattori Pirita Bucht sanoo, että konsertti oli erityinen, sillä sen idea oli lähtenyt seurakuntalaisista ja seurakuntalaiset sen myös toteuttivat.

– Merja Luiro ja Juha-Matti Kivistö ovat kutsuneet kaikki nämä esiintyjät mukaan. Kehitysvammaiset ovat itse toimijoina, kantamassa vastuuta muista. Etiopiassa lapset, nuoret ja perheet kiittävät taloudellisesta tuesta. Me kaikki olemme Jumalalle arvokkaita, vaikka olisimme erilaisia.

Konsertin tuotto kanavoidaan Suomen Lähetysseuran kautta vammaisten toimintakeskukselle Etiopian Dessiessä.

Rovaniemellä sataa marraskuisena iltana vettä. Kirkon eteisessä kehitysvammaiset esiintyjät odottavat taksikuljetuksia ja suunnittelevat jo seuraavaa konserttia ensi vuodelle. Kemijärveläinen Pasi Laitila odottaa innokkaasti kutsua konsertoimaan Rovaniemen kirkkoon.

– Olisihan se hieno asia meikäläiselle.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkolliskokous pohti, mitä kaikkea kirkon kansainväliseen toimintaan sisältyy
Seuraava artikkeliMinisteriö selvittää leikkausten vaikutukset kirkon lakisääteisten tehtävien rahoitukseen

Ei näytettäviä viestejä