Koti Uutiset Sivu 1997

Uutiset

Uskonnollisuus vähenee Irlannissa

Yhä useammat irlantilaiset määrittelevät itsensä ei-uskonnollisiksi tai ateisteiksi, kertoo Gallup Internationalin kansainvälisen tutkimus. 57 maassa toteutetun kyselytutkimuksen mukaan 47 prosenttia irlantilaisista kuvailee itseään uskonnolliseksi,...

Yhteisöradio antaa äänen äänettömille

Media, erityisesti yhteisöradiot voivat WACC:n mukaan tukea osallistavaa kehitystyötä. Yhteisöradioissa ihmiset saavat äänensä kuuluviin. Niiden välityksellä...

Onko Batman juutalaisin supersankari?

Michael Knopf kysyy, onko Batman mahdollisesti filosofialtaan juutalainen? Sarjakuva- ja elokuvasankari Batman – siviilinimeltään Bruce Wayne  – oppii Knopfin...

Angolan ensimmäinen evankelisluterilainen piispa vihittiin

 Angolan evankelisluterilaisen kirkko on saanut ensimmäisen piispan, kun Tomás Ndawanapo vihittiin tehtäväänsä. 5.8. Ondjiwassa, Kunenen maakunnan pääkaupungissa, jonne ensimmäiset lähetystyöntekijät saapuivat 1800-luvun loppupuolella. Suomen Lähetysseura...

Golden Gospel 2012 -palkinto saksofonistille

Joensuun Gospel-festivaaleilla palkitaan vuosittain ansioutunut suomalaisen gospel-musiikin eteen työskennellyt henkilö. Tänä vuonna Golden Gospel -palkinnon sai saksofonisti Juhani ”Junnu” Aaltonen. Palkinnon luovuttivat perjantaina festivaalien suojelija,...

Saapas juhlii 40-vuotissynttäreitään päivystämällä

Saapas sai alkunsa vuonna 1972 Keimolan moottoriradalla järjestetystä rock-tapahtumasta, jossa joukko Helsingin ja Vantaan seurakuntien...

Hindut viettävät Krishnan syntymäjuhlaa

Hindut viettävät tänään Krishnan syntymäjuhlaa Krishna janmashtamia. Juhlapäivään kuuluu päivän mittainen paasto, joka loppuu yöllä kuun tullessa näkyviin. Temppelit ja kodit koristellaan juhlan kunnaksi. Krishnan...

Miksi Valamon munkki suuteli presidentti Putinin kättä?

Laatokan munkki, igumeni Mefodi suuteli alkuviikosta Valamossa vierailleen presidentti Vladimir Putinin kättä. Tapaus herätti Venäjällä...

Missouri-synodi mainettaan parempi

Konservatiivinen yhdysvaltalainen luterilainen kirkkokunta, Missouri-synodi on mainettaan parempi, selvittää tutkimus. Missouri-synodia on pidetty muun maussa ekumenian häirikkönä. Asiasta kirjoittaa Kotimaa. Suomessa on usein arvioitu, että...

Tuntematon henkilö tviittasi Ruotsin arkkipiispan nimellä

– Kirkko teki asiasta virallisen ilmoituksen Twitterille ja tili suljettiin eilen, kertoo Ruotsin kirkon viestintäjohtaja...