– Kirkko haastetaan miettimään tehtäväänsä uudessa tilanteessa. Kirkon asema suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole enää itsestäänselvyys, Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma kommentoi tuoreinta kirkollisen elämän tutkimusta.
Haastettu kirkko – Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008–2011 julkaistiin tämän viikon tiistaina. Kirkon nelivuotiskertomus vahvistaa kootusti sen, mitä viime vuosina tehdyt tutkimukset eri osa-alueilta ovat jo viestineet. Kun katsotaan mitä tahansa kirkollisen osallistumisen käyriä, niiden suunta on aleneva. Kirkko, toimitukset ja seurakunnan toiminta kiinnostavat yhä vähemmän. Uskonnollisen tietämyksen oheneminen vertautuu suoraan laskeviin käyriin.
– Kristillisen kasvatuksen heikkeneminen vaikuttaa. Meillä on juhlapäiviä ja elämänkaareen liittyviä toimituksia, mutta jos niiden opillinen sisältö ja tavan merkitys ei siirry, sitoutuminen niihin vähenee, selittää kirkkososiologian professori Eila Helander.
Vahvasti sitoutuneet vähentyneet puoleen
Jäsenyyteen vahvasti sitoutuneiden ihmisten määrä on vähentynyt puoleen vuodesta 2007, jolloin vielä 38 prosenttia kirkon jäsenistä ei harkinnut eroavansa kirkosta missään tilanteesta. Niin ikään osa löyhästi sitoutuneista on nyt siirtymässä passiivisten ryhmään.
Kirkon jäsenet ovat vähentyneet. Vuoden 2010 eropiikin selittää Ylen Homoilta, mutta eroaminen ei suoraan johtunut siitä. Eronneista suurin osa koki, että kirkko instituutiona ei merkitse heille mitään. He eivät usko kirkon opetuksiin. Myös kirkollisvero oli eroamisen kärkisyitä.
Jäsenidentiteetti kaipaa vahvistamista
Kirkon tutkimuskeskuksen vt. johtaja Hanna Salomäki kiinnittää nelivuotiskertomuksessa huomiota jäsenyyden ohenemiseen ja vertaa sitä kirkon itselleen asettamiin strategisiin tavoitteisiin.
– Osallistuvien määrän nostamisessa ja kirkosta irtoamisen estämisessä on menty päinvastaiseen suuntaan. Nyt pitäisi vahvistaa jäsenidentiteettiä.
Jäsenyyttä vahvistaa se, jos kirkko ottaa kontaktia seurakuntalaisiin tai jos työntekijä on tuttu. Salomäki näkee kirkon ottaneen uusiakin askeleita ihmisten luo.
– On tärkeää, että kirkko vahvistaa läsnäoloa verkossa, vaikka näyttääkin siltä, että kirkossa muutenkin aktiiviset osaavat parhaiten hyödyntää myös erilaisia kirkollisia verkkomedioita.
Samaan aikaan on huomattava, että uskonto ei aina tule ihmistä vastaan enää edes kirkkovuoden kohokohtien aikaan. Joulunajan pyhien kirkkovieraista on hävinnyt 130 000 neljän vuoden sisällä.
Tila ja kieli vieraannuttavat
Salomäki toivoo, että kirkossa pohdittaisiin vakavasti fyysistä tilaa ja kieltä.
– Jollekin kirkkorakennuksen kynnys voi tuntua korkealta. On järjestettävä tilaisuuksia myös paikoissa, joihin ihminen voi tulla helposti, leimaantumatta.
Kieli etäännyttää niitä, joilla ei ole kirkollisen sanankäytön perinnettä hallussaan.
– On tärkeää viestiä siten, että 2000-luvun suomalainen voi löytää elämänsä ja kirkon sanoman välisen yhteyden.
Kuka käyttää kirkon ääntä?
Piispa Tapio Luoma tunnistaa yleiseurooppalaisen kehityksen, jossa uskonnolliset ja hengelliset asiat eivät enää ole merkityksellisiä arjessa. Uskonnollinen tietämys on ohentunut.
– Yksilön korostamisen aikana tärkeää on vain se, mikä liittyy suoraan omaan elämään, Luoma sanoo.
Kirkon oppeja pidetään ajastaan jälkeenjääneinä.
– Kun muovaa itse uskontonsa, voi korostaa itselle tärkeitä arvoja ja näkemyksiä. Tämä koskee erityisesti nuorempia ihmisiä, mutta myös muissa ikäryhmissä uskonnolliset näkemykset saavat aiempaa enemmän rakennusaineksia uskontojen markkinoilta, Eila Helander sanoo.
– Jos kirkosta syntyy kuva että se sortaa erilaisia ryhmiä, niin se ei edesauta asiaa. Homoilta on hyvä esimerkki tästä. Kirkkoon löyhästi sitoutuneet ihmiset ajattelivat, että siellä käytettiin kirkon ääntä, Helander sanoo muistuttaen median merkityksestä.
Vuosina 2010 ja 2011 eronneista puolet ilmoittaa eropäätöksensä syyksi jonkin kirkon kannanoton tai päätöksen.
– Tunnetaanko kirkon arvot? Kirkon keskeinen tehtävä on saada viestittyä, miksi sen edustama usko on nykyihmiselle tärkeä. Tuotetta on pidettävä esillä, Helander tiivistää.
Huolenpito heikommista motivoi jäsenyyteen
Tärkeimpiä kirkkoon kuulumisen syitä on se, että kirkko pitää huolta vanhuksista, vammaisista, syrjäytyneistä ja köyhistä.
– Se on ihan hyvä ja oikeutettu odotus kirkolle. Kristinuskon ytimessä on huolenpito, lähimmäisen rakkaus ja ihmisyyden puolustaminen. On toinen kysymys, kuinka moni kirkon jättävä sitten arvostaa tätä puolta, piispa Tapio Luoma sanoo.
Vähiten kirkkoon kuulutaan hengellisistä syistä, kuten siksi, että kirkko vahvistaa uskoa Jumalaan. Erityisen vähän tämä kiinnostaa alle 30-vuotiaita. Tiedetään myös, että enää noin puolet uskoo kirkon pystyvän antamaan päteviä vastauksia ihmisten hengellisiin tarpeisiin.
Kirkon jäsenyyttä tutkinut Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ei hämmenny tulosten edessä. Hän huomauttaa, että ihmisen peruskysymykset eivät ole muuttuneet.
– Postmoderni kolmekymppinenkin kyselee elämän tarkoitusta ja merkitystä. Hänenkin syvimpiin tarpeisiinsa kuuluu tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Kaipuu Jumalan yhteyteen elää, vaikka hän ei välttämättä halua tai osaa sitä sanoittaa.
– Kirkolla on tässä annettavaa. Ratkaisu ei ole, että laitetaan Jeesus alennusmyyntiin, vaan mahdollisuudet ovat siinä, miten kirkko osaa välittää vastauksia näihin peruskysymyksiin. Vastausten sisältö on evankeliumissa Kristuksesta ja Jumalan rakkaudesta, mutta niiden tarjoamistavassa kirkon on jatkuvasti uudistuttava.
Käyrät alas
Kirkon nelivuotiskertomuksen (2008–2011) miltei kaikki tilastokäyrät osoittavat alaspäin. Erityisen dramaattiselta lasku näyttää siinä, kuinka suomalaiset uskovat Jumalaan. Vuonna 1999 häneen sanoi uskovansa kirkon opettamalla tavalla 47 prosenttia suomalaisista; viime vuonna enää 27 prosenttia sanoi näin.
Vuonna 2007 itsensä arvioi henkisiksi ihmisiksi 34 prosenttia suomalaisista, 2011 heitä oli 50 prosenttia. Samassa ajassa ateistien määrä oli noussut viidestä prosentista 13:een. Uskonnollisten liberaalien määrä oli kasvanut 20:stä 34 prosenttiin ja konservatiivien määrä kahdeksasta 11:een.
Pääjumalanpalvelusten kävijämäärät laskivat 14 prosenttia edelliseen nelivuotiskauteen (2004–2007) verrattuna, ja muiden jumalanpalvelusten kävijämäärissä oli kaksi prosenttia kasvua. Erityisen selvästi kävijämäärien lasku näkyy juhlapyhinä.
Kirkollista toimituksista sekä kasteet että avioliittoon siunaamiset ovat selvässä laskussa, vain hautaan siunaaminen on pysynyt lähes entisellä tasolla. 2007 kastettujen osuus syntyneistä oli 84 prosenttia, 2011 se oli 78 prosenttia.
Kirkollisten vihkimisten osuus viime vuonna solmituista avioliitoista oli 53 prosenttia. Vielä neljä vuotta aiemmin niiden osuus oli 60 prosenttia.
Rippikoulun asema on säilynyt miltei entisellään. 2007 sen kävi 88,5 prosenttia ja neljä vuotta myöhemmin 86,2 prosenttia ikäluokasta.
Kaikki seurakuntatilaisuudet yhteenlaskettuna kävijämäärät ovat pudonneet neljässä vuodessa 16 prosenttia.
Vuonna 2007 suomalaisista viisi prosenttia sanoi, että todennäköisesti eroaa kirkosta. Viime vuonna erostaan varmoja oli jo yhdeksän prosenttia.
Kirkkoon hyvin tai melko paljon luottavia vuonna 2005 oli 63 prosenttia, 2009 heitä oli 45 prosenttia. Tosin vuonna 1990 vastaava prosenttiluku oli vain 32.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.