Virkatodistukset viipyvät, pääkaupunkiseudun seurakunnilta tiukka vetoomus kirkon päättäjille – ”Palaute on musertavaa”
Kirkon virkatodistuspalveluissa on ollut viime keväästä lähtien ruuhkaa, joka on kesän ja syksyn mittaan pahentunut. Syynä on keväällä tehty muutos, jonka myötä sukuselvitykset alettiin...
Kirkolliskokous vääntää tällä viikolla taas siitä, määritelläänkö kirkon tunnustus laissa – mietinnön tehnyt lakivaliokunta jakautui
Täksi viikoksi Turun kristilliselle opistolle kokoontuneen kirkolliskokouksen isoimmaksi aiheeksi noussee jälleen kerran uusi kirkkolaki ja niin sanotun tunnustuspykälän paikka.
Kirkkohallituksen esitys uudeksi kirkkolaiksi ja siihen...
Nostalgia on halvaannuttavaa, Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerinä lopettanut Martin Junge sanoi kirkolliskokoukselle
Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerinä lokakuun loppuun saakka toiminut Martin Junge piti marraskuun kirkolliskokouksen avajaispuheen Turussa maanantaina 8.11. Puheessaan hän otti kantaa globaaliin murrokseen, joka särkee...
Kirkolliskokouksen edustaja-aloitteessa kaivataan evankeliointia takaisin seurakuntien toimintaan
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu 8.–12.11. istuntoviikolleen Turun kristilliselle opistolle. Käsiteltäviä asioita ovat muun muassa uusi kirkkolaki ja kirkkojärjestys, mutta myös kummien lisääminen aikuisille,...
Toinen Tuusulassa varastetuista Jokelan kirkonkelloista löytyi
Jokelan kirkosta Tuusulasta anastettiin 18.–24.10. välisenä aikana kirkonkellot murtautumalla kellotapuliin ja rikkomalla kellojen kiinnityspultit. Toinen anastetuista kirkonkelloista on löytynyt, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo.
Poliisi sai keskiviikkona...
Suomen Ekumeeninen Neuvosto valitsi hallituksensa – katso eri kirkkojen edustajat
Suomen Ekumeeninen Neuvosto on valinnut arkkipiispa Tapio Luoman jatkamaan puheenjohtajanaan. Puheenjohtajan ja hallituksen toimikausi on kolmivuotinen ja alkaa vuoden 2022 alusta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon...
Tuija Nuutinen valittiin Kouvolan kirkkoherraksi – vaali ratkesi toisella äänestyskierroksella yhden äänen erolla
Kouvolan seurakunnan kirkkoherraksi on valittu Luumäen seurakunnan kirkkoherra Tuija Nuutinen, 51. Valinta tehtiin seurakuntaneuvoston kokouksessa 2. marraskuuta.
Välillisessä vaalissa olivat Nuutisen ohella ehdolla Kouvolan seurakunnan kappalainen...
Oulun piispa vihkii papin Lapuan hiippakuntaan – mistä on kyse?
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vihkii kuusi uutta pappia Oulun tuomiokirkossa pyhäinpäivänä 6.11. Papeista viisi alkaa työskennellä Oulun hiippakunnassa ja yksi Lapuan hiippakunnassa.
Papin vihkiminen...
Lapuan piispanvaalista pudonneen Jouko Ala-Prinkkilän mielestä hänen sillanrakentajan rooliaan ei ymmärretty
Lapuan hiippakunnan piispanvaalin ensimmäisessä äänestyksessä Kauhajoen seurakunnan kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä sai alustavan tuloksen mukaan 120 ääntä. Häntä ei nähdä vaalin toisella kierroksella, jolle jatkavat...
Matti Salomäki piispanvaalin toisesta kierroksesta: ”Eroa ei tule monia tai ainakaan monia kymmeniä ääniä”
Lapuan tuomiorovasti Matti Salomäki kohtaa Lapuan hiippakunnan piispanvaalin toisella kierroksella 23.11. hiippakuntadekaani Terhi Kairan. Salomäki sai vaalin ensimmäisellä kierroksella alustavan tuloksen mukaan 259 ääntä...