Hyväksikäyttökohut ovat ravistelleet katolista maailmaa viime vuosikymmeninä. Selitykseksi on tarjottu pappien selibaattia, mutta ilmiötä tutkineen Mikko Ketolan mukaan juurisyyt ovat vielä syvemmällä.

Helmikuussa 2023 julkaistiin portugalilainen raportti, joka paljasti katolisen kirkon pappien käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen lähes viittätuhatta ihmistä viimeisten 70 vuoden aikana. Tutkimustulos järkytti koko Eurooppaa. Varsinaisesta etusivun uutisesta ei silti ollut kysymys, sillä katolinen kirkko on ryvettynyt 2000-luvulla jo useassa hyväksikäyttökohussa.

Tutkimusraportteja tulee ilmestymään tulevaisuudessa vain lisää, arvioi kirkkohistorian vanhempi yliopistonlehtori Mikko Ketola Helsingin yliopistosta.

– Tapausten paljastuminen ei ole loppumassa. Aasiassa ja Afrikassa ilmiötä ei ole vielä käsitelty, ja muillakin mantereilla riittää tutkimatonta maastoa. Esimerkiksi Puolassa katolinen kirkko ei ole osoittanut intoa asian selvittämiseen. Toinen melko tutkimaton alue on, outoa kyllä, Italia. Italialaiset piispat eivät ole halunneet asettaa riippumatonta tutkimuskomissiota.

Ketola kuitenkin muistuttaa, että monessa maassa selvityksiä on tehty perusteellisesti.

– Irlannissa, Ranskassa ja Portugalissa tapaukset on tutkittu tarkoin. Maailmanlaajuisesti ilmiö on silti tehtyjä tutkimuksia laajempi. Vaikka hyväksikäyttötapauksia on paljastunut kymmeniätuhansia, ei jokainen tapaus ole tietenkään päässyt päivänvaloon. Kyseessä on jättimäinen ongelma.

MIKKO KETOLA ON PITÄNYT Helsingin yliopistolla jo kaksi luentosarjaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa. Niistä viimeisin päättyi juuri.

– En ole tutkijana yksin. Kansainvälisesti tämä on tutkijoita kiinnostava, vakava ongelma.

Kaikki eivät ole olleet Ketolan kanssa samaa mieltä kurssin tarpeellisuudesta. Hän kertoo kuulleensa ihmettelyä siitä, miksi tällainen luentosarja oikein järjestetään.

– Ymmärrän, että Suomen katolilaisten keskuudessa tätä ei osata pitää niin vakavana ongelmana. Täältä ei tapauksia tunneta. Lisäksi heidän vähemmistöasemansa johtaa sellaiseen ajattelutapaan, että ei pitäisi puhua mitään ikävää siitä koituvan vahingon vuoksi.

Ketola kuitenkin tahtoo täsmentää, että Suomen katolinen kirkko on osa maailmanlaajuista kirkkoa.

– Se, mitä tapahtuu muualla, vaikuttaa myös meihin.

SURULLISENKUULUISAN ilmiön paljastuminen alkoi Yhdysvaltain Bostonista. Ketolan mukaan jo 1980-luvulla tiedettiin, että joitain tapauksia on. Katolinen kirkko ei kuitenkaan ottanut ongelmaa vakavasti.

– Vuosituhannen alussa tilanne muuttui. Bostonin hiippakunnan alueella vaikuttavan Boston Globe -lehden tutkivat journalistit ryhtyivät kaivelemaan asiaa. Tutkimukset paisuivat ja paisuivat. Kävi ilmi, että neljä prosenttia papistosta oli syyllistynyt hyväksikäyttöön.

Kohu oli valtava. Kardinaalin hatun saanut Bostonin arkkipiispa joutui eroamaan. Vatikaani siirsi hänet Roomaan. Ongelmasta keskusteltiin, mutta se nähtiin ennen kaikkea Pohjois-Amerikkaa koskevana kriisinä. Eräät kardinaalit pitivät koko keskustelua pelkkänä median paisutteluna.

– Jotkut näkivät hyväksikäyttökeskustelun vain yrityksenä vahingoittaa kirkkoa. Edes paavi Johannes Paavali II ei ymmärtänyt ongelman vakavuutta ja laajuutta. Paavi kuitenkin linjasi, että hyväksikäyttäjille ei ole tilaa papistossa.

Ketolan mukaan hyväksikäyttötapausten selvittäminen ja niiden tunnustaminen on ollut hidasta siksi, että kirkon maineen varjeleminen on ollut monelle tärkeämpää kuin uhrien oikeuksien toteutuminen.

– Skandaaleja on tahdottu välttää hinnalla millä hyvänsä.

HÄMMÄSTYTTÄVINTÄ LIENEE ilmiön pitkä historia. Ketola kertoo, että ongelmasta keskusteltiin jo 300-luvulla.

– Varhaisten kirkolliskokousten pöytäkirjoissa ja kanonisen oikeuden säädöksissä on määräyksiä, jotka liittyvät selvästi samaan ilmiöön. Pappien ja ”nuorukaisten” suhteita on yritetty rajoittaa.

Esimerkkinä ilmiön historiallisuudesta Ketola pitää 300-luvulla järjestetyn Elviran kirkolliskokouksen laatimia seksuaalirikossäädöksiä, joissa seksuaalisiin rikkomuksiin syyllistyneitä pappeja uhattiin elinikäisellä ehtoollisoikeuden menettämisellä.

– On selvää, että jo tuolloin hyväksikäyttöä pidettiin vakavana rikoksena.

Monet ovat nähneet selibaattisäännössä selityksen hyväksikäytöille, mutta Ketola ei tyydy helppoon selitykseen.

– Juurisyyt ovat syvemmällä. Selibaattia ruvettiin valvomaan tiukasti vasta 1100-luvulla ja pappien niin kutsutut jalkavaimot olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Silti hyväksikäyttötapauksia tunnetaan jo ajalta ennen tätä. Taustalla vaikuttaa katolisen kirkon näkemys ihmisen seksuaalisuudesta. Ei ole ymmärretty, miten valtavasta voimasta on kyse.

Ketola tunnistaa vaikenemisen perinteen syntyneen keskiajan luostareissa.

– Sodomiaa koskevia säädöksiä tunnetaan keskiajalta lukuisia. Kyse on ollut laajasta ilmiöstä. Munkkiveljien väliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen yritettiin puuttua usealla Benedictuksen luostarisäännön kohdalla: samassa sängyssä ei saa nukkua kuin yksi, vaatteita ei tule riisua yön ajaksi ja valoja ei pidä sammuttaa.

Sodomiaa suvaittiin silti paremmin kuin naissuhteita. Syy on Ketolan mielestä selvä.

– Se ei aiheuttanut skandaaleja, sillä se ei tapahtunut julkisesti eikä jälkikasvuun liittyviä riskejä ollut. Ajatus skandaalien välttämisestä juontaa todennäköisesti juurensa noinkin kauas. Jo silloin syntyi käytäntö pappien siirtelemisestä toiseen seurakuntaan ja ajatus, että tällaiset asiat käsitellään kirkon sisäpuolella. Julkisuus olisi tuonut kirkolle vain harmia.

HYVÄKSIKÄYTTÖTAPAUKSISSA ei Ketolan mukaan useimmiten ole kyse varsinaisesta pedofiliasta.

– Yleisempää on niin kutsuttu efebofilia, joka tarkoittaa murrosikäisiin kohdistuvaa seksuaalista halua. Kumpikaan ei tietenkään ole sen vähemmän vakavaa.

Jos ilmiölle pitäisi löytää selitys, Ketola syyttäisi kirkon ymmärtämättömyyttä ihmisen seksuaalisuudesta. Toinen syy on se, että kirkko ei ole kiinnittänyt tarpeeksi huomiota pappien kypsyyteen.

– 1970-luvulla tehty tutkimus paljastaa, että vain kymmenesosa yhdysvaltalaisista papeista oli kehittynyt normaalisti psykologis-emotionaalisella tasolla. Peräti kahdeksan prosenttia kärsi jonkinsorttisesta vinoumasta. Tiedetään myös, että monet seksuaalirikoksista tuomitut ovat yrittäneet hakeutua seminaariin eikä kontrolli ole aiemmin ollut yhtä tarkkaa kuin nyt.

TOIVOAKIN MIKKO KETOLA näkee tilanteessa.

– Tsekkiläinen teologi Tomáš Halík on nähnyt tässä oireen koko katolisen systeemin sairaudesta. Hän on peräänkuuluttanut perusteellisia uudistuksia. Italialainen kirkkohistorioitsija Massimo Faggioli pitää kriisiä niin vakavana, että vertaa tätä reformaatiota edeltäneeseen aikaan.

Ketola uskoo, että kirkko yrittää varmasti parhaansa ongelman ratkaisemiseksi.

– Resursseja kuitenkin puuttuu, eivätkä muutokset tapahdu kovin nopeasti ja helposti.