Kirkon mediasäätiön elokuvapalkinto myönnetään Tampereen elokuvajuhlilla lauantaina 11.3. Palkinnon saajan valitsee Juha Rajamäki. Hän on aiemmin kuulunut muun muassa ekumeenisen elokuvajärjestö Interfilmin tuomaristoon Lyypekin ja Kiovan elokuvajuhlilla.
– Yhteistyö alkoi vuonna 2016. Elokuvajuhlien silloinen toiminnanjohtaja Juhani Alanen oli kiertänyt Euroopassa eri elokuvafestivaaleilla ja pannut merkille, että kirkkojen ekumeeninen elokuvajärjestö Interfilm jakaa palkintoja monessa paikassa. Juhani innostui ja ehdotti, voisiko kirkko osallistua samalla tavoin myös Tampereen elokuvajuhlien toimintaan. Kirkon mediasäätiö oli tehnyt jo yhteistyötä Oulun kansainvälisen lasten- ja nuorten elokuvafestivaalin kanssa ja jakanut Katso minuun… -palkintoa vuodesta 2009 alkaen. Siksi tuntui luontevalta lähteä tekemään yhteistyötä myös Tampereella.
– Ensimmäinen Kirkon mediasäätiön palkinto annettiin vuonna 2017 Elina Hirvosen Kiehumispiste-dokumentille. Teos kuvaa maahanmuuttajien sopeutumista ja toi esiin monenlaisia aihepiiriin liittyviä ajatuksia. Tuolloin tuomariston johdossa oli vantaalainen dokumentaristi Jean Bitar.
– Toivomme elokuvan herättävän katsojassa tietoisuuden näkymättömästä todellisuudesta. Olennaista on, miten elokuvissa käsitellään kristillistä vastuuta nyky-yhteiskunnassa ja huomioidaan lähimmäisenrakkauden ja toivon tärkeitä teemoja. Tarvitsemme elokuvia, jotka välittävät toivoa.
– Ennen eläköitymistäni toimin 16 vuotta Kirkon mediasäätiön asiamiehenä. Sinä aikana eniten kiitosta ja positiivista palautetta keräsi Klaus Härön elokuva Postia pappi Jaakobille. Pidän sitä myös henkilökohtaisesti todella tärkeänä elokuvana. Kun sokea pappi rukoilee päämäärätietoisesti muiden puolesta, ollaan olennaisen äärellä.
Ilmoita asiavirheestä

