Opetushallitus toivoo seurakuntavaaleja oppilaitoksiin
Opetushallitus rohkaisee yhdessä kirkkohallituksen kanssa keskiasteen oppilaitoksia mahdollistamaan ennakkoäänestyksen syksyn seurakuntavaaleissa omissa tiloissaan. Nämä ovat lähestyneet yhteisellä kirjeellä kaikkia Suomen lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia...
Rippikoulun suosio säilynyt
Rippikoulun tavoittavuudessa ei ole tapahtunut muutoksia. Vuonna 2013 luterilaisen kirkon rippikouluun osallistui 15 vuotta täyttäneistä nuorista 82,6 prosenttia, mikä on saman verran kuin vuonna...
Luomakunta virkosi henkiin Kevätseurannassa
Muuttolintujen paluu on tapahtunut aikaisemmin kuin koskaan Kevätseurannan historiassa. Vaikka Luonto-Liiton Kevätseuranta alkoi edeltäneitä viikkoja selvästi viileämmässä säässä, muuttolintuhavaintoja kertyi viime viikonlopulta runsaasti.
Etelä-Suomessa kaikkien...
Kanttori haki piloillaan talousjohtajaksi
Tuusulan seurakunnan kanttori Antti Vilkko toteutti leikkimielisen uhkauksensa hakea seurakuntansa talousjohtajaksi. Vilkon epäsovinnainen työhakemus ei sisältänyt perinteistä oman pätevyyden korostamista. Hän kertoi perehtyneensä talousasioihin...
”Kaikille yhteinen uskonnonopetus ei ole ongelmaton”
Tallinnan tuomiorovastin Urmas Viilman mukaan Suomessa uskonnonopetuskeskustelussa esille nostettu eri uskontokuntiin kuuluville oppilaille tarkoitettu yhteinen uskontotieto tai uskonnonopetus ei Viron kontekstissa ole ollut automaattisesti...
Osaisitko vastata? – Raamattuvisan kysymykset
Valtakunnallisen, alakoulun 5-6-luokkalaisille suunnatun Raamattuvisan aluekilpailut järjestettiin viime viikolla kymmenellä paikkakunnalla. Kotimaa Pro julkaisee aluekisan kysymykset. Katso, osaisitko vastata! Vastausaikaa on 75 minuuttia. Jutusta...
Uskonnolliset johtajat vetoavat Keski-Afrikan tasavallan puolesta
Keski-Afrikan tasavallan uskonnolliset johtajat ovat vedonneet Yk:hon kansanmurhan estämiseksi. Katolilaisia, protestantteja ja islamilaisia edustaneet johtajat pyysivät julkilausumassaan New Yorkissa Yk:ta lähettämään maahan rauhanturvaajia.
Johtajat...
Unkarin kirkot kehottavat jäseniään vaaliuurnille
Unkarissa pidetään huhtikuun 6:ntena kansainvälisestikin kiinnostavat parlamenttivaalit. Unkarin sisäpolitiikka on herättänyt Euroopan unionin maissa huomiota vuodesta 2010 lähtien, jolloin keskustaoikeistolainen Fidesz-puolue sai vaaleissa ennen...
Reetta Meriläinen Naisten Pankin johtoon
Helsingin sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen on valittu Naisten Pankin ohjausryhmän uudeksi puheenjohtajaksi. Meriläinen on ollut mukana Naisten Pankin vapaaehtoistoiminnassa jo kuusi vuotta.
– Naisten...
Kirkon työmarkkinalaitos sitoutui neuvottelemaan eläkeiän nostosta
Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sitoutuneet eläkeneuvottelujen lähtökohtana siihen, että ratkaisu nostaa keskimääräisen eläkkeellesiirtymisiän vähintään 62,4 ikävuoteen vuoteen 2025 mennessä. Tämän arvellaan pienentävän julkisen talouden kestävyysvajetta runsaalla...





