Tarvitaanko Suomi-rockiin tai treenaamiseen Raamattu?
Ruotsalaisen ex-nyrkkeilijän Paolo Roberton kirja Treeniraamattu kertoo, kuinka kokematonkin kuntoilija voi kirjan ohjeita noudattamalla päästä huippukuntoon.
Suomirockin raamattu...
A-studiossa keskustellaan huomenna etsivästä vammaistyöstä
Maanantaina 11. toukokuuta A-studiossa seurataan Toisenlaiset frendit -sarjasta tutun kehitysvammaisen Sanna Sepposen matkaa Tansaniassa. Hän tutustui Suomen Lähetysseuran etsivään vammaistyöhön.
Suomen Lähetysseuran ja Tansanian...
Viikon saarna: ”Äitini luki minulle kuolinvuoteella Paimenpsalmin”
Porilainen eläkkeellä oleva liikemies Heikki Nummijärvi tuli 1980-luvulla uskoon. Pian hän alkoi saada kutsuja puhumaan, ensin kotiseuroihin ja myöhemmin saarnoja pitämään eri puolille Suomea.
Uskoontulostaan...
Some-ripittäytyminen luo taidetta
Kuvataiteilijat Tero Annanolli ja Ulla Remes työstävät valtakunnallisille Kirkkopäiville yhteisötaideteosta, johon kerätään ihmisten epäonnistumisia ja unelmia. Liina-teoksen tarinat haalitaan sosiaalisesta mediasta.
Twitterissä kampanjaan voi osallistua...
”Täällä joutuu haastamaan oman ajattelutavan”
Alppien ympäröimä Geneven kaupunki Sveitsissä tunnetaan kansainvälisten organisaatioiden, kuten YK:n ja Punaisen Ristin pääpaikkana. Noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä edellä mainituista päämajoista sijaitsee myös...
Rauman kirkkoherra kiistää tiedot kavallusepäilystä
Turun Sanomat kertoi eilen, että Rauman kirkkoherraa ja talousjohtajaa epäillään kavalluksista vuosina 2012 ja 2013. Kirkkoherra Seppo Sattilainen...
Näin kirkolliskokous keskusteli avioliittolakialoitteesta
Kirkolliskokouksessa käytiin perjantaina vilkas keskustelu avioliittolakialoitteesta. Edustaja-aloitteesta kuultiin 27 puheenvuoroa ja vastauspuheenvuoroa. Muutama piispakin sanoi sanansa. Lue laaja raportti keskustelusta.
Aloitteen mukaan kirkolliskokous ryhtyy toimiin...
”Kirkko pärjää aina” – Seurakuntarakenne nurin kirkolliskokouksessa
Kirkolliskokouksen täysistunto äänesti torstai-iltana 7.5. seurakuntarakenteen uudistuksesta. Pitkään ratkaisumalli kaatui vain neljän äänen turvin.
Äänestystulos oli 78 puolesta ja 31 vastaan. Uudistuksen hyväksyminen olisi...
He linjaavat kirkon tulevaisuutta
Tulevaisuuskomitean puheenjohtajaksi valittiin laamanni, kirkolliskokousedustaja Antti Savela. Komiteaan valittiin yhdeksän jäsentä: Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax, Keskon kehitysjohtaja Jussi-Pekka Erkkola, tulevaisuustutkija, toimitusjohtaja Ilkka Halava, toimitusjohtaja,...
Kirkolliskokouksessa vaikutusvalta kuuluu vähemmistölle
Kirkkolain määräenemmistösäännös takaa nykyisin vähemmistöille paljon vaikutusvaltaa. Viimeksi säännöksestä johtuen kirkolliskokouksessa kaatui seurakuntarakennemalli.
Käytännössä kirkkolain määräenemmistösäännös vaikuttaa lähes kaikkeen kirkon päätöksentekoon.
Kirkon kuva vanhoillisena ja hitaana...







