Kalareissu Utsjoella johti urkulahjoitukseen
Utsjoen kirkkovaltuustossa istuva Veikko Guttorm, 69, on vahva ja monipuolinen vaikuttaja. Hän on ollut mukana myös kirkolliskokouksessa saamelaisten edustajana. Edellinen kausi siellä jäi hänen...
Kysely: Kaksi kolmannesta edustajista haluaisi loiventaa määräenemmistövaatimusta
Viime viikolla valituista kirkolliskokousedustajista kaksi kolmannesta haluaisi loiventaa nykyistä määräenemmistövaatimusta. Nykyään moniin kirkolliskokouksen päätöksiin vaaditaan 3/4-määräenemmistö.
Asia selviää Kotimaan kirkolliskokousvaalien ehdokkaille tekemästä kyselystä. Kirkolliskokoukseen valituista...
”Ajan mittaan kansanvaalista tulee harvinaisuus”
Välillinen vaalitapa on kasvattanut nopeasti suosiotaan kirkkoherran valinnassa, summataan Lännen median lehdissä julkaistussa kyselyssä.
Mikkelin hiippakunnassa valittiin kyselyn mukaan vuosina 2014–15 kahdeksan kirkkoherraa, joista vain...
Jäsen360: Peili ja taskulamppu samassa paketissa
Eteläpohjalainen Kauhajoen seurakunta on käynnistänyt laajan uudistustyön vuosille 2016–2020. Rovasti Jouko Ala-Prinkkilä kuvailee tilannetta, joka on tuttu suurimmassa osassa suomalaisia seurakuntia.
– Meillä on tarve...
Kirkolliskokousedustaja teki kirjan kokemuksistaan
Kemijärveläinen oikeustieteen maisteri Janne Kaisanlahti teki verkossa vapaasti luettavan kirjan kokemuksistaan kirkolliskokouksessa vuosina 2012–2015.
Kaisanlahti on koonnut kirjaansa päiväkirjamaisia merkintöjä, lainauksia puheenvuoroista ja omaa pohdintaansa...
KRS haastaa rukoilemaan Uskon päivänä
Kansan Raamattuseura haluaa nostaa 30. maaliskuuta vietettävän Uskon nimipäivän yhteiseksi rukouspäiväksi oman paikkakunnan puolesta.
– Uskon päivä on hyvä tilaisuus nostaa esille uskoa ja rukouksen...
Suomen Lähetysseuran teologit kiertueella
Suomen Lähetysseuran teologit ovat lähteneet kiertueelle eri puolille Suomea pohtimaan seurakuntien työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa elämään ja oikeudenmukaisuuteen liittyvää teologiaa.
Mikä on kirkon missio...
Kirkkotaiteen Engel-palkinto symbolitutkija Liisa Väisäselle
Kirkkotaiteen Engel-palkinto on myönnetty symbolitutkija Liisa Väisäselle.
Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomiorovasti Matti Poutiainen luovutti palkinnon Liisa Väisäselle 14. helmikuuta 2016 Tuomiokirkon vihkimispäivän 164-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä...
Diakin kampus sai oman kappelin
Diakin eli Diakonia-ammattikorkeakoulun 20-vuotisjuhlia on vietetty Helsingin Kalasataman uuden kampuksen avajaisilla. Kampukseen kuuluu myös kappeli.
Arkkitehtitoimisto Stefan Ahlmanin suunnitteleman valoisan rakennuksen alakerrasta löytyy melkein kullanvärisenä...
Paavi Franciscus ja patriarkka Kirill tapasivat
Myöhään eilen illalla Kuubassa Havannan lentokentällä toteutui historiallinen tapaaminen. Paavi Franciscus ja Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill tapasivat ja vaihtoivat poskisuudelmat.
Paavin ja Venäjän kirkko...








