Yhä useampi suomalainen turvautuu ruoka-apuun

EU-elintarviketuen jakelua evankelis-luterilaisiin seurakuntiin koordinoiva Kirkkopalvelut sai viime vuoden lopulla jaettavakseen noin 300 000 kiloa elintarvikkeita. Marras-joulukuun aikana seurakuntien yli 300 jakelupisteessä jaettiin lähes 30 000 ruokakassia ja tarjottiin yli 3 000 ateriaa.

Ruoka-avun piirissä oli yhteensä noin 56 000 ihmistä, joista suurin osa oli yksinhuoltajia, osa-aikatyötä tekeviä ja pienen eläkkeen varassa olevia ikäihmisiä.

– Yhä useammat suomalaiset joutuvat vuosittain turvautumaan ulkopuoliseen ruoka-apuun. Valtiontalouden leikkaukset kohdistuvat kipeästi pienituloisiin, ja tukien varassa elävien suhteellinen elintaso heikkenee entisestään, keräysjohtaja Tapio Pajunen Kirkkopalveluista kertoo.

Hänen mukaansa erityisesti suurissa kaupungeissa ongelmia ovat työttömyyden lisäksi aiheuttaneet kohtuuttomiksi kasvaneet asumiskustannukset.

EU:n uusien kriteerien mukaan köyhyyden määritelmässä tulee huomioida alle 60 prosenttia mediaanitulosta ansaitsevien lisäksi myös materiaalinen puute sekä kotitalouksien pitkään jatkunut työttömyys. Näin laskettuna Suomessa on jo lähes miljoona köyhää.

– Ruokapankkitoiminta ei ole alistumista vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Se on osa laajempaa yhteistyötä köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi, Pajunen sanoo.

Ruoka-avulla ei torjuta vain nälkää, vaan syrjäytymistä laajemminkin. Ruokajakelutilanteissa asiakkaiden kanssa keskustellaan, kuunnellaan heidän arjen haasteitaan ja opastetaan taloudellisissa ongelmissa. Lisäksi seurakunnissa järjestetään erilaisia kursseja arjessa selviytymisen tueksi.

Kirkkopalvelut on osallistunut EU-elintarviketuen välittämiseen tukitoiminnan alusta, vuodesta 1996 lähtien. Elintarvikevalikoima on vuosien varrella monipuolistunut ja terveysvaikutukset on huomioitu: jaossa on vehnä- ja sämpyläjauhoja, puurohiutaleita, makaronia, hapankorppuja, mysliä ja maitojauhetta. Mukana on myös valmisruokapakkauksia, kuten hernekeittoa, lihasäilykkeitä ja pastaa juustokastikkeella.

Kuva: Jukka Granström. Ruokajakelua Espoonlahden kirkon eteisaulassa.

Lue myös:

Leipäjono torjuu myös yksinäisyyttä

Tutkijat kertovat: Leipäjonoissa ei käydä turhaan

Pääsiäisyönä ollaan samassa pöydässä

Edellinen artikkeliMonikulttuurisuustyön asiantuntija: Pelkojen purkaminen ensiarvoisen tärkeää
Seuraava artikkeliDraamamessun ohjaaja: Yleensä jumalanpalvelus on kuin amatöörien harjoitus

Ei näytettäviä viestejä