Kirkkopalvelujen tuottama Seurakuntavaalit 2022 -kampanja palkittiin Vuoden Hopeahuipulla
KIRKKOPALVELUIDEN tuottama Seurakuntavaalit 2022 -kampanja on palkittu Vuoden Hopeahuippu-palkinnolla. Palkinnon myönsi Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia viime viikon torstaina Helsingin Pikku-Finlandiassa pidetyssä gaalassa.
Kilpailussa palkittiin...
Pääkirjoitus: Ihmistä ei voi pakottaa yhteen muottiin edes hyvässä tarkoituksessa
Ihmiskuntaa voisi luonnehtia toteamalla, että me olemme kuolevaisia ja toisaalta me olemme jääräpäisesti eri tavoin ajattelevia. Kansakunnan hyvinvointiin tähtäävissä yhteiskunnissa juuri näihin kahteen näkökulmaan...
Teatteriarvio: Usko pukeutuu kauneuteen Anneli Kannon kirjoittamassa musiikkinäytelmässä Rottien pyhimys
Hämeenlinnan naapurikunnassa Hattulassa sijaitsee Hämeen vanhin kirkko. Ensimmäiset merkinnät kirkosta ovat 1320-luvulta. Kirkko tunnetaan seinämaalauksistaan, jotka ovat peräisin 1500-luvun alkuhpuolelta.
Hattulan Pyhän ristin kirkon seinämaalauksien...
Kolumni: Kristityksi tunnustautuminen on enemmän kuin sanoa uskovansa
Oranssit haalarit liittyvät järkyttävään uutiskuvaan. Vuonna 2015 Sirten kaupungissa Libyassa Isis-terroristit teloittivat 20 egyptiläistä ja yhden ghanalaisen kristityn katkaisemalla heidän kaulansa. Miehet oli puettu...
Mikkelin piispaehdokkaiden paneeli Kouvolassa – sopuisasta keskustelusta puuttuivat huippukohdat
Mikkelin hiippakunnan piispanvaaliehdokkaiden toinen paneelikeskustelu Kouvolassa painotti kirkkoa osana yhteiskuntaa.
Piispaehdokkaita kuuntelemaan oli tullut tiistai-iltana täysi salillinen. Muutaman läsnäolijan kanssa keskustellessa näyttää siltä, että aika...
Kolumni: Pandemian myötä kirkon perustehtävä selkeytyi, ehtoollisen merkitys korostui
Keväällä 2020 maatamme kohtasi koko maailmaa koetellut koronapandemia. Se jätti pitkään näkyvät jäljet moneen paikkaan. Se toi paljon surua ja ongelmia. Suomessakin tuhansia kuoli...
Kaukajärven seurakuntatalon palo saattaa liittyä useamman tahallaan sytytetyn tulipalon sarjaan
Tampereen Kaukajärven entinen seurakuntatalo paloi torstaina 20.4. Poliisi epäilee tulipaloa tahallaan sytytetyksi. Seurakuntatalon palon jälkeisenä yönä myös kolmen kilometrin päässä oleva teollisuushalli paloi maan...
Lastenmusiikki tuo vastapainoa muusikkopastori Severi Laakson työhön
Tampereen eteläisen seurakunnan muusikkopastori Severi Laakso kasvoi lastenmusiikin pariin jo lapsuudessa. Erityisen suuri rooli oli hänen äidillään.
– Äitini on musiikkileikkikoulun opettaja, mutta musisoin toki...
Luonto puhuu: Pappi kuunteli hömötiaista Jumalan äänenä
Hömötiainen oli vielä takavuosina todella yleinen lintu.
Sydämeni hypähti keväthtalvella ilosta ja jälleennäkemisen riemusta. Lintujen ruokintapaikalla Mäntsälässä oli vilskettä. Kuulin hömötiaisen (Parus montanus) äänen, ja...
Uskontotieteilijä JP Jakosen mukaan woke-ilmiö on saanut yhteiskuntaa rikkovia fundamentalismin muotoja
Miksi kasvavat mahdollisuudet tiedollisen ja emotionaalisen hyvinvoinnin saralla tuovat mukanaan kapeakatseisuutta, fundamentalismia ja ymmärryksen pahoinvointia? Tämä paradoksi on mietityttänyt kirjailija, uskontotieteilijä JP Jakosta.
Ihmiskunnan tiedollisen...











