Oranssit haalarit liittyvät järkyttävään uutiskuvaan. Vuonna 2015 Sirten kaupungissa Libyassa Isis-terroristit teloittivat 20 egyptiläistä ja yhden ghanalaisen kristityn katkaisemalla heidän kaulansa. Miehet oli puettu oransseihin haalareihin.
Saksalaisen kirjailija Martin Mosebachin kirja Koptimarttyyrit (Perussanoma 2023) kertoo tästä tapahtumasta sekä kirjailijan käynnistä Egyptissä El-Orin kylässä, josta valtaosa surmatuista oli kotoisin.
Useat teloitettujen omaisista sanoivat, että nämä sittemmin pyhimyksiksi julistetut nuoret miehet olivat ”samanlaisia kuin me kaikki”.
Miehet olivat lähteneet Libyaan työn perässä. Tilanne siellä muuttui vähitellen niin kaoottiseksi, etteivät egyptiläiset koptipapit enää käyneet tapaamassa seurakuntalaisiaan. Nuoret miehet päättivät kuitenkin jäädä maahan. Sitten Isis otti heidät panttivangeikseen.
Mosebachin kirja on kuin koskettava, pitkä muistokirjoitus. Samalla hän kertoo koptikirkosta sekä Egyptin vähemmistönä elävistä kristityistä.
Moni asia voi tuntua vieraalta pohjoisen luterilaiselle. Esimerkiksi se, että marttyyrien perheet saivat paikalliselta piispalta lahjaksi kiillotetusta pellistä valmistetut pokaalit, ”kuin kyseessä olisi ollut voittoisa jalkapallojoukkue”. Omassa kontekstissaan se voi olla kuitenkin luonteva lahja.
Teloitettujen joukkoon kuului ghanalainen Matthew Ayariga. Sukunimi on tavallinen Pohjois-Ghanassa muslimien parissa. Etunimi viittaa siihen, että hän olisi kääntynyt kristityksi. Tiettävästi hetkeä ennen kuolemaansa Matthew Ayariga sanoi teloittajilleen: ”Minä olen kristitty.” Hän ei siis sanonut: ”Minä uskon Kristukseen.”
Mosebach pohtii ääneen lausuttua uskoa Kristukseen. Se kuuluu hänen mukaansa mielipiteiden, totena pitämisen ja vakaumusten piiriin. Varmuus saattaa kuitenkin hajota jo siinä vaiheessa, kun sanat ovat päässeet suusta ulos. Hän päätyy pohdinnassaan siihen, että Matthew Ayarigan käyttämä määrittely itsestään on vapauttavan objektiivinen.
Kristityksi tullaan uskon kautta sekä kasteessa. ”Tässä mielessä kristitty voi sanoa olevansa kristitty silloinkin kun epäilykset valtaavat mielen”, Mosebach kirjoittaa.
Emme voi tietää mitä Matthew Ayariga ajatteli teloittajiensa edessä vieraan meren rannalla kaukana kotoaan.
Martin Mosebachin pohdinnan myötä Matthew Ayariga jätti kuitenkin perinnön. Tunnustautua kristityksi on lopulta enemmän kuin sanoa, että minä uskon.
Ilmoita asiavirheestä

