Hämeenlinnan naapurikunnassa Hattulassa sijaitsee Hämeen vanhin kirkko. Ensimmäiset merkinnät kirkosta ovat 1320-luvulta. Kirkko tunnetaan seinämaalauksistaan, jotka ovat peräisin 1500-luvun alkuhpuolelta.
Hattulan Pyhän ristin kirkon seinämaalauksien synnystä ei tiedetä kovinkaan paljon. Sitä mitä ei tiedetä, kertoo fiktion voimalla ja ymmärryksellä Anneli Kanto vuonna 2021 ilmestyneessä romaanissaan Rottien pyhimys. Se sai vuonna 2022 muun muassa Kiitos kirjasta -palkinnon.
Kirja myös lisäsi kiinnostusta Hattulan Pyhän ristin kirkkoon, ja siellä vieraili viime vuonna tavallista enemmän matkailijoita.
Nyt Rottien pyhimys on myös näyttämötaideteos, kun Anneli Kanto on itse kirjoittanut libreton saman nimiseen musiikkinäytelmään.
Helsinkiläisen musiikkiteatteri Kapsäkin näyttämöllä maalataan Hattulan kirkon seinille kuvia. Ohjauksesta ja esityksen taiteellisesta konseptista vastaa Reeta Ristimäki. Keskiajan tunnelmia tavoittelevan musiikin on säveltänyt Jukka Nykänen.
Musiikkinäytelmänä Rottien pyhimys on pelkistetty ja keskitetty. Tulee tunne, että romaanista on jäljellä vain olennainen. Se toimii katsojalle, vaikka ei romaania olisi lukenutkaan. Tosin muutama kohtaus jää psykologisesti hieman vaillinaisesti perustelluksi, sillä henkilöiden mielenmuutos tapahtuu liian nopeasti.
Silti musiikkeineen, lauluineen ja oivaltavine visuaalisine ratkaisuineen Rottien pyhimys on enemmän kuin onnistunut esitys.
Tarina kertoo Ruotsista tulleista kirkkomaalareista. Heidän tehtävänään on koristella Hattulan kirkon valkoiset seinät. Urakka on suuri ja apupoika joutunut onnettomuuteen. Maalarit tarvitsevat yhden työntekijän lisää. Sellaiseksi tarjoutuu paikallinen orpotyttö Pelliina (Aurora Manninen).
Pelliina osoittautuu taitavaksi ja nopeaksi oppimaan. Hän rakastuu toiseen maalareista. Tämä sen sijaan haaveilee kuuluisuudesta. Juoneen kuuluu myös reliikin eli pyhäinjäännöksen varastaminen. Kirkossa säilytettiin pientä palaa Jeesuksen rististä – tai niin uskottiin.
Alussa kirkkoon maalattavia kuvia vastustaa kirkkoherra Petrus Herckepaeus (Petri Bäckström), mutta hänen on alistuttava hallinnon ja rahoittajan tahtoon. Herckepaeus myös vastustaa naisen päästämistä kirkkomaalarien porukkaan. Lopussa kirkkoherra kuitenkin ottaa osan kunniasta itselleen. Tämä mielenmuutos saa hauskan perustelun: aatelisnainen Märta Bengtshdotter Ulv (Eeva Semerdijev) vääntää rautalangasta kuinka kahta ratkaisua voi pitää avoinna yhtä aikaa ja lopuksi valita sen, josta on itselle hyötyä.
Rottien pyhimys on pohjimmiltaan kertomus rakkaudesta ja taiteesta. Se on näyttämökuviltaan kaunis ja käyttää oivaltavasti hyväkseen modernia tekniikkaa. Kirkkomaalaukset ilmestyvät osa kerrallaan loistavina katsojan silmien eteen. Ei ihme, jos katsojassa herää halu nähdä oikeat maalaukset Hattulassa.
Näytelmän loppuhlaulussa kiteytyy esityksen sanoma: kauneus jää, vaikka taiteilijat katoavat ja siirtyvät uusiin kirkkoihin maalaamaan.
Uhkaavista juonenkäänteistä huolimatta Rottien pyhimys on perustunnelmaltaan valoisa ja toiveikas. Siitä jää sympaattinen ja jopa hivenen kohottunut olo.
Syyskuussa Rottien pyhimys on nähtävissä myös Hämeenlinnassa, jossa saa ensi-iltansa Katja Krohnin ja Milko Lehdon dramatisoima puhenäytelmä. Se juhlistaa samalla Hämeenlinnan kaupunginteatterin 120-vuotisjuhlaa.
Oikaisu 27.4. klo 13.24: Kuvatekstiin on korjattu toisen roolihahmon ja näyttelijän nimi.