Pääkirjoitus: Laskeehan se jäsenmäärä jos usko ja perinteet eivät välity sukupolvelta toiselle
Kristittyjen määrä Englannissa ja Walesissa on laskenut alle puoleen väestöstä. Tieto käy ilmi viime viikolla julkaistusta, kerran kymmenessä vuodessa Englannissa ja Walesissa tehtävästä väestölaskennasta....
Näkökulma: Perinteet muuttuvat ja siksi samban lisäksi voisi puhua siitä, sopiiko sotilasmarssi joulurauhaan
Harvoin saa televisiojumalanpalvelus sellaista huomiota kuin 27.11. näytetty Jouluradion juhlajumalanpalvelus Paavalin kirkosta. Helsingin Sanomien mielipideosastolla julkaistaan niin jumalanpalvelusta puolustavia kuin vastustaviakin puheenvuoroja. Yhtäältä karnevaalitunnelma...
Itsenäisyyspäivän vastaanotolla nähtiin kirkollisia asuja – Piispa Mari Leppänen edusti papintakissa
Sataviisivuotiasta Suomea juhlittiin perinteisellä itsenäisyyspäivän vastaanotolla jälleen kahden vuoden tauon jälkeen. Vaikka kutsuttujen määrä oli laskenut aiemmista vuosista, näkyi vieraiden joukossa useita kirkollisia vieraita...
Imaami Anas Hajjar on kuollut – ”Hän teki uraauurtavaa työtä uskontodialogin edistäjänä”
Vuodesta 2010 Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaamina toiminut Anas Hajjar on kuollut. Hän oli kuollessaan 53-vuotias. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat. Yhdyskunnasta vahvistettiin lehdelle, että tieto...
Piispa Jari Jolkkonen itsenäisyyspäivän saarnassa: ”Veitsi kurkulla -rauhaa yritetään käyttää alistamaan Ukrainan kansaa”
Kuopion piispa Jari Jolkkonen saarnasi televisioidussa itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa 6.12. Helsingin tuomiokirkossa erilaisista rauhan muodoista.
Aluksi hän kuitenkin kertoi perheensä kesälomamatkasta Mikkelissä sijaitsevaan sodan ja rauhan...
Sota ei pysäyttänyt suomalais-ugrilaisiin kieliin keskittyneitä raamatunkääntäjiä Venäjällä
Komissa valmistaudutaan Vanhan testamentin tekstien julkaisuun alueen perinteisellä kielellä. Poliittinen tilanne korostaa käännöshankkeiden ortodoksikirkolta saaman hyväksynnän merkitystä.
Nykyisessä poliittisessa tilanteessa tiiviit länsiyhteydet ovat Venäjällä riski....
99-vuotias May Virtala palveli lottana Päämajassa – Katso videolta kuinka May muistelee Mannerheimia
Espoolainen May Virtala, 99, toimi pikkulottana tammikuuhun 1941 asti ja sen jälkeen lottana muun muassa Isosaaren linnakkeella 1941–1942 sekä keskuslottana Päämajassa Mikkelissä 1943–1944.
Mikä Suomessa...
Uudistuksesta seurannut ruuhka hellitti vihdoinkin – Virkatodistuksen saa nyt nopeasti
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon laatiman virkatodistuksen saa nyt nopeasti, Kirkon viestintä kertoo. Tiedotteen mukaan virkatodistusten toimitusajat ovat tällä hetkellä parista päivästä muutamaan viikkoon.
Kirkon virkatodistuspalvelua uudistettiin...
”Meillä ei ole hätää” – Suomalaisilla on vahva henkinen kriisinsietokyky, puolustusministeri Antti Kaikkonen sanoo
Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan kirkon rooli on entisestään vahvistunut sekä palveluiden tarjoajana että henkisen kriisinsietokyvyn yhtenä tukipilarina.
– Hengitetään samaa ilmaa, kannetaan samoja murheita. Heti...
Kolumni: Mikkelissä valitaan piispa – Toivon piispalta ennen kaikkea hengellistä johtajuutta
Kirkollisena luottamushenkilönä saattaa joskus käydä niin, että saa tai joutuu valitsemaan hiippakunnalleen piispaa tai peräti koko luterilaiselle kirkolle arkkipiispaa. Meillä Mikkelissä on nyt se...