Trendit tulevat ja menevät, mutta ”self help” säilyy. Vain formaatit ja itsensä pelastamisen tavat vaihtuvat. Pokkareista on paikoin tullut podcasteja ja kirjekursseista instagram-keloja. Ihmisen tarve kasvaa suuremmaksi, onnellisemmaksi ja rauhallisemmaksi tuntuu silti olevan vakio eikä tavoitteeseen päästä ilman guruja.

Luottaa voi, että auvon myyntimiehet kauppaavat kysyvälle sisäistä sankaria niin pitkään kun ihmiskunta taitaa puhumisen. Internet pursuu kursseja, joissa osallistujalle luvataan voiman valjastamisen taitoa, rauhoittumisen kykyä ja salatun potentiaalin käyttöönottoa. 2000-luvun alusta asti myyntitilastoilla keikkuneen self help -kirjallisuuden suosio on kiintoisaa siksikin, että sen kasvun voi yhdistää moneen millenniaalien uskonnollista muutosta koskevaan kehityskulkuun.

Yllättävä muutos on self help -kirjallisuuden kentän henkistyminen. Kirjallisuudenlajin historiaa tutkimalla huomaa, että vielä 1900-luvun alkupuolen nimikkeissä ihmisille kaupattiin erityisesti ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, kuten Dale Carnegie 1930-luvun klassikkoteoksessaan lupaa. Mitä lähemmäs vuosituhannen taitetta tullaan, sen vahvempaa roolia alkaa näytellä kasvu ihmisenä, rauhan saavuttaminen ja pysähtymisen jalo taito – joko Tommy Hellstenin tarjoamana syvempänä psykologisena itseymmärryksenä tai Antti Tuiskun kirjoittamana menestysreseptinä.

TERÄVIÄ HUOMIOITA ilmiöstä tekee kirjailija-bloggari ja Ystävyyden majatalon isäntä Daniel Nylund. Jo Uhriutumisen kulttuuri -kirjassaan (Kohtaaminen, 2019) rohkeasti nykykulttuurin kipupisteitä perannut Nylund on tuoreessa Mestari Eckhart. Eckhart Tolle – Arjen hengellisyyttä etsimässä -teoksessaan ottanut tarkasteltavakseen kaksi hyvin erilaista hengellistä opettajaa. Eckhartit toimivat polveilevassa teoksessa eräänlaisina ajatteluärsykkeinä, joiden kautta Nylund pääsee avaamaan ajatuksiaan kristinuskon luonteesta myös yleisesti. Tuttuun tapaan Nylund yhdistelee vilkkaaseen tapaansa luontevasti yksityistä ja yleistä, mutta se ei tunnu lainkaan hankalalta. Päinvastoin vaikuttaa siltä, että Nylund navigoi taitavasti jossain tunnustuskirjallisuuden tradition ja populaariteologian välimaastossa.

Nylundin huomiot modernin self help -kirjallisuuden ykkösguruihin lukeutuvasta Eckhart Tollesta saavat ajattelemaan koko kentän luonnetta yleisemminkin. Eckhart Tollen tarina tuntuu muistuttavan pitkälti perinteistä vapahdukseen päättyvää passiokertomusta, jossa ahdistunut etsijä kärsii, kunnes löytää ”läsnäolon voiman”. Nylundin mukaan Tollen kaltaiset gurut kierrättävät ”vanhojen mystikkojen mäkkäriversiota” eikä minään kohdistuva jatkuva tarkentaminen välttämättä ole edes ongelmatonta.

Tollelaisessa maailmankatsomuksessa todella pysähdytään ja carpe diem -henkisesti syvennytään todellisen läsnäolon voimaan, ajatellen että ”elämä ei ole niin vakavaa kuin mielemme siitä tekee”. Iskelmällinen filosofia pitää Nylundin mukaan sisällään vakavia riskejä: vaikka ajasta irtautuminen sekä menneisyyden ja tulevaisuuden unohtaminen tuntuisikin vapauttavalta, me ”olemme edelleen ajassa”. Vankila ei säry toteamalla, että sitä ei ole. Nylund pitää ajatusmallia myös melko epäkristillisenä painottaen muistamisen tärkeyttä esimerkiksi ehtoollisen ja Jeesuksen kärsimyshistorian valossa.

NYLUNDIN HUOMIOT teologian umpikujista ja insinööriteologian kipupisteistä ovat teräviä, mutta self help -kirjallisuuteen ja Eckhart Tollen kaltaisiin opettajiin kohdistuva kritiikki on helpoiten allekirjoitettavissa. Nyt kun henkisesti värittynyt self help valtaa alaa, on helppo yhtyä Nylundin huoleen hänen kysyessään ”onko kristikunnalla uskottavuutta, käytäntöä, uskallusta, viisautta ja syvyyttä? Onko kirkoilla ja herätysliikkeillä tarpeeksi eväitä opettaa hengellistä lukutaitoa ja sydänten syvähuoltoa hengen erämaassa?”

Daniel Nylund: Mestari Eckhart. Eckhart Tolle – Arjen hengellisyyttä etsimässä. Basam Books 2023. 338 sivua.

Niilo Rantala