Jehovan todistajat muuttivat näkemystään verensiirroista
Jehovan todistajat ovat lieventäneet verensiirtoa koskevaa kieltoaan. Asiasta kerrotaan Jehovan todistajien kansainvälisen päätoimiston videotiedotteessa.
Tiedotteen mukaan lääketieteen kehittyessä on herännyt kysymyksiä siitä, miten Raamatun periaatteet...
Helsingin ortodoksinen seurakunta valitsee uuden kirkkoherran — ehdolla kaksi rovastia
Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan valitaan uusi kirkkoherra. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia on tehnyt vaaliin ehdokasasettelun. Kolmesta hakijasta vaalisijoille asetettiin kaksi hakijaa. Ensimmäiselle vaalisijalle...
Emerituspiispa Jorma Laulajan muistotilaisuus on avoin
Piispa emeritus Jorma Laulaja siunataan haudan lepoon Kurikan kirkossa lauantaina 3.10.2026 klo 10. Siunauksen toimittaa piispa emeritus Simo Peura. Häntä avustaa Kurikan seurakunnan kirkkoherra...
”Ihmiset eivät tiedä oikeasti köyhyydestä” – Parinkin euron osallistumismaksu voi vaikuttaa köyhän osallistumiseen
Eeva Jauhiainen on tullut Kuopion Nilsiästä Säyneisiin hoitamaan lapsenlapsiaan. Hän on ollut työttömänä vuodesta 2015.
Jauhiainen työskenteli lähes kolmekymmentä vuotta ravintola-alalla ja haluaa puhua nimenomaan...
Kirja: Raamatun tarinat elävät Lähi-idän nykypolitiikassa
Kun moderniin politiikkaan sekoitetaan muinainen historia ja Raamatun kuvaama näennäishistoria, yhdistelmästä tulee mielivaltainen, sanovat Paavo Huotari ja Kirsi Valkama tietokirjassaan Daavidin pitkä varjo.
Eksegeetit Huotari...
Pullonpalautusrahat voi nyt lahjoittaa suoraan ruoka-apuun yli 1200 automaatilla
Ruoka-apua haetaan yhä enemmän mutta samalla jaettavan ruoan määrä on vähenemässä. S-ryhmä ja Kotimaanapu vastaavat nyt tilanteeseen avaamalla uuden tavan tukea ruoka-apua. Pullonpalautusrahat voi...
Vivamossa jo toinen epäilty tuhopoltto — nyt paloi näytelmistä tuttu aitta
Suojeltu aittarakennus on osittain palanut viime yönä Vivamossa, Lohjalla. Vivamo ja Teatteri Raamattykylä tiedottavat palosta somepäivityksissään. Henkilövahinkoja ei sattunut, mutta poliisi tutkii paloa.
Vivamo on...
Reijo Arkkila: ”Sleyn pitäisi edelleen painottaa työtä seurakunnissa, ei vain jumalanpalvelusyhteisöissä”
Sleyn entinen toiminnanjohtaja ja lähetystyön asiantuntija Reijo Arkkila toivoo konservatiivisille järjestöille kirkossa edelleen toiminnallista tilaa.
Mitä kuuluu?
– Kiitos, hyvää. Asun puolisoni kanssa Hämeenlinnassa hoivakodissa ja...
Kirja: Perusteellinen puolustuspuhe oikoo Jeesus-käsityksiä
Jeesus-tutkija ja kirjailija Matti Kankaanniemi julkaisi kesäkuussa raflaavasti nimetyn kirjan Historian Jeesus ja salaliittoteoriat. Otsikkonsa puolesta teos jatkaa viime vuosina sensaatiohakuisesti otsikoitujen eksegeettisten populaariteosten...
Alexandra Kral-Leszczynskin tyhjä syli täyttyi rakkauden leikistä – ”Enkelilapset kulkevat mukana”
Elämä on pudottanut televisiotoimittaja Alexandra Kral-Leszczynskin monta kertaa polvilleen. On ollut pakko nöyrtyä annetun edessä. Nuoruuden avioliitto päättyi nopeasti miehen tapaturmaiseen kuolemaan. Uudessa liitossa...











