
Valtionsääntöoikeuden asiantuntija pitää kirkon saaman valtion rahoituksen tasoa nykytilanteessa riittämättömänä. Hallinto-oikeuden emeritus professori Olli Mäenpää on antanut lausunnon kirkon rahoitukseen liittyvistä kysymyksistä. Lausunnon on pyytänyt evankelis-luterilainen kirkko.
Mäenpään mukaan kirkko vastaa tällä hetkellä kirkollisveron tuotolla pääosin itse sille säädetyn yleisen yhteiskunnallisen tehtävän hoitamisesta. Tämä sen takia, että valtion rahoitusosuus määräytyy voimassa olevan lain mukaan ja osuus on jatkuvasti laskenut samalla, kun kustannukset ovat nousseet.
Mäenpään mukaan tilanne on muodostunut ”valtiosääntöoikeudellisen rahoituspäätöksen vastaiseksi”.
– Muodostunut tilanne hyvin todennäköisesti vaarantaa kirkon tosiasialliset edellytykset hoitaa uskonnonvapauteen ja kirkon autonomiaan perustuvat kirkkolaissa säädetyt tehtävänsä, lausunnossa todetaan.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ MYÖNTÄÄ vuosittain evankelis-luterilaiselle kirkolle rahoitusta hautaustoimen ja eräiden muiden yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen. Vuonna 2015 säädetty rahoituslaki ei kuitenkaan määrittele, kuinka suuren osan kirkon yhteiskunnallisten tehtävien kustannuksista valtion rahoitus kattaa.
Lain valmistelevien tekstien perusteella tarkoituksena oli, että valtion rahoitus kattaisi 80 prosenttia tehtävien kokonaiskustannuksista. Ministeriön tekemän selvityksen mukaan vuonna 2025 valtion rahoitus kattoi bruttokustannuksista noin 49 prosenttia ja nettokustannuksista 63 prosenttia.
Valtiosääntöoikeudellisesti on Mäenpään mukaan vaikea määritellä täsmällisesti prosenttilukuna tai absoluuttisena rahamääränä, milloin valtion rahoituksen suhteellisen osuuden määrä muodostuu rahoitusperiaatteen vastaiseksi.
Valtion rahoitusosuus nykytilanteessa on laskenut alle puoleen kokonaiskustannuksista, ja Mäenpään mukaan rahoitusosuutta ”on tuskin enää mahdollista pitää rahoitusperiaatteen valtiosääntöoikeudellisten peruslähtökohtien mukaisena”.
Mäenpään mukaan valtiolla on rahoitusperiaatteen mukaan velvollisuus osoittaa kirkolle riittävä rahoitus lailla säädettyjen yhteiskunnallisten tehtävien ja erityisesti hautaustoimen hoitamiseen.
– Valtion rahoitusosuus tulee lailla määritellä niin, että sillä taataan kirkon tosiasialliset edellytykset huolehtia sille säädetyistä yhteiskunnallisista tehtävistään niin, että niiden hoitaminen ei heikennä perustuslaissa turvatun uskonnonvapauden ja kirkon autonomian toteuttamista kirkon hoitaessa omia tehtäviään.
VALTIO ON perustellut rahoitusosuuden leikkaamista muun muassa valtion talouden säästöillä ja myös sillä, että osittain valtion tekemien päätösten seurauksena kirkollisveron tuotto on kasvanut. Mäenpään lausunnon mukaan kirkollisveron tuoton käyttöä yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen voi kuitenkin pitää kirkkolain vastaisena.
– Siltä osin kuin evankelis-luterilainen kirkko huolehtii muiden kuin jäsentensä hautaamisesta, kirkko hoitaa sille erikseen säädettyä yleistä yhteiskunnallista tehtävää. Kirkollisveron tuoton tarkoituksena ei ole tällaisen yhteiskunnallisen, kirkon jäsenyydestä riippumattoman tehtävän rahoittaminen, eikä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenillä ole velvollisuutta kattaa kirkollisveron tuotolla näitä yhteiskunnallisia tehtäviä.
Mäenpään mukaan rahoitusperiaate ei estä valtiontalouden säästöjen kohdistamista myös rahoitusosuuteen.
– Rahoituksen leikkaukset eivät kuitenkaan saa vaarantaa lakisääteisiä yhteiskunnallisia tehtäviä hoitavan evankelis-luterilaisen kirkon tosiasiallisia edellytyksiä suoriutua velvoitteistaan, Mäenpää kirjoittaa lausunnossaan.
KIRKKOHALLITUS ON esittänyt Turussa koolla olevalle kirkolliskokoukselle, että valtiolle ehdotetaan rahoituslain muutosta koskevien neuvottelujen aloittamista. Esitys perustuu muun muassa Mäenpään lausuntoon.
Kirkkohallituksen mukaan hautaustoimilain avaaminen ei ole toimiva keino tilanteen korjaamiseksi vaan ratkaisun pitäisi löytyä rahoituslaista.
Lue lisää hautaustoimen rahoituksesta:
Ministeriö toivoo hautaamisen kokonaisuudistusta seuraavan hallituksen ohjelmaan
Ilmoita asiavirheestä
