Näyttely: Elsin lukuisat kirkot, Toven ainoa alttarimaalaus
Aalto-museon näyttely kertoo monipuolisella ja yllättävälläkin tavalla kirkkotaiteesta.
Kaisa Huhtala: Yleisinhimillinen velvollisuus huolehtia apua tarvitsevista on jäämässä omat ensin -ajattelun jalkoihin
Ulla Siirto ja Kaisa Huhtala katsovat, että seurakuntien kasvaminen vieraanvaraisiksi ja erilaisia ihmisiä huomioivaksi tekee hyvää paitsi maahanmuuttajien kotoutumiselle myös kaikille muille seurakuntalaisille.
Kolumni: Sisäänpäin lämpiävällä syntyjään suomalaisten kirkolla ei ole tulevaisuutta
Kirkon jäsenmäärästä puhuttaessa paljon vähemmän huomiota on kiinnitetty koko väestöä koskeviin trendeihin.
Ystävykset eri maailmoista kohtaavat keuruulaisessa antiikkiliikkeessä
Timo Saarinen ja Tapio Rekola ovat eläneet hyvin erilaisen elämän, mutta heitä yhdistää usko ja halu palvella lahjoillaan lähimmäisiä ja Jumalan valtakuntaa.
Lukijoilta: Sateenkaari on lupaus turvallisesta tulevaisuudesta
Jouko N. Martikainen kirjoittaa (13.11.) Sateenkaarimessuista. Hänen kuvauksensa ajattelustaan on hyvä esimerkki siitä, miksi Sateenkaarimessuja tarvitaan.
Pyhyyttä, käytännöllisyyttä ja kauneutta – Aaltojen kirkkoarkkitehtuuri ja Helena Vaarin kirkkotekstiilit yhtä aikaa esillä Jyväskylässä
Jyväskylässä on esillä näyttelyitä, joissa voi perehtyä Aaltojen kirkkoarkkitehtuuriin sekä Helena Vaarin kirkkotekstiileihin.
Lukijoilta: Sateenkaarimessuista
Eräissä kirkkomme seurakunnissa on ryhdytty viettämään sateenkaarimessuja. Näitä järjestävät uskovat toimivansa sopusoinnussa kristillisen uskomme kanssa.
Essee: Hautajaiset ovat papin rakkain ja raskain työtehtävä
Hautajaisissa papin on luovittava rutiinien ja henkilökohtaisen välissä ja aina saattaa joutua keskelle vaikeaa kriisiä.
Luonto puhuu: Raja-alueet voivat olla luonnon kannalta kiinnostavia paikkoja
Linnut eivät välitä valtioiden välisistä rajoista. Tarina kertoo isoäidistä, jolla oli rajoja senkin edestä.










