Näkökulma: Vanhuus ja viisaus, valta ja terveys – valtionpäät, paavit ja piispat ovat joskus olleet toimessaan varsin iäkkäitä
Joe Bidenin tapauksessa ongelmat ovat olleet näkyviä jo jonkin aikaa ja niistä on amerikkalaisessa julkisuudessa keskusteltu. Tasavalla presidentti Urho Kekkosen samankaltainen terveydentilan heikkeneminen sen sijaan ei 1970-luvun lopun suomalaisessa yya-julkisuudessa ensi alkuun aiheuttanut mitään suurta keskustelua.
Vastavirtaan kulkija – Marko Pitkäniemi on elänyt Suomessa fransiskaanimaallikkona lähes kolmenkymmenen vuoden ajan
Marko Pitkäniemen elämäntapa fransiskaanimaallikkona on syvää ja vakaata.
– Fransiskaanimaallikkona eläminen on kutsumus. Se on lahja. Franciscus Assisilainen on ollut minulle myös suuri inspiraattori.
TV-vinkki: Rokin arkkitehti oli syvästi uskonnollinen
Dokumentti kuvaa hyvin Pennimanin taustoja ja hänen saamiaan vaikutteita, joista gospel on tärkeässä roolissa. Penniman oli vahvasti uskonnollinen ja joutui kamppailemaan vanhoillisen kristillisyyden ja homoseksuaalisuutensa kanssa.
Hätätilanne rippileirillä Hollolassa – nuoren epäillään syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn
Rippikoululeiri keskeytyi perjantaina 19.7. Hollolassa dramaattisissa merkeissä. Kun nuoret olivat siirtymässä majoitusrakennuksestaan kohti iltahartautta, oli tilanne eräiden nuorten välillä kärjistynyt. Hollolan kirkkoherra Timo Huttunen kertoo Kotimaalle, että poliisi epäilee yhden nuoren syyllistyneen kahden muun leirillä olleen nuoren pahoinpitelyyn.
”Sellaista ei ole toista” – Henna Oravan mielestä Olavinlinnan kappeli on tunnelmaltaan ainutlaatuinen
"Olen todennäköisesti käynyt Olavinlinnan kappelissa ensimmäisen kerran jo ihan pienenä, sillä vanhempani työskentelivät Olavinlinnassa tuolloin. Äitini oli linnan ravintolassa tarjoilijana ja isä oopperajuhlien tekniikassa...
Hirveän kaunista leikkiä – Suomen lasimuseossa on kesän ajan nähtävillä elämän katoavaisuutta tarkasteleva näyttely
Suomen Lasimuseossa Riihimäellä on koko kesän esillä taiteilija Laura Laineen näyttely Nature Morte. Sanat tarkoittavat asetelmaa. Laine on ammentanut inspiraatiota erityisesti 1600-luvun hollantilaisista vanitas-asetelmista, joissa tutkitaan elämän katoavaisuutta.
Essee: Mikä on kristinuskon ja Raamatun suhde kauneuteen?
Kantista alkaen kristikunnalla on ollut vaikeuksia käsittää, mikä merkitys kauneudella ja erityisesti Raamatun kauneudella on kirkolle.
Ruoka-avun tarve on jo kasvanut nykyisen hallituksen aikana – seurakuntien diakoniatyö jakaa nyt myös EU:n osarahoitteisia maksukortteja
Hammaslahtelainen Jari Pappinen sanoo odottavansa syksyä kauhulla.
– Kun kukaan ei ota töihin, tai niitä ei yksinkertaisesti ole.
Helpotusta työttömyyden aiheuttamiin talousongelmiin Pappinen ja hänen puolisonsa...
Pääkirjoitus: Tuomiokapitulienkin olisi jo aika julkaista päätöksensä avoimesti
Avoimuus lisää luottamusta. Siksi tuomiokapitulien on nyt syytä laittaa automaattisesti pöytäkirjansa näkyville Domus-julkaisuun. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta tämä on jo onnistunut.
Sunnuntain evankeliumi: Toivottomuudesta syntyy sohjoa, johon talot valuvat
Elämän ennustamattomuus sai minut aikanaan ihmettelemään Matteuksen evankeliumin järkiperäiseltä ja selkeältä kuulostavaa ohjetta. Mikseivät kaikki rakentaisi elämänsä taloa kalliolle, jos se olisi niin yksinkertaista?











