Arkkipiispa Tapio Luoma, Espoon piispa Kaisamari Hintikka ja Kirkon Ulkomaanapu vetoavat: Lähi-itään tarvitaan kestävä rauha
Allekirjoittajat muistuttavat Gazaa hallitsevan islamistisen Hamasin vuoden takaisesta hyökkäyksestä, joka vaati noin 1 200 ihmisen hengen. Lisäksi Hamas otti 251 panttivankia. Tiedotteessa todetaan myös, että terrori-iskuista johtuneissa Israelin valtion sotatoimissa on tapettu yli 40 000 palestiinalaista.
Kirja: Pitkän iän lyhyt johdanto
Raevaara lähtee liikkeelle tieteenhistorian ensimmäisistä vaiheista ja vampyyritarinoista edeten kantasoluhoitoihin ja geenieditointiin. Kuolema sinänsä ei ole tabu, sillä niin uutiset kuin kulttuuri sysäävät jatkuvasti kuoleman silmiemme eteen.
TV-vinkki: Aika rikkoa rajoja – monikulttuurisuus tuo mukanaan myös kulttuurien sisäisen moninaisuuden
Lady Parts on neljän nuoren musliminaisen perustama punk-bändi, joka pyrkii pinnalle tekemällä omia kappaleita.
Missä on Eden? Sen maantieteelliseen sijaintiin ovat ottaneet kantaa niin Martti Luther kuin modernit tutkijatkin
Eedenin tarkkaa sijaintia ei alkuperäisessä kertomuksessa mainita. Tämä ei ole estänyt teologeja ja historioitsijoita pohtimasta ja tutkimasta asiaa.
Benediktiinit Euroopan ensimmäisinä agronomeina – keskiajalla benediktiiniluostareissa paneuduttiin muun muassa maanviljelyyn
Ingmar Svanteson huomauttaa, että benediktiinit muuttivat ihmisten näkökulman työtä kohtaan. Kristityn elämässä konkreettinen työ sai suuren arvon. Svanteson korostaa, että työstä tuli ihmisen offertorium, uhraus, Jumalalle.
Enemmistö kirkkoherroista valitaan nykyään kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston kokouksessa – ”Vaalitavan muutoksessa on kyse isosta ajattelutavan muutoksesta”
Vaikka molempia tapoja kutsutaan vaaleiksi, niissä on Mikko Sulanderin mukaan kyse ”aivan eri asioista”. Välillinen vaali ei ole vaali samassa merkityksessä kuin kansanvaali.
Kolme suurta uskontoa, kristinusko, hindulaisuus ja juutalaisuus ovat edustettuina Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa
Vaalit käydään 5. marraskuuta. Kaliforniassa asuva ELCA:n siirtolaispappi ja teologian tohtori Jarmo Tarkki sanoo, että Yhdysvalloissa kirkkokunnan ja jopa uskonnon vaihtaminen on tavanomaisempaa kuin esimerkiksi Suomessa.
Haapajärven kappalainen Mika Katajamäki harrastaa metsästystä – ”Siinä kun istun passipaikalla, metsä elää ympärillä omaa elämäänsä”
Arkenakin voi metsästää ja työnantaja on suhtautunut alaisensa harrastukseen myötämielisesti myöntämällä lomaa metsästysaikaan.
Oikeusministeriössä valmistellaan holokaustin ja joidenkin muiden kansanmurhien kiistämisen kriminalisoivaa erillislakia – kiistämispykälälle tukea uskonyhteisöistä
Lakiluonnoksen mukaan rangaistavaan tekoon syyllistyy, jos julkisesti kiistää, puolustelee tai vakavasti vähättelee tällaista rikosta ”tavalla, joka on omiaan yllyttämään väkivaltaan tai vihaan sekä häiritsemään yleistä järjestystä”.











