Valtio korvaa seurakunnille turvapaikanhakijoiden majoittamisen
Suomessa on Yle uutisten tietojen mukaan noin kahdeksankymmentä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta ja hätämajoituspaikkaa ja uusia perustetaan jatkuvasti.
Myös moni seurakunta majoittaa turvapaikanhakijoita. Valtio korvaa majoitustoiminnasta...
Blair varoittaa: Islamistien ajattelu levinnyt laajalle
Britannian entinen pääministeri Tony Blair varoittaa, että islamistinen ääriajattelu on saanut laajaa kannatusta muslimien keskuudessa ympäri maailmaa. Blairin mielestä lännen täytyy nousta vastustamaan opetusta,...
”Ohjauksellisen avun tarve työelämässä on huutava”
KM Elina Raution tuore väitöskirja esittelee avaimia oman kutsumuksen pohdintaan.
Rautio on kokenut kantapään kautta, ettei uran ja kutsumuksen löytyminen ole aina helppoa. Hän on...
Onko ammattilainen sukupuoleton?
Suomalaisessa työelämässä ja myös kirkon töissä ajatellaan usein, että ammattilainen on sukupuoleton. Teologian tohtori, työnohjaaja ja kouluttaja Heli Aaltonen on toista mieltä.
– Kun ihminen...
Tuusulan seurakunta saa kasarmilta seurakuntakeskuksen
Tuusulan kirkkovaltuusto päätti viime viikolla hankkia uudeksi seurakuntakeskukseksi Tuusulassa sijaitsevan puolustusvoimien entisen kansainvälisen työn keskuksen päärakennuksen.
Vanha seurakuntakeskus purettiin kosteusvaurioiden takia vuonna 2012. Samalle paikalle...
Lokakuu on Oulussa ilokuu
Oulun seurakunnissa vietetään lokakuussa ilokuuta. Käytännössä se tarkoittaa, että seurakuntien Facebook-sivulla julkaistaan lokakuussa päivittäin yksi hyvän mielen postaus. Luvassa on muun muassa kannustavia sanoja,...
”Raamattu toisessa kädessä ja sanomalehti toisessa” – papit kertovat saarnasta
Emerituspiispa Eero Huovinen käsittelee tuoreessa teoksessaan Saarna? (WSOY 2015) saarnan merkitystä ja sen aseman muutoksia. Huovinen uskoo, että saarnaaminen on nykyään vaikeampaa kuin aiemmin....
Tansaniassa poltettu useita kirkkoja
Luoteisessa Tansaniassa on poltettu syyskuun aikana kuusi kirkkoa, kertoo Marttyyrikirkon ystävät ry viikkoraportissaan. Järjestö perustaa tietonsa kristittyjen vainoja seuraavaan World Watch Monitorin julkaisemaan juttuun.
Syyskuun...
Irakin pakolainen: ”Irakiin emme voi koskaan palata”
Kolme Suomen Pipliaseuran työntekijää on juuri saapunut Lähi-idästä ensi vuoden vuositeemamateriaalin aineistonkeruumatkalta. Jordaniassa he kohtasivat ja haastattelivat Syyrian ja Irakin pakolaisia.
– Tulevaisuus on...
Seurakunta leikkaa vääriltä huhuilta siipiä Lammilla
Suomen Punaisen Ristin ylläpitämä vastaanottokeskus Hämeenlinnan Lammilla yritettiin sytyttää tuleen viime yönä heittämällä polttopullo asunnon ikkunaan. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.
Lammin seurakunnan diakoniatyöntekijä Jürgen Skaffari...









