Onko ammattilainen sukupuoleton?

Suomalaisessa työelämässä ja myös kirkon töissä ajatellaan usein, että ammattilainen on sukupuoleton. Teologian tohtori, työnohjaaja ja kouluttaja Heli Aaltonen on toista mieltä.

– Kun ihminen on sinut itsensä kanssa työssään myös naisena tai miehenä, hän voi olla avoimempi, herkempi ja sensitiivisempi kohtaamaan muita, Aaltonen sanoo.

– Minua kiinnostaa, miten voi olla asiallinen ja ammatillinen ilman että muuttuu neutriksi. Työnohjauksen asiakas eli työnohjattava joka tapauksessa havaitsee ensimmäiseksi, onko ohjaaja nainen vai mies. Hän on jopa saattanut valita työnohjaajansa sukupuolen perusteella.

Jos et ole tietoinen asenteistasi, voit tukkia ohjattavan suun

Kysymys sukupuolesta on kiinnostanut feministiksi itseään luonnehtivaa Heli Aaltosta aina. Kirkkohistorian väitöskirjansa hän teki aiheesta Naisten tie johtajuuteen ja pappeuteen El Salvadorin luterilaisessa kirkossa 1952–2009.

Tällä hetkellä hän tutkii apurahojen turvin sukupuolen merkitystä työnohjauksessa Suomessa ja muualla Euroopassa. Tutkimuksen metodiksi ja teoreettiseksi viitekehykseksi Aaltonen on valinnut intersektionaalisuuden. Sen avulla voidaan selvittää, miten esimerkiksi työnohjaajan etninen tausta, uskonnolliset näkemykset, yhteiskuntaluokka tai sukupuoli vaikuttavat hänen ajatuksiinsa sukupuolen merkityksestä työssä.

– Jos työnohjaaja ei ole sinut oman sukupuolisuutensa kanssa ja tietoinen asenteistaan, hän saattaa tahtomattaan ja tajuamattaan hyvin pienilläkin eleillä tukkia suun ohjattavaltaan. Jos esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluva haluaisi keskustella ammatti-identiteetistään ja työnohjaaja kohottaa kulmakarvojaan väärällä hetkellä tai tavalla, ohjattava vaikenee nopeasti, Aaltonen kuvaa.

”Kirkkoherra huusi ja kirosi ja oletti alaisten vastaavan samalla mitalla”

Heli Aaltonen teki jo viime vuonna kyselyn Turun arkkihiippakunnan työnohjaajille heidän asenteistaan sukupuolisuuteen.

– Monilla työnohjaajilla tuntui olevan aika kapea käsitys sukupuolen merkityksestä. Heille tuli siitä mieleen lähinnä seksuaalisuus ja ihastumiset. Kyse on kuitenkin paljon laajemmasta asiasta.

– Nainen ja mies voivat työssään monin tavoin hyödyntää elämänkaarensa varrella kerääntynyttä kokemusta vaikkapa äitiydestä, isyydestä, sisaruudesta ja veljeydestä. Lapsuuden kokemukset ja vaikka äidin korvikkeen alitajuinen etsiminen voivat näkyä myös työelämässä, Aaltonen sanoo.

Kirkon työnohjaajista kaksi kolmasosaa on naisia, samoin heidän asiakkaistaan. Suomen Työnohjaajat ry:n jäsenistä naisia on peräti viisi kuudesosaa.

– Mielestäni sukupuoliosaamista pitäisi lisätä työnohjaajakoulutuksiin. On tärkeää tiedostaa sukupuolen merkitys ja perehtyä naisen ja miehen elämänkaariin sekä niiden vaikutukseen työelämässä.

Sukupuoliosaamisella tarkoitetaan muun muassa ohjaajan herkkyyttä ja avoimuutta tunnistaa itsessään ja ohjattavassa sukupuolisuuteen liittyviä tunteita, traditioita, stereotypioita, ennakko-odotuksia ja -asenteita ja sitä, miten ne vaikuttavat ohjattavan työhön ja aiheisiin, joita hän haluaa käsitellä.

– Työnohjaajan olisi hyvä kysyä ohjattaviltaan myös sellaisia kysymyksiä, kuten miltä tämä tuntuu sinusta naisena tai miltä tämä tuntuu sinusta miehenä, Aaltonen sanoo.

Tällaiset kysymykset ovat Aaltosen mukaan tärkeitä esimerkiksi tilanteissa, joissa alaisena on nuori nainen ja esimiehenä eläkeikää lähestyvä mies tai jos mies on ainoa mies työtiimissään.

Aaltosen mukaan on äärimmäisen tärkeää, että työnohjaaja tiedostaa, että kaikki ei ole kaikille samaa tietyssä työyhteisössä. Esimerkiksi työntekijöiden ikä, tausta, koulutustaso, sukupuoli ja rooli työyhteisössä vaikuttavat monin tavoin työyhteisön dynamiikkaan ja valtasuhteisiin.

– Vuosikymmeniä sitten olin työnohjaajana pienessä seurakunnassa, jossa oli eläkeikää lähestyvä mies kirkkoherrana ja naisalaiset. Kirkkoherralla oli tapana huutaa ja kiroilla työntekijöille, ja hän oletti näiden antavan samalla mitalla takaisin. Tämä ei tietenkään toiminut. Ei siivooja-nainen kokenut voivansa huutaa esimiehelleen takaisin. Työnohjausprosessi oli pitkä ja siinä väännettiin rautalangasta, mitä valtasuhteet ja asiallinen käytös työpaikalla tarkoittavat, Aaltonen muistelee.

Toimiiko työnohjaus itseään vastaan?

Suomalaiset työnohjaajat ovat korkeasti koulutettuja ja yleensä psykodynaamisesti suuntautuneita sekä tottuneet ohjaamaan pitkiä työnohjausprosesseja.

Heli Aaltosta kiinnostaa selvittää, onko niin, että matalapalkkaisia suomalaisnaisia ehkä kannustetaan työnohjauksessa vain sinnittelemään ja selviämään vaikeissa työoloissa, jaksamaan kunnes he ovat sairaseläkkeellä. Rohkaisu esimiesten haastamiseen saattaa olla vähäistä tai olematonta. Ja toisaalta, onko niin, että mies-coachit kannustavat miesjohtajia tekemään enemmän rahaa, joka usein tarkoittaa irtisanomisia.

Kuulostaa pahalta. Kuulostaa siltä, että työnohjaus toimii itseään ja ideaansa vastaan?

– No, nämä ovat tosiaan vain kärjistettyjä ennakko-oletuksia. Mielenkiintoista tutkia, onko asia todella näin, Aaltonen sanoo.

Heli Aaltonen painottaa, että työntekijöiden kuunteleminen on äärettömän tärkeää organisaatiomuutoksissa ja rakenneuudistuksissa.

– Olen törmännyt seurakuntarakenneuudistusten yhteydessä työntekijöihin, jotka sinnittelevät lisääntyvän työmäärän ja muutosten paineessa. He ovat lähellä loppuun palamista ja joutuvat taistelemaan masennusdiagnooseja vastaan, vaikka ongelma on se, ettei heitä kuunnella. Tällaisia elämäntarinoita Sanna Rikala nosti esiin väitöskirjassaan vuonna 2013.

– Pelkään, että näistä tilanteista voi seurata sairaseläkepommi.

Olennaista on löytää itsensä ja olla rehellinen

Tasa-arvoiseksi mielletyssä suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirkossa naisjohtaja on yhä poikkeus. Toisaalta matalapalkka-aloilla mies voi tuntea itsensä oudoksi linnuksi.

– Olet toiminut työnohjaajana vuodesta 1999 ja silloin naisten pappeus oli vielä aika uusi asia. Papin mallit olivat miehen malleja. Ihannepappi tai arvostettu rovasti oli usein autoritäärinen, turvallinen, isokokoinen mies, jolla oli matala ääni. Vedin naispapeille ryhmää, jossa he etsivät itselleen sopivaa ja itsensä näköistä ammatti-identiteettiä, Aaltonen kertoo.

Aaltonen painottaa, että sekä hyvät nais- että miespapit voivat olla hyvin monenlaisia. Jollekin sopii äidillisyys, toinen haluaa ehdottomasti pitää sen puolen itsestään irti työstä. Joku kokee tärkeäksi meikkaamisen ja naiseutensa ulkoisen korostaminen ja toinen vierastaa sitä.

– Olennaisinta on löytää oma identiteettinsä ja olla rehellinen itselleen. Kaikkien ei ole pakko suorittaa sukupuoltaan samalla tavalla, eikä hiusten pituus tee ihmisestä miestä tai naista.

– Itseäni hieman kyllä huvittaa pappien hirmuisen tarkat pukeutumisohjeet virantoimituksiin liittyen. Piispainkokous on määrännyt jopa sukkahousujen värin ja sen, saako niissä olla saumaa. Toisaalta tarkoissa ohjeistuksissa on se hyvä puoli, että erityisen epäsiististi pukeutuvan viranhaltijan pukeutumiseen on mahdollisuus puuttua ohjeiden nojalla.

Kuva: Matti Karppinen.

Edellinen artikkeliLokakuu on Oulussa ilokuu
Seuraava artikkeliBlair varoittaa: Islamistien ajattelu levinnyt laajalle

Ei näytettäviä viestejä