Koti Jutut Sivu 1239

Jutut

Radio Deistä valtakunnallinen radiokanava

Helsingissä paikallisena radiokanavana aloittanut kristillinen Radio Dei on kasvanut valtakunnalliseksi kanavaksi. Radiokanavan latinankielinen nimi tarkoittaa Jumalan säteilyä. Vuoden 2016 aikana Radio Dei on kasvattanut kuuluvuusalueitaan...

Uutisessee: Media unohti kuunnella köyhän Amerikan ääniä

Kohta alkaa jälkipyykki. Yhdysvaltain presidentinvaalit hävinneen ehdokkaan lisäksi myös amerikkalaisen median pitää käynnistää itsekritiikki. Moni asia meni pieleen. Suurin median virhe ei ole ollut puolueellisuus...

Kohtukuoleman kokenut pariskunta: Surusta nousee ajan kanssa hyväksyntä

Siitä on melko tarkkaan 17 vuotta. Jaana Mertaniemi pakkaili tavaroita perheen laivareissua varten. Jo lukiossa toisiinsa rakastunut pariskunta oli kärsinyt yli 10 vuotta lapsettomuudesta,...

Kolumni: Kuolleet pyhämme ja kuoleman kulttuuri

Pyhäinpäivä kalentereissamme on väistämätön. Näyttää nimittäin siltä, että kaikissa kulttuureissa on historiallisesti ollut jokin käsitys siitä, että vanhemmilla ja jo poisnukkuneilla esi-isillä on erityistä...

Viisi videomeditaatiota hautausmaalla pyhäinpäivänä

Pyhäinpäivänä suomalaiset käyvät hautausmailla muistamassa omaisia ja menneitä sukupolvia. Kynttilät syttyvät haudoilla ympäri maan. Kotimaa24 tarjoaa pyhäinpäivän viettoon viisi...

Viron uusi presidentti luopui virkaanastujaisten jumalanpalveluksesta

Viron lokakuussa valitun presidentin Kersti Kaljulaidin päätös luopua virkaanastujaisten jumalanpalveluksesta on herättänyt Virossa kiivaan keskustelun. Kaljulaid valittiin presidentiksi lokakuun alussa ja hänen virkaanastujaisiaan vietettiin...

Pääkirjoitus: Pois pelko ja penseys

Kirkko tarvitsee luottamuksen ilmapiiriä, tulevaisuuden toivoa ja rohkeutta olla kirkko. Tämä virke on suora lainaus kirkon tulevaisuuskomitean mietinnöstä. Mietinnön mukaan suurin ja samalla vaikein uudistus...

Tampereen tuomiokirkkoseurakunta ilmaisi myönteisen kannan sateenkaarivihkimisiin

Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston mielestä kirkon tulee valmistella muutokset, jotka mahdollistavat evankelis-luterilaisen kirkon pappien vihkiä myös sateenkaariparit. Seurakuntaneuvosto myös vetoaa asiassa piispoihin ja kirkolliskokousedustajiin. Seurakuntaneuvosto ilmoitti...

Englantilaisista lapsista vain 11 prosenttia kastetaan Englannin kirkon jäseneksi

Vain 11 prosenttia syntyneistä lapsista kastettiin Englannin kirkon jäseniksi vuonna 2015. Englannin kirkon lokakuun lopussa julkaisemien tilastojen mukaan joka viikko kirkoissa järjestettiin tuhannet häät,...

”Luottamus siihen, että minusta voi tulla mitä vain, uhkaa murentua”

Kun jätin vakituisen työpaikkani helsinkiläisen optikkoliikkeen apulaismyymäläpäällikkönä ja aloin opiskella teologiaa Helsingin yliopistossa, talouden alamäki oli vasta alkamassa. Hyppy uuteen maailmaan ei tuntunut silti...