”Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) on naispappeutta vastustava konservatiivinen herätysliike- ja lähetysjärjestö. Jotkut seurakunnat eivät halua tukea sitä.”
Sleyn uusi toiminnanjohtaja Tom Säilä ei tunnista omaa järjestöään eikä evankelista herätysliikettä tästä kirkkopoliittisesta karikatyyrista.
– Meitä häiritsee se, että Sleytä arvioidaan usein vain naispappeudesta käsin. Me itse haluamme keskittyä muihin asioihin, Säilä sanoo.
Hän painottaa, että järjestönä Sley haluaa mennä eteenpäin ”evankeliumi edellä”. Se on tärkeintä, ja kaikki muu jäsentyy siitä käsin.
– Pitäydymme toiminnassamme perinteisessä luterilaisessa opetuksessa ja Raamatussa. Sen uskon olevan myös perusluterilaiselle, toimintaamme osallistuvalle syntiselle ihmiselle ohjaava tekijä.
***
Aikaisemmin muun muassa Sleyn lähetystyöntekijänä Sambiassa ja Loimaan evankelisen kansanopiston rehtorina työskennellyt Säilä aloitti tehtävässään järjestö- ja herätysliikejohtajana syyskuussa.
Evankelisuus ei ole Säilälle kodinperintöä, mutta kuitenkin jo nuoruudesta tuttua.
– Tässä mielessä voi sanoa, että olen tullut kotiin. Evankelisuus on minulle hengellinen koti, se on tunnetila. Se ei siis ole minulle mikä tahansa kristillinen järjestö, Säilä sanoo.
Sley elää tällä hetkellä Säilän mukaan monessa mielessä vakiintuneessa tilanteessa. Joidenkin vuosien takainen, Evankelisen lähetysyhdistyksen (Ely) muodostumiseen johtanut evankelisen herätysliikkeen sisäinen kiehunta on nyt asettunut.
– Tällä hetkellä erityisiä liikkeen sisäisiä jännitteitä tai jakolinjoja ei ole. Nyt olemme myös järjestönä voineet keskittyä evankeliumiin ja sen opettamiseen. Meno on ollut aika tasaista. Teemme eri puolilla maata paljon yhteistyötä seurakuntien kanssa, Säilä toteaa.
***
Uusi toiminnanjohtaja ei ole lähdössä viemään Sleytä mihinkään uuteen tai erikoiseen. Toimintaa jatketaan, kuten viime vuosina muutenkin on tehty.
Yksi ongelma-alue on talous. Sley on monen muun kristillisen järjestön tavoin joutunut viime vuosina kiristämään vyötä. Kotimaantyössä on väkeä vähennetty. Eläkkeelle jäävän työntekijän tilalle ei aina ole palkattu uutta.
– Sley on säästänyt hissukseen. Viime vuodet ovat kieltämättä olleet tappiollisia. Eteenpäin on selvitty esimerkiksi omaisuutta myymällä, Säilä selvittää.
Sley tai sen itsenäiset paikallisosastot ovat aikaisemmin omistaneet jonkin verran rukoushuoneita tai muita tiloja. Niiden määrä on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Säilän mukaan monet niistä on myyty tai käytännössä melkein lahjoitettu pois.
Toisaalta Helsingin Luther-kirkko kunnostettiin viime vuonna uudelleen käyttöön. Samoin Kokkolassa avattiin uusi Armon kappeli.
Tämä kuvastaa Säilän mukaan myös Sleylle tällä hetkellä ja tulevaisuudessa tärkeää etsivää ja tavoittavaa työtä.
– Meidän kaikkien kristittyjen tehtävä on olla Kristuksen tuoksuna maailmassa. On lähestyttävä myös niitä ihmisiä, jotka eivät Kristusta tunne tai Hänestä välitä. Tässä työssä asenne on tärkein.
– Taloudesta johtuen mitään suuria uusia avauksia ainakaan kotimaantyössä emme ole nyt tekemässä. Toisaalta Sley on historiassaan ollut usein aika hanakka tarttumaan uusiin tapoihin levittää evankeliumia. Tällainen oli 1980-luvulla esimerkiksi monivuotinen valtakunnallinen Raamattu tutuksi -projekti.
***
Sley on kirkon virallinen lähetysjärjestö. Sen lähettämänä on ulkomailla runsaat 20 lähetystyöntekijää. Sleyn lähetyskenttiä ovat vanhojen Japanin ja Kenian ohella myös eräät muut Afrikan maat, Viro ja Venäjä.
Lähetystyö ylipäätään on Sleylle tärkeä tehtävä. Jos uusia rekrytointeja tehdään, kohdistetaan ne Säilän mukaan mielellään lähetystyöhön.
2000-luvulla Sley on eräiden muiden virkakannaltaan perinteisten lähetysjärjestöjen lailla joutunut joidenkin seurakuntien tai seurakuntayhtymien boikottien kohteeksi. Rahaa Sleyn lähetystyöhön ei ole seurakuntien budjettivaroista myönnetty entiseen malliin. Toisaalta jotkut seurakunnat ovat palanneet Sleyn tukijoiksi.
Vaikka virkakysymys ei olekaan Sleyn prioriteettilistan kärjessä, naispappeja järjestö ei tunnetusti työllistä. Miespappeja on kotimaassa ja lähetystyössä joitakin kymmeniä.
Säilä myöntää pappisvihkimyksen saamisen olevan evankelisessa herätysliikkeessä kasvaville nuorille teologimiehille nykyisin ongelma. Moni heistä ei omantunnonsyistä halua osallistua pappisvihkimykseen, jossa vihittävien tai vihkijöiden joukossa on naisia.
Erillisvihkimyksiä piispat eivät järjestä.
Säilän mukaan Sley ei puutu siihen, missä sen palvelukseen tulevat miespapit vihitään papeiksi. Hänen mukaansa järjestössä saattaa olla pappeja, jotka on vihitty papeiksi tilanteissa, joissa vihittävien joukossa on ollut myös naisia.
– En tiedä niin tarkkaan kaikkien taustoja. Olemme saaneet toisemme työtovereiksemme erilaisia reittejä kulkien ja niin on hyvä jatkossakin.
– Emme me kontrolloi asiaa, eikä meillä ole mitään omaa ordinaatiostrategiaa. Jokainen mahdollinen ordinaatio mietitään tapauskohtaisesti.
Ottaisiko Säilä Sleyn palvelukseen naispiispan vihkimän miespapin?
Säilä hieman ihmettelee kysymystä. Hän toteaa asian kytkeytyvän siihen, miten apostolisen seuraannon katsotaan välittyvän.
– En ymmärrä, miksi en ottaisi? Kyllä sellainen pappi voisi tulla työyhteisöömme. Toki pohtisimme syvällisemmin kyseistä tilannetta ja työtehtäviä johtoryhmässä ja hallituksessakin.
***
Muutamat Sleyn palvelukseen tulleet papit on vihitty Inkerin kirkossa, vaikka heidän työkenttänsä käytännössä onkin kokonaan tai enimmäkseen Suomessa.
Joulukuussa Helsingin Luther-kirkon uudeksi papiksi vihittiin Martti Haverinen. Vihkimys tapahtui Nairobissa ja vihkijänä oli Kenian evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Walter Obare.
Järjestely ei ole ihan tavallinen. Kenian kirkolla ei ole Suomessa organisaatiota. Haverisen palkanmaksaja on Sley. Onko tällaisessa vihkimyksessä sellaista vaaraa, että pappeus jollakin tavalla irtoaisi kirkosta papin henkilökohtaiseksi omaisuudeksi?
Säilä ei näe asiaa näin ongelmallisena.
– Haverinen on Kenian kirkon pappi, ja Kenian kirkko hänet on työhön lähettänyt. Kenian kirkko on myös Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkko. Sleyssä ajateltiin, että tällainen järjestely olisi mahdollinen, koska Haverinen on Luther-kirkossa myös maahanmuuttajatyössä.
Säilä pohdiskelee myös sitä, että jako tämän ja tuon kirkon pappeihin on käytännön elämässä hieman teoreettinen.
– Itse esimerkiksi kuulun yhden edellisen työpaikkani perusteella Lapuan hiippakunnan papistoon, mutta minulla ei tällä hetkellä ole kytköksiä sinne. Onko ero muissa kirkoissa vihittyihin kohdallani lopultakaan kovin iso?
***
Yksi ilonaihe Sleyn työssä ovat Säilän mukaan monet uudet messuyhteisöt.
– Toiminnassa on mukana paljon nuoria perheitä. Tämä näkyy selvästi messuyhteisöjen ikärakenteessa, Säilä sanoo.
Luterilaisen kirkon järjestöjen pitämiä jumalanpalveluksia on ollut kauan. 2000-luvulla messuyhteisöjä on tullut lisää.
– Vielä viime vuosikymmenellä monet niistä kasvoivat. Nyt kasvu on hidastunut tai asettunut. Mutta perustilanne on hyvin positiivinen.
Sleyn messuyhteisöissä papit ovat aina miehiä. Säilä ei kuitenkaan pidä yhteisöjä kirkkoa jakavana asiana tai kilpailevana toimintana, vaan kirkon työtä täydentävänä.
– Jos järjestö tekisi ihan samaa kuin paikallisseurakuntakin, mitä lisäarvoa se toisi kirkolle? Naispappeuden väistäminen ei myöskään ole se syy, miksi yhteisöjen palveluksiin tullaan. Pikemminkin syynä on sunnuntaista toiseen vakaana pysyvä perinteinen luterilainen opetus ja Raamatussa pitäytyminen. Voisi ehkä sanoa, että Sleyllä on luotettava brändi, Tom Säilä sanoo.
Kuva: Pasi Leino. Sleyn meno on viime vuosina ollut tasaista, Tom Säilä kertoo. Liikkeessä on voitu keskittyä evankeliumiin. Kuva on otettu Turun tuomiokirkossa.
Lue myös:
Sleyn Tom Säilä: ”Lähetystyön uhkana on kirkon hengellinen tyhjyys”
Sley valitsi uuden toiminnanjohtajan – ”Olen tosi tyytyväinen nykyiseen linjaan”