Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen syyskuussa työnsä aloittanut toiminnanjohtaja Tom Säilä osallistui marraskuussa Genevessä Luterilaisen maailmanliiton (LML) jäsenkirkkojen lähetysneuvotteluun.
Yhtenä Geneven-tuliaisena oli havainto siitä, että luterilaisten kirkkojen ja lähetysjärjestöjen sisällä näyttäisi muhivan identiteettikriisi.
– Aika monien LML:n länsimaisten kirkkojen edustajien puheenvuoroissa kyseltiin, että mikä loppujen lopuksi on se luterilainen identiteetti. Minulla itselläni tai Sleyllä ei kuitenkaan ole identiteettiongelmaa, Säilä sanoo.
Ylipäätään Säilän mielestä näyttäisi siltä, että Suomen kirkon luterilainen identiteetti on ”vähän hukassa”.
– Kirkkomme on maallistunut vuosikymmenien kuluessa. Mutta en haluaisi nyt liikaa yleistää. Kansankirkkoon mahtuu edelleen niin paljon hyvää, Säilä sanoo.
Säilä korostaa, että hän tarkastelee tilannetta vain omasta kapeasta näkökulmastaan, mutta Suomen kirkossa eletään hänen mukaansa kirkkopoliittisesti ”mielenkiintoisia aikoja”.
– Varsinkin piispoihin kohdistuu nyt aika kovia paineita. Kirkon sisäiset ristiriidat ovat suuria.
”Lähetystyössä suomalaisen eurolla saadaan paljon aikaan”
Mitä erityisesti kirkon lähetystyöhön tulee, Säilä toteaa suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrän pienentyneen jo useiden vuosien ajan. Tämä koskee myös Sleyn lähettämien suomalaisten määrää. Tämä johtuu Säilän mukaan monesta asiasta, myös siitä, että vastuuta lähetyskentillä on paljon siirretty paikallisille kirkoille.
– Me länsimaiset lähetystyöntekijät olemme usein aika kalliita paikallisten kirkkojen työntekijöihin verrattuna. Mutta on myös muistettava, että suomalaisen ihmisen eurolla saadaan edelleen esimerkiksi Afrikassa aikaan paljon. Se on merkittävä apu, ja voimme auttaa ja vaikuttaa, Säilä sanoo.
Hän itse on työskennellyt Sleyn lähetystyöntekijänä Sambiassa vuosina 1994–1997 ja myöhemmin Sleyn Afrikan-työn aluekoordinaattorina.
Viime vuosina jotkut seurakunnat tai seurakuntayhtymät ovat vähentäneet tai lopettaneet Sleyn tukemisen virka- ja tasa-arvokysymyksien vuoksi. Säilä kertoo, että tällaisista kirkkopoliittisista hankauksista huolimatta monet seurakunnat kuitenkin tukevat edelleen myös Sleyn lähetystyötä.
– Yhtymistä esimerkiksi Espoo ja Vantaa ovat palanneet tukijoiksi.
Ja seurakunnissa suomalaisia lähetystyöntekijöitäkin haluttaisiin lähettää kentälle lisää.
– Seurakunnissa toivotaan useammin omaa nimikkolähettiä kuin nimikkokohdetta, Säilä sanoo.
Kaikessa lähetystyössä pitää Säilän mielestä aina muistaa selkeästi ja johdonmukaisesti se, miksi sitä varsinaisesti tehdään: Jeesus Kristus on aina ykkösasia, jonka jälkeen tulee vasta kaikki muu.
Tästä seuraa Säilän mukaan myös se, että materiaalinen apu ei sittenkään ole ratkaisevinta.
– Lähetystyön suurin uhka on kirkon mahdollinen sisällöllinen hengellinen tyhjyys. Siis tilanne, jossa ei olisikaan mitään hengellistä vietävää toisille. Osittain tässä on varmaan syytä siihen läntisten kirkkojen identiteettikriisiinkin, Tom Säilä pohdiskelee.
Lue torstain (12.1.) Kotimaa-lehdestä Tom Säilän haastattelu, jossa hän kertoo, ottaisiko hän Sleyn palvelukseen naispiispan vihkimän miespapin.
Kuva: Pasi Leino
Lue myös:
Sley valitsi uuden toiminnanjohtajan – ”Olen tosi tyytyväinen nykyiseen linjaan”