Ylen tuottaman Elossa 24h -tosi-tv-sarjan katsominen oli kuin joku olisi silittänyt hellästi olkapäästä hiomapaperilla. Tarkoitus on hyvä, mutta lopputulos kirvelee.
Sarja kertoo yhden päivän ajan julkisesta terveydenhuollosta 12 paikkakunnalla. Siinä terveyskeskuslääkäri poistaa punkkeja nuorelta tytöltä Houtskarissa ja perätilassa oleva sikiö syntyy keisarileikkauksella Oulussa. Kuopiossa karaokeyrittäjälle tehdään sydänleikkaus ja ihminen lennätetään munuaissiirtoon Helsinkiin.
Seitsemässä puolen tunnin jaksossa näkyy useita läheltä piti -tilanteita ja epätoivoisissa oloissa eläviä ihmisiä, jotka saavat vaivoihinsa apua. Mukana on myös saattohoitopotilaita, jotka makaavat viimeisiä päiviään tai kuukausiaan sängyssä.
Vavahduttavimmillaan sarja on silloin, kun sairaalapastori kävelee vaitonaisena käsissään puolimetrinen laatikko.
Vähemmästäkin pidättelen itkua television ääressä. Sarja näyttää konkreettisesti hetken, jossa moni katsoo elämän alkavan. Se myös vihjaa, millaiset ovat elontien viimeiset metrit.
Sarjan jokainen jakso antaa toivoa siitä, että syöpähoidot onnistuvat, vaikeimpienkin sairauksien kanssa voi elää ja terveydenhuollon ammattilaiset pystyvät pelastamaan elämän kuin elämän.
Onhan se ihmeellistä, kuinka monta ihmistä ryhtyy työhön, kun joku loukkaantuu tai sairastuu vakavasti. Harvoin näkee konkreettista lähimmäisenrakkautta, huolenpitoa ja apua annettavan sillä antaumuksella kuin keskoselle tai syöpäpotilaalle.
***
Liikutuksen jälkeen viriää kuitenkin hienoinen epäusko. Ei sairaanhoito ole pelkästään hienoja laitteita yliopistosairaaloissa tai sympaattisia terveyskeskuksia saaristossa. Se on myös virumista vuodeosastolla ja istuskelua kulahtaneissa odotushuoneissa. Se on epävarmuutta oireiden ja tautien välimaastossa ja jokapäiväistä ahdistusta parantumattoman taudin kanssa.
On ymmärrettävää, että ylistyslauluun synkän sävyt sopivat huonosti. Suolistokivuista kärsivän turkulaisisän masentunut katse ei kerro ihmisen kekseliäisyydestä ja kaikkivoipaisuudesta. Se kertoo kärsimyksestä, joka on paitsi tuskaa myös monen kristityn oppineen mielestä mysteeri.
***
Sanomattakin selvää on, että sarjassa ei nähdä kenenkään kuolevan. Muutaman kerran siihen viitataan kautta rantain. Leikkaukset sen sijaan on kuvattu yksityiskohtaisesti. Ne myös johtavat potilaiden parantumiseen. Sarjan tekijöiden häveliäisyydestä kuoleman poissaolossa ei siis ole kyse.
En keksi muuta syytä kuin sen, että kuolema on liian iso kuvattavaksi. Silti sekin on jokaisella edessä, näki sitä tai ei. Ja ei, en kaipaa sairaalasarjojen dramatiikkaa, jossa kuolema on laitteiden hälytysäänien kakofoniaa ja sairaalahenkilökunnan törmäilyä toisiinsa vuoteen ympärillä.
Silti se, ettei sairaalahenkilökunta tupeksi, että liki kaikki vaivat ovat hoidettavissa, että kaikki sujuu vaikeuksista huolimatta, ei ole totta. Siitä puuttuu ihmisen osa, johon kuuluu myös huonoa tuuria, harmaata arkea, epämääräistä kipua ja kaiken päättävä piste.
Niistä vain ei synny hyvää tarinaa.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Kuva: Ylen kuvapalvelu / ITV. Harri Heinonen työskentelee sairaalapappina Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Elossa 24h -sarjaa voi katsoa Ylen Areenassa.