Koti Jutut Sivu 1023

Jutut

Kolumni: Yhdenvertaisuus on ennen muuta moraalinen asia

Presidentti Donald Trump on ajautunut poliittiseen ja oikeudelliseen myrskyyn yrittäessään rajoittaa seitsemän muslimimaan kansalaisten maahantuloa Yhdysvaltoihin. Trumpia moititaan niin kotimaassa kuin maailmalla. Hän uhoaa voittavansa. Presidentin...

Ortodoksiseen kirkkoon liitytään enemmän kuin siitä erotaan – jäsenmäärä laskee silti

Runsaana jatkuva kirkkoon liittyminen ei riitä tällä hetkellä paikkaamaan väestön ikärakenteesta ja kasteiden vähenemisestä johtuvaa jäsenmäärän laskua, selviää Suomen ortodoksisen kirkon tuoreista tilastoista. Ortodoksiseen kirkkoon...

Aloite kirkolliskokoukselle: Sateenkaariparien kirkollinen vihkiminen mahdolliseksi

Viisitoista kirkolliskokousedustajaa eri puolilta maata on valmistellut kirkon avioliittokäsityksen laajentamista ehdottavan aloitteen ensi toukokuussa kokoontuvalle kirkolliskokoukselle. Aloitteessa esitetään, että kirkollinen avioliittoon vihkiminen olisi mahdollinen myös...

Kirkkokansan Raamattupäivässä puhdistetaan uskoa ja mieltä

Kirkkokansan Raamattupäivä pidetään Helsingissä Kallion kirkossa 18.3. teemalla Uskonpuhdistus – mielen uudistus! Seitsemättä kertaa järjestettävä tapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa ja erilaisia näkökulmia uskoon ja...

Monen polven perhekerho tarjoaa maallista ja taivaallista hyvää

Merikotkantien palvelukodin päiväsalissa tuoksuu kahvi ja kuuluu iloinen rupattelu. Oulun Karjasillan seurakunnassa iloitaan uudesta työmuodosta, sillä Monen polven perhekerho on saanut osallistujia mummoista muksuihin...

Kirkon talo aikoo parantaa energiatehokkuutta

Helsingin Etelärannassa sijaitsevaan Kirkkohallituksen kiinteistöön, Kirkon taloon, tehdään energiasaneeraus. Sen tavoitteena on kiinteistötekniikan modernisointi ja energiankäytön aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen alentaminen. – Haluamme tehdä taloudellisesti kannattavan investoinnin,...

Rautjärvellä vaikea saada luottamushenkilöitä: ”Kukapa haluaisi jakaa kurjuutta?”

Suomen itärajalla sijaitseva Rautjärven seurakunta yrittää kolmatta kertaa liittyä toiseen Imatran seudun seurakuntaan. – Ensin Imatra torppasi hankkeen ja seuraavalla kerralla Ruokolahti. Nyt tuomiokapituli...

Esikoislestadiolaisten kirkolliselta siiveltä kannanotto avioliitosta, viittaa kirkon linjauksiin

Esikoislestadiolaisen herätysliikkeen kirkollinen siipi, viime vuonna organisoitunut Esikoiset ry liittyy tuoreessa avioliittokannanotossaan kirkon virallisiin avioliittokantoihin: avioliitto on vain miehen ja naisen liitto. Herätysliikejärjestön mukaan kirkon...

Sotainvalideja oli vuoden alussa kaksi ja puoli tuhatta

Sotainvalideja oli vuoden 2017 alussa 2 514. Sotainvalidien keski-ikä on yli 91 vuotta, ja heidän joukkonsa harvenee vuosittain yli 20 prosenttia. Sotainvalidien Veljesliiton jäseniä ovat...

Vanhoillislestadiolaiset kokoontuvat seuroihin myös Kanariansaarilla

Hotellin ympärillä on palmupuisto vesialtaineen ja suihkulähteineen. Puisto on vain hotellin asukkaiden käytössä. Kuin aidattu paratiisi. Mitä muuta voi elämältä toivoa? Valoa, lämpöä, palmujen huojuntaa...