Merikotkantien palvelukodin päiväsalissa tuoksuu kahvi ja kuuluu iloinen rupattelu. Oulun Karjasillan seurakunnassa iloitaan uudesta työmuodosta, sillä Monen polven perhekerho on saanut osallistujia mummoista muksuihin ja taatoista taaperoihin. Palaute on ollut myönteistä.
– Eräs palvelukodissa asuva rouva oli toivonut näkevänsä lapsia, koska heidän touhujaan on niin ihana seurata. Hän oli huomannut kerhomme mainoksen ilmoitustaululla ja tuli mukaan. Tuntui hyvältä nähdä hymy hänen kasvoillaan, kun toive toteutui, lastenohjaaja Jenni Honkanen kertoo.
Monen polven perhekerhossa ohjelma ei paljonkaan poikkea tavallisen perhekerhon ohjelmasta. Palvelutalon päivähuoneessa pidetään hartaus ja nautitaan kahvit ja mehut ja sen jälkeen laskeudutaan hissillä alakertaan leikkimään ja askartelemaan sekä loppurukoukseen.
– Useimmat vanhukset ovat mukana vain aloituksessa, mutta kyllä joku virkeä vanhus aina tulee alakertaan leikkimäänkin. Lapsista hissillä meno on hauskaa. Vanhemmat ovat antaneet hyvää palautetta hienoista kokoontumistiloista ja monen polven kerhokokemuksista.
Henna Niemelä on tullut mukaan kerhoon Petrus-poikansa kanssa. Perheen molemmat isovanhemmat asuvat kaukana ja välimatkasta johtuen tapaamiset ovat harvinaista herkkua.
– Täällä Petruskin voi tutustella ikääntyneiden kanssa. Olemme viihtyneet tosi hyvin.
Palvelukodissa asuva Liisa Mikkola on innokas liikkuja ja ihan aina hän ei muilta menoiltaan kerhoon ehdi.
– Tämä kerho on mukava lisä menoihini. Lasten touhuja on kiva seurata.
Paikalla piipahtanut pappa kiteytti tuntemukset näin: ”Täällä saa sekä maallista että taivaallista hyvää”.
Esteettömät tilat ovat tärkeä juttu
Kun alueella asuu paljon lapsiperheitä ja palvelukodissa virkeitä senioreita, oli oivallinen mahdollisuus aloittaa perhekerho, jossa osallistujat voivat olla vauvasta vaariin.
Uusia tiloja tarvittiin myös siksi, että entisistä kokoontumistiloista Kaukovainion kappelilta jouduttiin evakkoon sisäilmaongelmien takia.
– Lastenohjaajien kanssa mietittiin Monen sukupolven perhekerhon toimintamahdollisuuksia. Kun idea tuntui hyvältä, kyseltiin lasten vanhempien mielipiteitä, oltiin yhteydessä palvelukodin henkilökuntaan ja kuulosteltiin asukkaiden ajatuksia, kertoo kappalainen Kimmo Kieksi.
– Kokoontumistiloina ovat katutason päivähuone, alakerhon kerhohuone ja pihalla leikkikenttä. Tilat käyvät kaikenikäisille esteettömän ja selkeän liikkumismahdollisuuden takia.
Kieksi korostaa, että on tärkeää ennen toiminnan aloittamista kartoittaa eri osapuolten toiveet ja odotukset, tilojen sopiminen kolmen sukupolven ihmisten tarpeisiin, niiden sijainti ja seurakunnan toimintamahdollisuudet.
– Saimme palvelukodilta sopivat tilat ja uskomme toiminnan tuovan yksin asuville vanhuksille vaihtelua ja turvallisuudentunnetta. Samalla perheet, joiden isovanhemmat asuvat etäällä, saavat kontaktin vanhempaan sukupolveen.
Kieksi näkee tärkeänä, että seurakunnan toiminta voisi koota yhteen kaikenikäisiä ja, että yhteistyötä voidaan tehdä muiden toimijoiden kanssa.
Väitös: Sukupolvien kohtaamisesta hyötyvät kaikki
Kasvatustieteen tohtori Tuulikki Ukkonen-Mikkola on tutkinut aihetta väitöskirjassaan
Sukupolvien kohtaamisia lasten ja vanhusten yhteisessä palvelukeskuksessa
(Tampereen Yliopisto, 2011).
Tutkimuksessa nousi esille sukupolvien välinen huomattava ero. Vanhukset olivat viettäneet hyvin erilaisen lapsuuden, ja olleet vanhempina erilaisessa kulttuurissa. Vanhusten lapsuudessa on vallinnut tottelevaisuus- ja kuuliaisuuskulttuuri. Nykyistä kasvatuskulttuuria voidaan luonnehtia puolestaan keskustelu- ja neuvottelukulttuuriksi.
Ukkonen-Mikkolan mukaan eri sukupolvien yhteinen toiminta auttoi tukemaan lapsen itsetuntoa ja sosiaalista kehitystä sekä kiinnittymään omaan kulttuuriin. Se auttoi myös arvokasvatuksessa omaksumaan ja kantamaan yhteistä vastuuta toisista.
Vanhukset saivat elämäänsä sisältöä, ja heillä oli mahdollisuus elämänkokemuksen tunteen säilyttämiseen. Henkilökunta puolestaan koki työskentelyn lasten ja vanhusten kanssa sekä rikkautena että haasteena. Vanhemmat suhtautuivat myönteisesti lasten ja vanhusten yhteiseen toimintaan. Yhteisenä merkityksenä kaikille osapuolille tuli esille mahdollisuus yhteisöllisyyden kokemiseen.
Tutkimuksen mukaan lasten ja vanhusten yhteinen toiminta on kannatettava ja kehittämisen arvoinen varhaiskasvatuksen muoto. Sillä, että lapset oppivat tuntemaan ja hyväksymään vanhukset ja heidän erilaisuutensa, voi olla myönteisiä yhteiskunnallisia ja jopa yleismaailmallisiakin merkityksiä. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta on pidetty myös varhaiskasvatuksen laatutekijänä.
Kuvat: Aulikki Alakangas. Kuvia voi selata valkoisista nuolista:
1. Liisa Mikkolalla ikää on 80 vuotta, mutta monenlaista menemistä riittää. Henna ja Patrus Niemelän perheen isovanhemmat asuvat kaukana ja siksi leikkihetki mummoikäisen kanssa tuntuu mukavalta.
Kuva 2: Henna ja Petrus Niemelä jutustelevat Veera Pehkosen kanssa.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***