Näkökulmat

Näkökulma: Jaakko Hämeen-Anttilan muisto kehottaa vaalimaan sivistystä

Jaakko Hämeen-Anttila kuului niihin yliopistomaailman edustajiin, jotka eivät jääneet akateemisen maailman ja kielen vangeiksi. Hämeen-Anttilan tietokirjat ja kulttuurillisesti merkittävät suomennokset keräsivät ihastuneita lukijoita ympäri Suomen. Taitavana tieteen popularisoijana Hämeen-Anttila onnistui tiivistämään laajoja aiheita lukijaystävällisiksi kokonaisuuksiksi, oli sitten kyse islamilaisesta mystiikasta tai huumeiden kulttuurihistoriasta. 

Näkökulma: Toivoa tulevaan – millaisia eväitä paavi, kuningas ja Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri antoivat ensi vuodelle? 

Joulu ja uusi vuosi ovat välitilinpäätösten aikaa. Moni kääntää pohdiskellen ja summaillen menneeseen, moni suuntaa katseensa tulevaan. Mitä minä toivon ensi vuodelta, mitä voisin tehdä paremmin? Entä missä kohdin voisin päästää itseni helpommalla? 

Näkökulma: Pitäisikö joululauluihin liittää sisältövaroitus ”saattaa sisältää uskontoa”

Muuttuvien käytäntöjen suhteen on luottaminen siihen, että koululla on oikeat ohjeensa ja lainsäätäjillä viisautensa. Silti palaan pohtimaan, mikä uskonnossa ihmisiä pelottaa? Niilo Rantala kirjoittaa.

Näkökulma: Voisiko tuleva presidentti toivottaa Eid mubarak ja hyvää hanukkaa?

Väistin kadulla eteeni kävelevää Hare Krishna-veljeä, joka hymyili makeasti ja tarjosi opusta luettavakseni. Pian jäljestäni käveli toinen nuori mies, joka hymyili tarjoajalle kohteliaasti ja...

Pääkirjoitus: Sekä israelilainen että palestiinalainen todellisuus ovat molemmat oikeutettuja yhtä aikaa – Edessä on kauhea tie

Ihmisluonnon on vaikea sulattaa ristiriitaisia todellisuuksia. Tämä on todentunut jälleen, kun on seurattu Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välisen konfliktin kehittymistä. Puolensa valinneet sivustakatsojat ovat...

Näkökulma: Luotettavaa tietoa on vaikea saada: Hyvä uutinen on se, että sairaalaiskun kuolonuhrien määrä jäänee aiempaa uutisointia paljon pienemmäksi

Tiistai-iltana uutisoitiin Gazasta anglikaanien ylläpitämään Al-Ahli Arab -sairaalaan osuneesta iskusta. Ensimmäiset paikallisen terveysministeriön antamiin tietoihin perustuvat luvut kertoivat iskussa kuolleen satoja, jopa 500 ihmistä....