Ihmisluonnon on vaikea sulattaa ristiriitaisia todellisuuksia. Tämä on todentunut jälleen, kun on seurattu Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välisen konfliktin kehittymistä. Puolensa valinneet sivustakatsojat ovat reagoineet tapahtuneeseen tunteella. On ahdistavaa hyväksyä, että sekä israelilainen että palestiinalainen todellisuus ovat molemmat oikeutettuja yhtä aikaa.
Mediallekin tilanne on vaikea. Informaation tulvasta on kyettävä seulomaan, mikä on valetta, mikä liioittelua ja mikä lopulta totta. Se vaatii monien eri tahojen seuraamista. Ja se on myös henkisesti raskasta.
Faktat ovat kuitenkin nämä: Hamas toteutti hyvin taidokkaasti suunnitellun terroristihyökkäyksen, jonka uhreja olivat israelilaiset siviilit. Tämä hyökkäys on ehdottomasti kaikkien kyettävä tuomitsemaan. Hamas yksin on siitä vastuussa, apua se on todennäköisesti saanut Iranista. Nyt hyökkäykseen on vastannut Israel, jonka on vapautettava Hamasin panttivangeikseen kaappaamat siviilit ja joka aikoo tuhota Hamasin lopullisesti.
Hamasin hyökkäyksen maksumiehiksi joutuvat sen oman hallinnon alaisuudessa eläneet Gazan siviilit, joita Hamas ei halua päästää maasta ja toisaalta naapurimaat ovat haluttomia ottamaan vastaan – hämmästyttävä ero verrattuna siihen, miten Euroopan maat riensivät vastaanottamaan Ukrainan sodan pakolaisia.
Sekin on fakta, että konfliktin taustalla on jo kohta lähes sata vuotta kestänyt Israelin ja palestiinalaisten kamppailu elintilasta. Se on pitkä aika kylvää vihaa puolin ja toisin. Voikin kysyä, miten mielekästä enää on käydä ikuista juupas–eipäs -väittelyä siitä, kuka on syypää tilanteeseen. Ketä se hyödyttää? Uudet sukupolvet ovat jo syntyneet ja kasvaneet nykytilanteeseen. Syyttelyn sijaan tilanne pitää ratkaista.
Minkäänlaista ratkaisua ei kuitenkaan ole näköpiirissä niin kauan kuin maanalaisiin tunneleihinsa pesiytynyt Hamas pitää valtaa Gazassa. Siinä mielessä Israelin laajamittainen operaatio terroristijärjestön kitkemiseksi voi lopulta tulevaisuudessa koitua myös Gazan asukkaiden parhaaksi. Ehkä sitten voidaan neuvotella yhden tai kahden valtion ratkaisusta.
Sitä ennen edessä on kuitenkin kauhea tie, jolla menetetään paljon ihmishenkiä. Muuta ei voi, kuin rukoilla rauhaa lopulta tulevaksi Jerusalemille ja sen kaikille asukkaille.