Koti Lukemisto Sivu 88

Lukemisto

Kirkko hiisiä hävitti, hiidet kirkkoja kivitti – Pasi Klemettisen mukaan kansanusko rikastutti kristinuskoa

Suomaisesta mytologiasta kiinnostuneelle on auennut kurkistuksenarvoinen ikkuna kansanuskon pimeälle puolelle. SKS:n arkistotutkija ja Karjalan räyhähengistä väitellyt tohtori Pasi Klemettinen todistaa tuoreella teoksellaan Kansanuskon yöpuoli....

Pariterapia ei pysty auttamaan kaikkia ja joskus ero on ainoa ratkaisu – ADHD-asiakkaat ovat kuitenkin autettavissa

Hyvä parisuhde auttaa ihmistä eteenpäin, toipumaan ja saamaan itsestä parhaat puolet esille. Kaikkia pareja ei kuitenkaan kyetä auttamaan pari- ja perhetyössä, sanoo psykoterapeutti Terhi...

Jouluyönä eläimet osaavat puhua – Mutta miksi aasi ja härkä saapuivat seimelle?

Tarinat metsänväen joulusta ja eläinten huomioimisesta jouluna juontavat juurensa kauas. Juhlaan on liitetty eläinaiheista symboliikkaa ja eläinkertomuksia jo varhaisten kristittyjen ajoista lähtien. Kulttuuripersoona Aiju...

Taivas on ihana, maailma avara – Yli satavuotiaasta vihosta löytyi P.J. Hannikaisen versio laulusta Maa on niin kaunis

Laulutaiteilija Hannu Musakka Kaavilta teki löydön. Hän oli saanut tuttaviltaan lahjaksi reilusti yli 100 vuotiaita lauluvihkosia. Pääosan niistä olivat tehneet Mikael Nyberg ja P....

Katso miten hieno! – Lauri Kesäniemen piparkakkutalot monimutkaistuvat vuosi vuodelta

Lauri Kesäniemi innostui piparkakkutalojen tekemisestä 15-vuotiaana, kun hän vietti isoveljensä kanssa joululomaa lapsuudenkodissaan. – Halusimme jotain tekemistä ja sitten keksimme, että tehdään yhdessä piparkakkutalo. Veljekset löysivät...

”Lähteitä ei ole – tarinat ovat minun” – Toimittaja Olli Seppälän rakastetuissa luontotarinoissa ihminen kohtaa lajin

Seurakuntanuorten illoissa Helsingin Pitäjänmäellä kitara soi ja kaverit laulavat. Monella on tarve sanoittaa uskonkokemustaan ja jäsentää maailmaa musiikin kautta. Olli Seppälä, yksi joukon pojista,...

Luonto puhuu: Ruderaatilla linnut viihtyvät talvisin

Kasvi- ja lintuharrastajat tuntevat käsitteen ruderaatti. Se tarkoittaa joutomaata taajamien laidoilla. Tapahtuipa jouluna kauan sitten, että Meidän Herramme päätti tehdä vierailun ruderaatille kaukaiseen Pohjolaan. *...

Mysteerikuva: Yksi seisoo, neljä istuu ja kolme on ovensuussa – mutta keitä he ovat?

Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva on otettu tai keitä kuvassa on....

Sunnuntain evankeliumi: Kenen poika Jeesus oli?

Uusi testamentti alkaa lannistavan pitkällä sukuluettelolla (Matt. 1:1–17). Kaikkien 42 sukupolven listaamisella on kuitenkin syynsä. Se taustoittaa Jeesuksen sukulinjan kantaisä Abrahamista kuningas Daavidiin ja...

36 kilometriä rajalle ja rauha maassa – Haminan joulukaupungissa ukrainalaiset, suomalaiset ja venäläiset valmistautuvat joulun viettoon

Ukrainasta sotaa paenneet ihmiset jonottavat pikkupakkasessa ulkona. He odottavat ovien avautumista, pääsyä valitsemaan joulukoristeita, joita on jaossa. Olemme Haminassa seurakunnan entisen kiinteistön Kulmakiven pihamaalla. Venäjän...