Jokaiseen seurakuntaan tulee nuorten vaikuttajaryhmä alle 29-vuotiaille

Jokaiseen seurakuntaan tulee vastaisuudessa perustaa nuorten vaikuttajaryhmä. Kirkolliskokous päätti viime viikolla, että seurakuntiin perustetaan ryhmiä, joiden tarkoitus on saada konfirmoidut, alle 29-vuotiaat nuoret osallistumaan seurakuntien päätösten valmisteluun.

Seurakunta voi perustaa ryhmän yksin tai esimerkiksi yhdessä naapuriseurakunnan kanssa.

Päätös nuorten vaikuttajaryhmistä tulee voimaan samaan aikaan uuden kirkkolain ja kirkkojärjestyksen kanssa, arviolta ensi vuoden alussa. Hallituksen esitys uudeksi kirkkolaiksi on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

Kirkkohallitus totesi asiaa koskevassa esityksessään, että tarkoitus on lujittaa nuorten seurakuntayhteyttä. Muutoksella halutaan lisätä nuorten kokemusta siitä, että kirkossa voi ja kannattaa pyrkiä vaikuttamaan yhteisiin asioihin.

Esityksessä todettiin, että nuorten sosiaalinen osallisuus toteutuu jo hyvin rippikoulu- ja isostoiminnassa. Nyt haluttiin keskittyä osallisuuteen hallinnossa.

Kirkolliskokouksen lakivaliokunta piti esitystä tärkeänä. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että ryhmiin pitäisi saada nuoria erilaisista taustoista ja lähtökohdista. Lakivaliokunnan mukaan seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt vaikuttavat siihen, millaiset edellytykset nuorten vaikuttajaryhmällä on.

”Tämä on valtavan hieno askel eteenpäin. Tämä päätös tulee muuttamaan kirkkoa enemmän kuin osaamme arvatakaan”, kirkon kasvatuksen ja perheasioiden johtaja Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta luonnehti uudistusta Kirkon viestinnän tiedotteessa.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Esitys eteni – seurakunnille suunnitellaan velvollisuutta perustaa nuorten vaikuttajaryhmiä

Väitös: Isostoiminta lisää nuorten kiinnostusta yhteiskunnan vapaaehtoistoimintaan

Lue uutisia kirkolliskokouksesta:

Kirkolliskokouksen kausi päättyi – näihin laulunsanoihin Anna-Mari Kaskinen tiivisti kuluneet neljä vuotta

Kirkolliskokous päätti: Kastettavalle riittää yksi kirkkoon kuuluva kummi

Kirkolliskokous myönsi rahaa hiilineutraaliuden edistämiseen kirkossa

Kirkon luottamushenkilöiden ja työntekijöiden sidonnaisuudet halutaan tuoda päivänvaloon

Kirkko rahoittaa Turkuun suunniteltavaa Suomen ensimmäistä pyhiinvaelluskeskusta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkolliskokous myönsi rahaa hiilineutraaliuden edistämiseen kirkossa
Seuraava artikkeliKotimaan näköislehti tulee postilakon aikana vapaasti luettavaksi

Ei näytettäviä viestejä