Islamin koulutus laajenee opintosuunnaksi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aloittaa ensi syksynä islamilaisen teologian opintosuunta. Yliopiston mukaan koulutuksen tavoitteena on moniulotteinen ymmärrys islamista niin uskonnon keskeisten tekstien kuin muslimien arjen kautta.

Teologian ja uskonnontutkimuksen kandiohjelmassa alkava kokonaisuus voi valmistaa monenlaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Opintosuunnassa on mahdollista suorittaa myös islamin aineenopettajan pätevyys.

Teologinen tiedekunta on avannut ovea islamilaisen teologian suuntaan vähitellen. Viime vuonna sen riveihin palkattiin ensimmäinen islamilaisen teologian yliopistonlehtori. Tehtävään valittu Mulki Al-Sharmani on opettanut tiedekunnassa yksittäisiä kursseja jo meneillään olevana lukuvuonna.

Ensi syksynä aloittava opintosuunta toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön Helsingin yliopistolle myöntämällä strategisella rahoituksella. Tällä hetkellä rahoitusta on myönnetty vuoden 2021 loppuun saakka.

Taustalla yhteiskunnallinen muutos

Opintosuuntaan ei haeta erikseen eikä siihen ole omaa kiintiötä. Opiskelijat pyrkivät tiedekuntaan tavalliseen tapaan ja voivat kandidaatin tutkintoa tehdessään valita opintosuunnakseen islamilaisen teologian.

Yliopistonlehtoreina opintosuunnassa työskentelevät Mulki Al-Sharmani ja Ilkka Lindstedt. Al-Sharmani on taustaltaan kulttuuriantropologi, joka on tehnyt tohtoriopintonsa Yhdysvalloissa. Lindstedtin tausta on Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa, arabian kielen ja islamin tutkimuksessa.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan islamilaisen teologian koulutuksessa tarjotaan ensi lukuvuonna opintojaksot seuraavista teemoista: Islamin peruskurssi, Johdatus Koraaniin ja sunnaan, Islamin tulkintaperinteet, Islamin monimuotoisuus, Muslimit ja maailmanlaajuinen islam, Islam ja sukupuoli sekä Islam, yksilö ja yhteisö.

Uuden opintosuunnan taustalla on yhteiskunnallinen muutos. Teologinen tiedekunta on käynyt neuvotteluja islamilaisen teologian koulutuksesta niin sisäministeriön kuin rahoituksen myöntäneen opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

– Tarkoituksena on kouluttaa muslimiyhdyskuntien käyttöön ihmisiä, jotka tuntevat hyvin ympäröivän yhteiskunnan. Lisäksi islamin opettajille on kasvava tarve, sanoo opetusneuvos Armi Mikkola opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Lue 28.2. ilmestyneestä Kotimaa-lehdestä, miten koulutuskenttä ja suomalaiset muslimit suhtautuvat uuteen opintosuuntaan.

Kuva: Mulki Al-Sharmani ja Ilkka Lindstedt työskentelevät yliopistonlehtoreina islamilaisen teologian opintosuunnassa Helsingin yliopistossa. Mulki Al-Sharmanin kuva: Jukka Granström. Ilkka Lindstedtin kuva: Olli Seppälä.

Lue myös:

Kolumni: Pappislinja on enää yksi teologisen tiedekunnan säie – uusin avaus on islamin koulutus, jota on pedattu pitkään

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta sai ministeriöltä rahaa islamilaisen teologian koulutukseen

Uusi islamilaisen teologian lehtori: Feminismi on usein hankala käsite, etenkin islamiin yhdistettynä

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta hakee islamilaisen teologian yliopistonlehtoria

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Populistit julistavat eri mieltä olevat kansan vihollisiksi
Seuraava artikkeliKäräjäoikeus: Teemu Laajasalolle sakkoja tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta – julkisuus alensi tuomiota

Ei näytettäviä viestejä