Tähän aikaan vuodesta olen tavannut lukea läpi kirjan Harry Potter ja kuoleman varjelukset. Lasten- ja nuorten kirjahan se on, mutta miten hyvin se valmentaakaan aina uudestaan kohtaamaan työelämän ja etenkin kirkolliset haasteet alkaneena vuonna.
Koko seitsenosainen Harry Potter -sarja on toki ihastuttavaa mielikuvituksen iloittelua. Sen suuri suosio kuitenkin perustuu syvimmiltään siihen, että kyse on kasvutarinasta. Elämän oppimisesta.
Viimeinen osio Kuoleman varjelukset kertoo aikuistumisen vaikeudesta. Siitä miten raskasta ja vaikeaa on ottaa itse vastuuta elämästä ja omista valinnoistaan, virheistäänkin. Ja siitä, miten vaikeaa on oppia hyväksymään ihmisten ja maailman epätäydellisyys.
Mutta missä valo on oikeaa?
”Maailma ei jakaudu vain hyviin ihmisiin ja kuolonsyöjiin.” Siinäpä ytimekäs lause, jota on hyvä mietiskellä mielessään. Maailmassa ei ole vain hyviä ja pahoja ihmisiä. Ei ole vain oikeassa olevia ja väärinajattelijoita. Meissä kaikissa on valoa ja pimeyttä, oikeutta ja vääryyttä, viisautta ja tyhmyyttä.
Siihen vain on yllättävän vaikea sopeutua etenkin nykyaikana, jolloin sietokyky toisin ajattelevia kohtaan on haihtunut lähes olemattomiin. Itsekään sitä tajuamatta ihminen voi olla toisille ihmisille julma kuin kuolonsyöjä jästeille.
”Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä”, opettaa Jeesus ja liittyy samaan ajatuksen kulkuun, jonka Harry lopulta oppii. Olennaista on kyetä katsomaan ja kyseenlaistamaan omia näkemyksiään ja valintojaan. Voit luulla olevasi oikeassa ja kylpeväsi valossa, mutta saatatkin olla väärässä ja upota pimeyteen. Ja jos olet väärässä, on tärkeää osata katua sitä ja etsiytyä oikealle tielle, oikeaan valoon. Niin saa armon.
Mutta missä valo on oikeaa? Siellä, missä se valaisee sielun synkimmätkin sopukat mutta tekee sen niin lämpimästi ja armollisesti, ettei sen loistoa kavahda vaan haluaa viipyä siinä aina.
Lue myös:
Tule, äiti, lietesi luo, tule penkilles, taatto
Hartaus: Syyllinen omasta suuresta syystäni
Ilmoita asiavirheestä