Uusi vuosi alkaa – ja käsitän maailmasta yhä vähemmän. Näin on tainnut tapahtua aikuisiälläni joka vuodenkierrolla. Maailma on yhä monimutkaisempi.
Sain vähän aikaa sitten puhuttelevan sähköpostiviestin eläkerovasti Pentti Kortesluomalta Oulusta. Hän kirjoitti oppineensa, että käsittäminen on alun perin tarkoittanut jotain hyvin konkreettista. Esimerkiksi esineitä voi pitää kädessä eli käsittää. Niitä voi mitata ja punnita, maistaa, haistaa ja tunnustella.
Jumalaa emme voi käsittää. Emme voi ottaa hänestä koepalaa mikroskooppiin tai katsella häntä kaukoputkella. Hän on käsittämätön.
Kortesluoman mukaan voimme silti sanoa Raamatun pohjalta monia asioita Jumalasta: Hän on rakkaus, luoja, tuomari, iankaikkinen, kaikkinäkevä ja kaikkialla läsnäoleva. Mikään näistä määreistä ei kuitenkaan selitä Jumalaa tyhjentävästi.
Yhtä käsittämätön on ihmiselämän tarkoitus ja mieli. Miksi me olemme? Mitä kaikkea meidän kuuluu jaksaa, kestää ja sietää? Onko vaihtoehtoja? Mitä meistä jää, kun aika meistä jättää? Ja onko sillä väliä?
Keskitysleiriltä aikoinaan pelastunut juutalainen psykiatri Viktor E. Frankl uskoi, että perimmältään yksilön elämällä on kaikissa tilanteissa tarkoitus. Mieleni tekisi väittää vastaan, mutta Franklin vakaumus testattiin suurimpien mahdollisten inhimillisten kauhujen keskellä.
Ehkä tarkoitukseen voi uskoa, vaikkei sitä ymmärrä tai käsitä. Joku syy kaikella on, vaikka syy-seuraussuhteet jäisivät minulle käsittämättömiksi.
Kortesluoman mukaan meille riittää lopulta Jumalasta tiedoksi se, että hän on anteeksiantava ja armollinen. Jeesuksessa hän tuli ihmiseksi sovittamaan meidät itsensä kanssa.
Myönnän auliisti, että minun on vaikea käsittää tätäkään. Miksi kaikkivaltias tarvitsi verisen uhrin? Miksi armon ja sovituksen tuo toisen ihmisen, Jumalan Pojan, äärimmäinen kärsimys?
Ehkä kertakaikkiseen armahdukseen voi silti uskoa, vaikkei sitä ymmärrä tai käsitä.
Salattu suoja,
johon Herra peittää,
kun lapsensa hän
ahdistuksiin heittää
ja vainon alle,
vaaran pimentoon.
Kun sielu yksin jää
ja pelkoon nääntyy,
se hoiva, jossa
tuska riemuun kääntyy,
on salattu.
(Siionin virrestä 100)
Lue myös:
Tule, äiti, lietesi luo, tule penkilles, taatto
Ilmoita asiavirheestä