Euroopan kirkkoja yhdistävä Charta Oecumenica allekirjoitetaan Roomassa

Charta Oecumenica. Kuva: Kirkon viestintä

Euroopan kirkkojen konferenssi (EKK) ja Euroopan katolisten piispainkokousten neuvosto (CCEE) allekirjoittavat uudistetun ekumeenisen Charta Oecumenica -asiakirjan 5. marraskuuta Roomassa.

Charta Oecumenica on yhdistänyt Euroopan protestanttisia, ortodoksisia, anglikaanisia ja vanhakatolisia kirkkoja sekä katolista kirkkoa jo lähes 25 vuoden ajan. Sen päivittämisen tarkoituksena on ollut saada se vastaaman paremmin kirkkojen tämän päivän toimintaympäristöä.

– Vaikuttaa siltä, että tämä paperi pyrkii entistä vahvemmin ottamaan ohjenuoraksi vuoden 1952 Lundin Faith and Order -kokouksessa muotoillun niin sanotun Lundin periaatteen, jonka mukaan “kristittyjen tulisi toimia yhdessä kaikissa asioissa paitsi niissä, joissa syvät vakaumuksen erot pakottavat ne toimimaan erillään, Kirkon ulkoasiain osaston johtava asiantuntija Tomi Karttunen kommentoi uudistusta Kotimaalle viime keväänä.

Allekirjoitustilaisuuteen Roomaan tulee kirkkojen ja ekumeenisten neuvostojen johtajia eri puolilta Eurooppaa. Suomesta kutsuvieraisiin kuuluvat Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Laura Häkli, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustaja Pamela Slotte Russo ja Suomen ortodoksisen kirkon edustaja Maria Mountraki. Allekirjoitusseremonian yhteydessä he osallistuvat myös paavi Leo XIV:n audienssiin torstaina 6. marraskuuta.

— Uudistettu Charta Oecumenica vastaa tämän päivän haasteisiin ja heijastaa Euroopan muuttuvaa yhteiskunnallista ja hengellistä todellisuutta. Se korostaa kirkkojen välistä yhteyttä, rauhan rakentamista ja yhteisiä toimia Euroopan hyväksi, sanoo Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Laura Häkli Kirkon viestinnän tiedotteessa.

Roomassa kokoontuvat kirkkojen johtajat haluavat viestittää, että kristittyjen yhteys ja yhteistyö ovat edelleen elintärkeitä Euroopan tulevaisuudelle. Yhteisen ekumeenisen asiakirjan tarkoituksena on vahvistaa kristillistä yhteisymmärrystä ja rohkaista kirkkoja toimimaan yhdessä maailmanlaajuisen vastuunkannon ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.

Lue myös:

Euroopan kirkkoja liki 25 vuotta yhdistänyt Charta Oecumenica päivitetään – asiantuntijan mukaan tarvitaan vision terävöittämistä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPastoraalinen ohje, lähetysjärjestöt, virkakäsitys – Arkkipiispa Luoma linjasi kirkon kipupisteet paneelikeskustelussa
Seuraava artikkeliLestadiolaisen Rauhan Sanan lähetystyöntekijä johtaa nyt Viron kirkon lähetystyötä

Ei näytettäviä viestejä