Yksi rakkaimmista pääsiäisperinteistäni

Ollessani lapsi yksi suurimmista arjen iloista oli se, kuinka kaukana asuneet kummit muistivat minua postikorteilla. Muistan vieläkin sen riemun tunteen, kun kotikadun vihreästä postilaatikosta paljastui juuri minulle tarkoitettua postia. Alkuun keskityin ihastelemaan korttien kuvia ja kuuntelemaan, kun vanhemmat lukivat kortit minulle ääneen. Myöhemmin kummit kirjoittivat minua varten terveisensä tikkukirjaimilla, kun opettelin pienenä koululaisena lukemaan. Vuosien saatossa kummien postikortit löysivät uusiin osoitteisiin, kun muutin opiskelemaan ja siirryin työelämään.

Lämpö läikähtää sisälläni yhä, kun kaivan nuo säästämäni postikortit laatikostaan esille – niin paljon kauniita muistoja niihin liittyy. Olen halunnut jatkaa tätä postikorttiperinnettä itse kummitätinä ollessani ja muistaa samalla tavalla omaa kummityttöäni. Syntymä- ja nimipäivän lisäksi olen lähettänyt kummitytölleni kortin joulun ja pääsiäisen alla. Eleeni on pieni, mutta olen kokenut sen omalla kohdallani yhdeksi hyväksi tavaksi kristillisen kasvatuksen toteuttamiselle. Aina en voi olla fyysisesti läsnä juhlapyhien aikaan, mutta korttien ja viestien välityksellä kuitenkin. Postikortti laatikossa voi kertoa kummilapselle, että pian ollaan merkittävän asian äärellä.

Pääsiäisen lähestyessä minulla on ollut tapana sujauttaa postikortti kuplamuovikirjekuoreen. Olen laittanut kuoreen myös pienen muistamisen kummitytölle, onhan pääsiäinen kristikunnan suurin juhla. Tänä vuonna postikortin kaveriksi lähti pääsiäismunien koristeluun tarkoitettuja tarroja ja pientä makeaa siskon kanssa jaettavaksi. Olen halunnut ajatella, että ehkä kristillinen kasvatus pääsiäisen ilosta voi olla myös tällaista. Pieniä arkisia ilon pisaroita, jotka muistuttavat pyhästä keskellämme. Se voi olla lapsenomaista iloa ja pääsiäisen sanoman ihmettelyä pikkuisissa käsissä. Tietoisuutta siitä, että pääsiäisen valo kuuluu ihan jokaiselle meistä.

”Minä olen maailman valo.

Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä,

vaan hänellä on elämän valo.”

-Joh. 8:12-

 

Valoisaa ja siunattua pääsiäistä kaikille jo nyt!

Tällä kertaa tubessa heittäydyttiin pääsiäismunien äärellä leikkimielisiksi.

Emilia Turpeinen
Emilia Turpeinen
Tubettava rippikoulu- ja nuorisopastori Kirkkonummen suomalaisesta seurakunnasta. Youtube, Snapchat ja Instagram: emiliapappi.