Lukijani.
Onko sukkasunnuntai hiljaisen viikon alussa vai lopussa? Onko päivien lempinimillä yhteys viikon tapahtumiin?
Ensimmäiseen kysymykseen olen kertonut kantani heti otsikossa. Koska vanhan kristillisen viikkojärjestyksen mukaan sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä, lorun alun sukkasunnuntai vastaa palmusunnuntaita. Kaikki paitsi yksi muistilorun muutkin viikonpäivät on alkusoinnutettu: Malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai ja pälkkäpääsiäinen.
Kansanperinteen selityksiä päivien nimille ja niiden muunnoksille löytyy muun muassa SKS:n sivuilta tai vanhoista aikakauslehdistä (Kotiseutu, Kodin kuvasto). Niistä voi päätellä, että pääsiäisen alla on pitänyt ahkeroida yhdellä jos toisella saralla. Minun katseeni on toisaalla. Kysyn, miten päivien nimet voisi liittää piinaviikon perinteisiin raamatunkertomuksiin?
Päivät malkamaanantaista lankalauantaihin yhdistän ahtisaarnojen (lat. actus = ’näytös’) aiheisiin vanhan Kristuksen kärsimisen historian mukaisesti. Paastonaikana ahdit saarnattiin järjestyksessä 1-6, mutta hiljaisella viikolla järjestys oli 2-4, 1, 5-6.
Mitä löytyi?
Sukkasunnuntai tuo mieleen vaatteet, joita kansa levitti Jeesuksen eteen tielle, kun hän palmusunnuntaina ratsasti Jerusalemiin.
Malkamaanantain 2. ahti kuvaa Jeesuksen rukoustaistelua Öljymäen yrttitarhassa. Malka ehkä muistuttaa, että verta hikoileva Jeesus oli malkio, poloinen. Tai se tuo mieleen hänen seurassaan olleet opetuslapset, joiden silmäluomia uni painoi kuin malka kattotuohta: he vain makasivat eivätkä jaksaneet rukoilla.
Tikkutiistaina (3. ahti) paikalle saapuvat Jeesuksen vangitsijat. Heillä oli aseinaan miekkoja ja seipäitä. Seiväs on kuin suuri tikku. Ja miekka pistää tikkua kipeämmin.
Kellokeskiviikon 4. ahti kulkee maalliselta oikeuspaikalta toiselle. Kellon mielikuva on läsnä kahdesti: Juudaksen heittäessä hopearahansa temppeliin ja Barabbaan, kuuluisan vangin, saadessa Pilatukselta armahduksen. ”Hyvä kello kauas kuuluu, paha paljon kauemmaksi.”
Kiirastorstaina saarnataan 1. ahdista. Sen päätapahtuma on nimittäin ehtoollisen asettaminen. Ahdissa on monia kohtia, jotka voi liittää ruotsin verbiin ”skära”. (=’leikata’), josta kiiras-sana johtuu. Niitä ovat särjetty narduspullo, pääsiäislampaan teurastus, leivän murtaminen sekä kaksi miekkaa. Pahan eli kiiran karkottaminen taas toteutui silloin, kun Jeesus kehotti Juudasta poistumaan aterialta.
Pitkäperjantai on pitkä, koska sen tapahtumat alkavat jo 3. ahdin lopussa. Lisäksi silloin on ollut tapana käsitellä 5. ja 6. ahti. Pituutta korostaa se, että kun Jeesus kuolee, iltapäivä on vasta puolessa. Sitä seuraa vielä kiireinen hautaaminen.
Lankalauantain yhdistän jälkijättöisesti 6. ahtiin. Syynä ovat liinavaatteet, joihin Jeesuksen ruumis haudattaessa käärittiin ja joissa hän lepäsi ylösnousemusaamuunsa asti.
Pälkkäpääsiäisenä Jeesus pääsi pälkäästään eli kuolemasta.
Vanha kansa loi mielikuvat ja sai piinaviikon elämään – eikö vain?
Sinun
Harmaa rovasti
Alkusoinnutettujen piinaviikon päivien nimimuunnelmat sisältävät paljon herkullista muistia kutittelevaa sanoilla leikittelyä. Sulkasunnuntai – malkamaanantai. Tiukutiistai – kellokeskiviikko.
Kuinka somaa onkaan jatkaa ajatusleikkiä ja päätellä, että palmunlehvää etäisesti muistuttava sulka on jossakin otettu idean ajuriksi ja ryhdytty sen innostamana koristelemaan virpomavitsat värikkäillä höyhenillä.
Täydennykseksi vielä yksi 1800-lukua vanhempaa perinnettä koskeva tieto.
Mikael Agricolan tekstisuomennos Se meiden HERRAN Jesusen Christusen Pina/ ylesnousemus ja taiuaisen Astumus/ niste Neliest Euangelisterist coghottu (painettu Tukholmassa 1549) sisältää palmusunnuntaista alkavalle jaksolle hyvin erilaisen lukemiston.
Päiväjakokin oli erilainen: 1. ahtia vastaava osa käsiteltiin keskiviikkona. Sitä seuraavat Johanneksen evankeliumin luvut 14-17. Ne liittynevät kiirastorstain aineistoon, sillä se on ”…lohulinen sarna, jonga Jesus Ectolisen ielkin piti…”
Pitkänäperjantaina käsiteltiin koko ahtien 2-6 aineisto.