Vasta hitaasti aletaan myös kirkossa ymmärtää, että vain tosiasiat edustavat todellisuutta ja että tarkkarajaisten, kulttuurisidonnaisten perhemallien sijaan kristillisempiä ihanteita ovat ihmisten keskinäinen huolenpito ja vastuu. ~Kaisa Raittila Yhteyden rakentajat -kirjassa
Marraskuun 30. päivä julkaistiin Kaisa Raittilan kirja Yhteyden rakentajat – Kohti kaikille avointa kirkkoa. Kirkon ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suhteen kehittymistä 1960-luvulta tähän päivään kuvataan lukuisten haastattelujen ja henkilökohtaisten kokemusten kautta. Äänessä ovat juuri ne ihmiset, joille asia on omakohtainen ja he, jotka ovat tehneet työtä tiedon lisäämiseksi ja asenteiden avartumiseksi. Kirja on sekä jännittävä, hämmentävä, ahdistava että toivoa herättäväkin. Ainakin kolme havaintoa voi lukukokemuksen äärellä tehdä:
- Muutos on ollut huomattava
Tällaisesta 80-luvun puolivälissä syntyneestä tuntuu hämmästyttävältä, että vain muutamaa vuotta ennen omaa syntymääni homoseksuaalisuus oli vielä virallisesti sairaus. Ja siitä kymmenen vuotta taaksepäin se oli rikos. Tästä on vain hetki aikaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen olemme tulleet siihen pisteeseen, jossa samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen on aivan nurkan takana – ja vieläpä – se on totta jo nyt, vaikkei kirkko sitä vielä virallisissa äänenpainoissa täysin allekirjoitakaan.
- Muutos on on tuskastuttavan hidasta
Vaikka juuri tuli todetuksi, että muutos on isossa kuvassa ollut valtava, samalla se on kuitenkin ollut hidasta hivutusta kohti parempaa ymmärrystä ja avarampaa ja totuudellisempaa ihmiskäsitystä. Kuten kirjasta voi lukea, muutos on vaatinut varsinkin alkuvaiheissaan poikkeuksellisen rohkeita ja sitkeitä ihmisiä tuomaan uutta tietoa niille, joilta se on puuttunut. Kehitys on monet kerrat tyssännyt arvovaltaisiin vastustajiin, jotka oman auktoriteettinsa avulla ovat asettuneet tulpaksi. Moni, joka on omilla kasvoillaan uskaltautunut puolustamaan vähemmistöjä, on saanut niskaansa kaikenlaista kuraa tappouhkauksiin asti ja jäänyt usein yksin. Toisaalta Yhteyden rakentajat kertoo myös muutokselle solidaarisen verkoston syntymisestä. Väsymättömistä yksilöistä on vähitellen versonut väsymättömiä liikehdintöjä ja yhdistyksiä toimimaan määrätietoisesti muutoksen puolesta.
- Muutos alkaa ruohonjuuritasolta
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia edistäneet, merkittävissä asemissa olleet johtajat, näyttäytyvät viime vuosikymmenien kehityksessä lähinnä säännön vahvistavilta poikkeuksilta. Ne piispat, jotka ovat vilpittömästi puolustaneet vähemmistöjä, ovat saaneet vihanpurkauksen päällensä. Samoin ne vähemmistöjen edustajat, jotka ovat ensimmäisinä avoimesti eläneet seurakuntalaisina, kirkon työntekijöinä tai lähetystyöntekijöinä, ovat joutuneet kohtuuttoman paineen alle. Monille johtajille on kuitenkin ollut helpompi puolustaa kirkon ykseyttä, kuin syrjittyjä ihmisiä. Toki vähemmistöjä puolustamaan asettuneiden vaikuttajien sanoilla ja teoilla on kuitenkin ollut suuri merkitys asian etenemisen kannalta. On kuitenkin ilmeistä, ettemme olisi lähelläkään nykyistä tilannetta ilman ruohonjuuritason puurtajia.
Tähän liittyy myös ajankohtainen keskustelu papeista, jotka vihkivät kaikkia pareja linjauksista huolimatta. Moni on kritisoinut heitä niskuroinnista, siitä, ettei missään muussakaan laitoksessa tällainen sovi. Tulisi toimia yhteisten pelisääntöjen puitteissa, odottaa yhteisiä ratkaisuja, lisää keskusteluja keskustelujen päälle, selontekoja yms. Tämä kritiikki on ymmärrettävää ja perusteltua sinänsä, mutta tässä tapauksessa se lähinnä kuvaa jumissa olevaa tilannetta. Selontekojen ja kirkkopoliittisen väännön todellisuus on oma todellisuutensa, ruohonjuuritasolla ja ihmisten tasolla mennään eri tahtia. Niskurointisyytökset ja kehotukset odottaa loputtomiin yhteisiä päätöksiä ja selontekoja ovat lopulta vain samaa jarrutusta ja vastustusta, joka on leimannut tätä vuosikymmenten ajan jatkunutta prosessia. Kirkko ei ole ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa käytäntö tulee ensin ja viralliset paperit ja päätökset perässä. Jälkimmäisiä tuskin tulee ilman edellistä.
Puhuessaan avioliiton pysyvyydestä Jeesuksen opetuksen kärki ei ollut avioliiton osapuolten sukupuolessa vaan patriarkaalisen avioliiton epätasa-arvoisuudessa: juutalaisten lain mukaan mies sai jättää vaimonsa pienimmästäkin syystä. Tunnetusti Jeesus horjutti kolmea keskeistä patriarkaalisen vallan läpitunkemaa instituutiota: kotia, uskontoa ja isänmaata. Jumalan valtakunnan ruumiillistumana hän asettui aina heikomman puolelle. ~Kaisa Raittila Yhteyden rakentajissa
Eikö se voisi olla kaikille maksullista? Ihmiset arvostavat enemmän sellaista palvelua, joka maksaa jotakin. Ilmaista palvelua ei juuri pidetä minkään arvoisena.
Nythän se juuri on tasa-arvoisesti kaikille ”maksullista”, kun myös ne jotka eivät palvelua edes käytä, maksavat siitä veroissaan.
Osmo, kyllähän siitä kaikki maksavat, kirkolisveroissa ja kunnan- ja valtionveroissa, joista valuu eri muodoissa (yhteisövero-etuisuudet jne) aina osa myös kirkon kassaan.
Pieni lisämaksu ei olisi pahitteeksi. Se panisi ainakin yrittämään entistä paremmin hakea vaihtoehtoja avioerolle. Varattomat tietysti ilmaiseksi neuvontaan.
Ei taida yhteisöverotuotosta kyllä valua mitään perheneuvontaan. Minun käsitykseni on se, että yhteisöverotuotto menee niiden toimintojen ylläpitoon joista on erikseen sovittu valtion ja kirkon välillä. Perheneuvonta ei kuulu niihin.
Mutta en mä siltikään kannata sitä, että perheneuvonnassa annettaisiin etusijoja kirkon jäsenille. Maksullisuuskin on epätoivottava tila, mutta lieneekö joskus väistämätöntä. Mene ja tiedä.
Minä sanoisin etteivät maksut ole hyviä. Säästettäköön muualla ja muusta kuin ihmisten auttamisessa.
Pelkään, että on tulossa aika, jolloin emme pysty enää maksamaan palkkaa perheneuvojille. Virkoja joudutaan vähentämään.
Lienee niin, että ehdotetaan mistä tahansa säästämistä, aina löytyy niitä, jotka väkevästi vaativat, että nimenomaan tästä ei saa säästää. Mikä olisi se kirkon säästämiskohde, josta kaikki olisivat yksimielisiä ja jota ei vielä ole keksitty?
Pekka. Ei sellaista ole. Mutta kun kaikki muu on jouduttu karsimaan niin arvelen, että taloushallinto toimii vielä silloinkin, kun rahat on loppu. Ja kiinteistöt ovat jäljellä hiljalleen rappeutuen. Näistä valitsemamme päättäjät haluavat viimeksi luopua.
Helna Paalanne, yhteisöveron tuotto ei ole ainoa yhteiskunnasta kirkolle valuva taloudellinen etu.
Niitä on paljon muita.
Mitä muita?
Helena Paalanne: Kirkon etuoikeuksista saa hyvän kuvan tästä järkyttävän pitkästä luettelosta, monet etuoikeudet tuottavat välillisesti, monet suoraan:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10598278
Hyvä tulo on erityisesti kirkon aikanaan yhteiskunnalta ilmaiseksi saamien maa-ja metsäomaisuuksien tuotto,
ja erilaiset ja lukuista kolehdet,joissa on kyllä mukana myös kirkkoon kuulumattomien rahaa.
Eli muutaman perheneuvon kulut kirkkoon kuulumattomile uppoaa näihin jättituloihin kuin hyttynen Itämereen.
Kun lähdetään historian aikana tapahtuneisiin asioihin ja miettimään, miten olisi pitänyt toimia ja miten olisi tapahtunut, jos olisi toimittu toisin, niin ollaan sellaisessa suossa, josta ei ylös pääse, mutta siellä on mukava plutia ja jokainen voi ajatella, että minä juuri olen oikeassa. Viittaus Suomi24 keskusteluun jo viittaa siihen, että faktat puuttuvat ja on turvauduttava mielikuviin, jotka kertovat, että onhan niitä vaikka kuinka paljon. Nyt vaan en ihan tarkkaan muista, mitä.
Mä olen vähän samaa mieltä kuin Pekka Kiviranta. Jos tuota lähdetään noin arvioimaan, niin yhteiskunnan saama hyöty kirkon tekemästä vanhus-, vammais-, nuoriso-, lapsi-, perhe-, diakonia-, jne. työstä pitäisi myös laskea joksikin eurodollareiksi. Ei oikein toimi tuo logiikka. Enkä pidä Suomi24:sta minkäänlaisena argumentin tukena, joten kunnes parempia löytyy, niin pitäydyn omassa mielipiteessäni.
Eipä tuo luettelo tuonut esille mitään järisyttävää. Ainoa mikä siinä näkyi oli kielteisyys kristinuskoa ja luterilaista kirkkoa kohtaan. Sen valossa kaikki olikin tulkittu negaatioiden läpi. Minä odottaisin kaikkien kieltämisten jälkeen positiivisen näkemyksen siitä miten asiat hoidettaisiin kustannustehokkaasti jos nykymeno ei miellytä. Siksi linkin kieltoja ei voi pitää kovin avarana tai uutta luovana näkemyksenä.
Mika T: Oli tarkoitus näyttää vain,että kirkolla on muitakin koko yhteisöltämme saatavia tuloja – jotka kyllä muutaman perheneuvonnan kulut kattavat – kuin yhteisöverotuotot. Ja näinhän on vaiko eikö?
Ja luettelo esitti muutenkin faktaa, ei siinä kirjoittajien sävy ratkaiseva ole. 1+1=2 sanot sen sitten negatiivisella tai postiivisella äänensävyllä.
Oikeastaan tässä näkyy hyvin se ristiriita, joka kirkossa on. En kirjoita tätä siinä mielessä, että ottaisin kantaa siihen mitä kenenkin pitäisi maksaa, vaan siihen miten kaikkinaisen ehdollistamisen kaksinaisjako näkyy keskusteluissa. Eikä nämä perheneuvonnan maksullisuus ole ollenkaan siitä pahemmasta päästä. Itse olisin äärimmäisen huono perheneuvoja. Neuvoja voisin antaa paremmin siinä, miten ei pitäisi tehdä. Sekin minulle on selvää, että jos joku tekee kahdeksan tuntia töitä, niin kahdeksasta tunnista, olisi hyvä palkka saada. Sitten tulee toinen ristiriita, että Jumalan sana ei ole kaupan. Se minkä on lahjaksi saanut, se pitäisi lahjaksi antaa.
Kirjoitan nyt sillä perusteella, että vapaaehtoisena on tullut joskus kirkossa oltua ja tunti lukemaan tulee neljä numeroa, jotka eivät ala ykkösellä ja meinasin itse juuri tehdä sellaisien virheen, jota ei pitäisi tehdä. Onneksi syntyi sellainen meteli, että en hyvää tarkoittavaa virhettäni tehnyt.
Heikki Syrjämäen kannanotto on ihan asiallinen, mutta harkitkaa tarkkaan, miten julkisuudessa tästä keskustelua käytte. Tämän totean juuri nokkaan saaneena. Mutta ei siitä nettiin. Sen verran vaan, että se on aina niin helppo muiden virheet havaita, mutta omien havaitseminen on hankalaa. Hyvää tekee töpätä niin kunnolla, että on pakko omat virheet havaita. Ei ole helppoja nämä ihmissuhdeongelmat. Muuten, ne, jotka eniten perheneuvojaa tarvitsee, eivät niitä hae. Eivätkä pysty kuulemaan, mitä halutaan viestittää.
Ette usko, miten hyvältä tuntuu tajuta myös oma hölmöys. Tilanne osui oikein hollille, että näin vähän puita metsältä 😀
Minulle vuodenvaihteen lukuelämys oli Kaisa Raittilan kirja. Valtavan hyvin koottu katsaus Yhteys-liikkeen historiaan ja siihen, miten rohkeat ihmiset ovat puolustaneet homoseksuaalien oikeuksia kirkossa silloinkin, kun pelissä saattoi olla työpaikka maineesta ja kunniasta puhumattakaan. Kirkon ensimmäinen aktivisti tällä saralla, Ulf Särs, oli myös emmauslainen ja sitä kautta ystävä ja työtoveri, jonka menetys oli meille kova isku.
”Puhuessaan avioliiton pysyvyydestä Jeesuksen opetuksen kärki ei ollut avioliiton osapuolten sukupuolessa vaan patriarkaalisen avioliiton epätasa-arvoisuudessa: juutalaisten lain mukaan mies sai jättää vaimonsa pienimmästäkin syystä.”
Raittila on lukenut erittäin huonosti evankeliuminsa ja poiminut vain oman mielensä synnyttämiä kuvitelmia kirjaansa. Kyllä Jeesus puhuu avioliittoon kelpaamattomista, heitä oli kolmenlaisia.
Ja toiseksi raivostuttaa ainainen tarinointi siitä, kuinka juutalaisuudessa sitä ja tätä ja kuinka epäoikeudenmukaista heillä kaikki tekeminen olikaan ja kuten tässä sanotaan, ’ pienimmästäkin syystä saivat lain mukaan vaimon jättää.’ Olisi kiva saada myös se lakipykälä tähän, jossa näin sanotaan, kun ei ole osunut omaan silmään.
”Tunnetusti Jeesus horjutti kolmea keskeistä patriarkaalisen vallan läpitunkemaa instituutiota: kotia, uskontoa ja isänmaata. Jumalan valtakunnan ruumiillistumana hän asettui aina heikomman puolelle. ~Kaisa Raittila Yhteyden rakentajissa ”
Jumalan valtakunnassa ei Jeesuksen mukaan avioiduta ollenkaan, ei mennä ns. miehelle. Juutalaisuudessa miehellä piti olla vaimo ja lain mukaan papin esikuvallisena henkilönä, tuli olla yhden vaimon mies.
Jeesuksen seuralaisten, opetuslasten piti jättää perheensä ja kaikki muukin, ja sama kehoitus koskee muitakin seuraajia, joten tottakin voisi kirjoittaa. ” Jos et vihaa isääsi ja äitäsi, siskojasi ja veljiäsi, vaimoasi ja lapsiasi , et ole minulle kelvollinen, Jeesus …… ” etc.
Toden kirjoittamisesta ei tietenkään kukaan maksa, kun valheessa eletään.
Tämä ei ole kannanotto siihen, ketä vihitään ja ketä ei, onpahan vain eräänlainen oikaisu.
Hei Tarja,
Kiitos kommentista. Minusta tuossa lainauksessa, jota kommentoit, on kyllä kaikki kohdallaan. Jeesus juuri avioliitosta puhuessaan määritti sitä tasa-arvoisemmaksi naisen kannalta. Fariseukset haastoivat Jeesusta (Mark. 10): ”He sanoivat: »Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon.» 5Silloin Jeesus sanoi: »Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen.” Opetuslapsille Jeesus sanoi: ”Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan. 12Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen.”
Ja tuo mitä kirjoitat Jeesuksen puheista liittyen Jumalan valtakuntaan ja perheeseen. Eikös Jeesus juuri tässä horjuta aika radikaalisti meidän käsityksiämme siitä, mikä on perhe ja ketkä lähimmäisiä?
”Jumalan valtakunnassa ei Jeesuksen mukaan avioiduta ollenkaan, ei mennä ns. miehelle.”
Jos viittaat Markuksen evankeliumin lukuun 12 , saddukseusten kysymykseen, niin ei siinä puhuta Jumalan valtakunnasta vaan ylösnousemuksesta. Jumalan valtakunnassa voi elää jo täällä ajassa siellä, missä se toteutuu, mutta ylös ei voi nousta ennen kuin ensin kuolee ja sitten on jo eri meininki. En muista Jeesuksen missään kohtaa kieltäneen avioitumista tai perhettä sinänsä.
”Kyllä Jeesus puhuu avioliittoon kelpaamattomista, heitä oli kolmenlaisia.” Niin puhui, eunukeista.
Onko Raittilan kirjaa noteerattu missään, missä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta vierastetaan ”Raamatun vastaisena”? Olisi askel eteenpäin, jos eri tavoin ajattelevat hyödyntäisivät kirjaa keskustelussa. Edellinen tilaisuus oli 2016, kun julkaistiin Björn Vikströmin Monta rakkautta – Seksuaalisuuden, parisuhteen ja avioliiton teologia. Vähäiseksi jäi sen saama huomio silloin, vaikka kirja oli arvokas, punnittu puheenvuoro.
Tarja Parkkilan edellä kirjoittamasta kommentista en oikein saa selvää. Ymmärrän, että Parkkilaa raivostuttaa ja että hänen mielestään Raittila ei kirjoita totta. En tiedä, onko hän lukenut kirjan vai ei. Raivostuminen ”ainaisesta tarinoinnista” antaa vaikutelman, että kommentin sisältö ei ole kovin eritelty vastaus siihen, mitä Yhteyden rakentajissa kerrotaan. Toivoisin asiapitoisempaa keskustelua eri tavoin ajattelevien kesken.
Olen samaa mieltä. Kirja on aivan huikea, kuten oli Vikströminkin Monta rakkautta. Viime vuosien tärkeimpiä kirkollisia julkaisuja, joihin kaikkien pitäisi tutustua ja joiden toivoisi saavan myös mediahuomiota.
Erityisen vapauttavaa on lukea nimeltä mainiten niistä kirkon ylätason vaikuttajista, jotka ovat jarruttaneet yhdenvertaisuustyötä, puhuneet törkeyksiä päin ihmisten naamaa, haudanneet raportteja ö-mappiin ja kieltäytyneet keskusteluyhteydestä. Moni heistä vaikuttaa yhä kirkkomme valtarakenteissa ja tulee vaikuttamaan vielä pitkään.