Yhteyden rakentajat -kirjan ääreltä
Vasta hitaasti aletaan myös kirkossa ymmärtää, että vain tosiasiat edustavat todellisuutta ja että tarkkarajaisten, kulttuurisidonnaisten perhemallien sijaan kristillisempiä ihanteita ovat ihmisten keskinäinen huolenpito ja vastuu. ~Kaisa Raittila Yhteyden rakentajat -kirjassa
Marraskuun 30. päivä julkaistiin Kaisa Raittilan kirja Yhteyden rakentajat - Kohti kaikille avointa kirkkoa. Kirkon ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suhteen kehittymistä 1960-luvulta tähän päivään kuvataan lukuisten haastattelujen ja henkilökohtaisten kokemusten kautta. Äänessä ovat juuri ne ihmiset, joille asia on omakohtainen ja he, jotka ovat tehneet työtä tiedon lisäämiseksi ja asenteiden avartumiseksi. Kirja on sekä jännittävä, hämmentävä, ahdistava että toivoa herättäväkin. Ainakin kolme havaintoa voi lukukokemuksen äärellä tehdä:
- Muutos on ollut huomattava
Tällaisesta 80-luvun puolivälissä syntyneestä tuntuu hämmästyttävältä, että vain muutamaa vuotta ennen omaa syntymääni homoseksuaalisuus oli vielä virallisesti sairaus. Ja siitä kymmenen vuotta taaksepäin se oli rikos. Tästä on vain hetki aikaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen olemme tulleet siihen pisteeseen, jossa samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen on aivan nurkan takana – ja vieläpä – se on totta jo nyt, vaikkei kirkko sitä vielä virallisissa äänenpainoissa täysin allekirjoitakaan.
- Muutos on on tuskastuttavan hidasta
Vaikka juuri tuli todetuksi, että muutos on isossa kuvassa ollut valtava, samalla se on kuitenkin ollut hidasta hivutusta kohti parempaa ymmärrystä ja avarampaa ja totuudellisempaa ihmiskäsitystä. Kuten kirjasta voi lukea, muutos on vaatinut varsinkin alkuvaiheissaan poikkeuksellisen rohkeita ja sitkeitä ihmisiä tuomaan uutta tietoa niille, joilta se on puuttunut. Kehitys on monet kerrat tyssännyt arvovaltaisiin vastustajiin, jotka oman auktoriteettinsa avulla ovat asettuneet tulpaksi. Moni, joka on omilla kasvoillaan uskaltautunut puolustamaan vähemmistöjä, on saanut niskaansa kaikenlaista kuraa tappouhkauksiin asti ja jäänyt usein yksin. Toisaalta Yhteyden rakentajat kertoo myös muutokselle solidaarisen verkoston syntymisestä. Väsymättömistä yksilöistä on vähitellen versonut väsymättömiä liikehdintöjä ja yhdistyksiä toimimaan määrätietoisesti muutoksen puolesta.
- Muutos alkaa ruohonjuuritasolta
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia edistäneet, merkittävissä asemissa olleet johtajat, näyttäytyvät viime vuosikymmenien kehityksessä lähinnä säännön vahvistavilta poikkeuksilta. Ne piispat, jotka ovat vilpittömästi puolustaneet vähemmistöjä, ovat saaneet vihanpurkauksen päällensä. Samoin ne vähemmistöjen edustajat, jotka ovat ensimmäisinä avoimesti eläneet seurakuntalaisina, kirkon työntekijöinä tai lähetystyöntekijöinä, ovat joutuneet kohtuuttoman paineen alle. Monille johtajille on kuitenkin ollut helpompi puolustaa kirkon ykseyttä, kuin syrjittyjä ihmisiä. Toki vähemmistöjä puolustamaan asettuneiden vaikuttajien sanoilla ja teoilla on kuitenkin ollut suuri merkitys asian etenemisen kannalta. On kuitenkin ilmeistä, ettemme olisi lähelläkään nykyistä tilannetta ilman ruohonjuuritason puurtajia.
Tähän liittyy myös ajankohtainen keskustelu papeista, jotka vihkivät kaikkia pareja linjauksista huolimatta. Moni on kritisoinut heitä niskuroinnista, siitä, ettei missään muussakaan laitoksessa tällainen sovi. Tulisi toimia yhteisten pelisääntöjen puitteissa, odottaa yhteisiä ratkaisuja, lisää keskusteluja keskustelujen päälle, selontekoja yms. Tämä kritiikki on ymmärrettävää ja perusteltua sinänsä, mutta tässä tapauksessa se lähinnä kuvaa jumissa olevaa tilannetta. Selontekojen ja kirkkopoliittisen väännön todellisuus on oma todellisuutensa, ruohonjuuritasolla ja ihmisten tasolla mennään eri tahtia. Niskurointisyytökset ja kehotukset odottaa loputtomiin yhteisiä päätöksiä ja selontekoja ovat lopulta vain samaa jarrutusta ja vastustusta, joka on leimannut tätä vuosikymmenten ajan jatkunutta prosessia. Kirkko ei ole ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa käytäntö tulee ensin ja viralliset paperit ja päätökset perässä. Jälkimmäisiä tuskin tulee ilman edellistä.
Puhuessaan avioliiton pysyvyydestä Jeesuksen opetuksen kärki ei ollut avioliiton osapuolten sukupuolessa vaan patriarkaalisen avioliiton epätasa-arvoisuudessa: juutalaisten lain mukaan mies sai jättää vaimonsa pienimmästäkin syystä. Tunnetusti Jeesus horjutti kolmea keskeistä patriarkaalisen vallan läpitunkemaa instituutiota: kotia, uskontoa ja isänmaata. Jumalan valtakunnan ruumiillistumana hän asettui aina heikomman puolelle. ~Kaisa Raittila Yhteyden rakentajissa
17 kommenttia
”Puhuessaan avioliiton pysyvyydestä Jeesuksen opetuksen kärki ei ollut avioliiton osapuolten sukupuolessa vaan patriarkaalisen avioliiton epätasa-arvoisuudessa: juutalaisten lain mukaan mies sai jättää vaimonsa pienimmästäkin syystä.”
Raittila on lukenut erittäin huonosti evankeliuminsa ja poiminut vain oman mielensä synnyttämiä kuvitelmia kirjaansa. Kyllä Jeesus puhuu avioliittoon kelpaamattomista, heitä oli kolmenlaisia. Ja toiseksi raivostuttaa ainainen tarinointi siitä, kuinka juutalaisuudessa sitä ja tätä ja kuinka epäoikeudenmukaista heillä kaikki tekeminen olikaan ja kuten tässä sanotaan, ’ pienimmästäkin syystä saivat lain mukaan vaimon jättää.’ Olisi kiva saada myös se lakipykälä tähän, jossa näin sanotaan, kun ei ole osunut omaan silmään.
”Tunnetusti Jeesus horjutti kolmea keskeistä patriarkaalisen vallan läpitunkemaa instituutiota: kotia, uskontoa ja isänmaata. Jumalan valtakunnan ruumiillistumana hän asettui aina heikomman puolelle. ~Kaisa Raittila Yhteyden rakentajissa ”
Jumalan valtakunnassa ei Jeesuksen mukaan avioiduta ollenkaan, ei mennä ns. miehelle. Juutalaisuudessa miehellä piti olla vaimo ja lain mukaan papin esikuvallisena henkilönä, tuli olla yhden vaimon mies. Jeesuksen seuralaisten, opetuslasten piti jättää perheensä ja kaikki muukin, ja sama kehoitus koskee muitakin seuraajia, joten tottakin voisi kirjoittaa. ” Jos et vihaa isääsi ja äitäsi, siskojasi ja veljiäsi, vaimoasi ja lapsiasi , et ole minulle kelvollinen, Jeesus …… ” etc.
Toden kirjoittamisesta ei tietenkään kukaan maksa, kun valheessa eletään. Tämä ei ole kannanotto siihen, ketä vihitään ja ketä ei, onpahan vain eräänlainen oikaisu.
Onko Raittilan kirjaa noteerattu missään, missä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta vierastetaan ”Raamatun vastaisena”? Olisi askel eteenpäin, jos eri tavoin ajattelevat hyödyntäisivät kirjaa keskustelussa. Edellinen tilaisuus oli 2016, kun julkaistiin Björn Vikströmin Monta rakkautta – Seksuaalisuuden, parisuhteen ja avioliiton teologia. Vähäiseksi jäi sen saama huomio silloin, vaikka kirja oli arvokas, punnittu puheenvuoro.
Tarja Parkkilan edellä kirjoittamasta kommentista en oikein saa selvää. Ymmärrän, että Parkkilaa raivostuttaa ja että hänen mielestään Raittila ei kirjoita totta. En tiedä, onko hän lukenut kirjan vai ei. Raivostuminen ”ainaisesta tarinoinnista” antaa vaikutelman, että kommentin sisältö ei ole kovin eritelty vastaus siihen, mitä Yhteyden rakentajissa kerrotaan. Toivoisin asiapitoisempaa keskustelua eri tavoin ajattelevien kesken.
Joonas
Linaus kirjoituksesta … ” juutalaisten lain mukaan mies sai jättää vaimonsa pienimmästäkin syystä. ”
En ole nähnyt sellaista lakia, jossa sanotaan: ” Vaimon voi jättää pienimmästäkin syystä ”
Ja pitää muistaa, että jos vaimo rakastaa miestään, hän ei petä, eikä ole muutenkaan hankala. Jos vaimo on ylen hankala, se voi tarkoittaa sitä, että hän haluaa eroon miehestä, jota ei rakasta ja mies saa tässä tapauksessa antaa erokirjan. Se ei ole kovuutta, kovuutta olisi pakottaa nainen olemaan ysävällinen ja lempeä liitossa, jossa hän ei ole onnellinen. Ehkä lyömällä naista, kuten on lupa koraanissa.
Mooseksen avioliittokohdassa ei sanota, että vaimon voi jättää pienimmästäkin syystä, väite on antsemitistista sormella osoittelua, siellä sanotaan, että jos vaimossa ilmenee epämieluisia piirteitä, hänelle voi antaa erokirjan. Niitä varmasti ilmenee jos vaimo ei viihdy, eikä ole onnellinen.
Miehen tehtävä on pitää vaimo tyytyväisenä, Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin.
Tässä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisessä mennään selvästi ”intohimot edellä”, eikä välitetä Kirkkolaista mitään. Emerituspiispa Mikko Heikkakin erehtyy Kotimaassa tänään lausumaan, että ”Piispainkokous ei vielä siinä vaiheessa hyväksynyt samaa sukupuolta olevien vihkimistä”. Asiahan ei ole piispainkokouksen päätäntävallassa, vaan kirkolliskokouksen tulee muuttaa Kirkkolakia ennenkuin näin voidaan tehdä. Samoin Heikka kertoo joidenkin pappien ryhtyneen jo suoraan toimintaan, eli Sateenkaaripapit avoimesti uhmaavat kirkkolakia ja tekevät sivustakatsojille piispat naurunalaisiksi vellihousuiksi. Piispainkokous myös vesitti tuomiokapitulien itsenäisen ja riippumattoman päätöksenteon suosituksellaan olla helläkätisiä näitä kapinoitsijoita vastaan. Nyt voidaan nähdä mihin suora toiminta johtaa, esimerkiksi USAssa Kongressin valtausyrityksessä kuoli tänään jo neljä suoran toiminnan kapinoitsijaa. Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ei Suomen kirkossa ole ”nurkan takana”, ja syy on se, että se on Jumalan tahdon vastaista!
Kun oikein suurennuslasilla hakee niin maailmalta löytyy kaikenlaisia itseä miellyttäviä mielipiteitä.
Meitä näyttää olevan kahta lajia näkijöitä. Toiset uskovat vain sen, minkä näkevät, mutta toisevat näkevät vain sen, minkä uskovat.
Rossille tiedoksi: Johannes Kastaja ja Jeesus molemmat painottivat julistuksessaan: tehkää parannus, kääntykää pahoista töistänne Jumalan puoleen, ja että rakkaus on sitä, että pitää Jumalan käskyt. Näitä pitää julistaa Sateenkaariväelle, jotta voivat pelastua. Vain syntinsä tunnustava ja ne hylkäävä pääsee siihen taivaaseen, Jossa Jeesus on Herra.
Kirjoittaja
Joonas Vapaavuori
Olen 35-vuotias Oulussa asustava pappi. Blogissani mietiskelen lähinnä kristilliseen uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä. Mikä nyt milloinkin askarruttaa.
Minulle vuodenvaihteen lukuelämys oli Kaisa Raittilan kirja. Valtavan hyvin koottu katsaus Yhteys-liikkeen historiaan ja siihen, miten rohkeat ihmiset ovat puolustaneet homoseksuaalien oikeuksia kirkossa silloinkin, kun pelissä saattoi olla työpaikka maineesta ja kunniasta puhumattakaan. Kirkon ensimmäinen aktivisti tällä saralla, Ulf Särs, oli myös emmauslainen ja sitä kautta ystävä ja työtoveri, jonka menetys oli meille kova isku.
Ilmoita asiaton kommentti