Visio hukassa?

Tätä kirjoittaessani sain käsiini Terhi Kairan kirkkososiologian alan väitöskirjan ”Sitä kohti, mikä on edessä, Strategia-ajattelun ominaispiirteet Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa” (Helsinki 2019), ja jouduin pysähtymään kokonaan hetkeksi. Hieno ja tärkeä tutkimus kaikille aiheesta kiinnostuneille. Pelkkä tutkimuksen silmäily sieltä täältä ja joudun ottamaan pois kaksi napsua paatoksesta. Jatkan kuitenkin kun aloitin – akateeminen tutkimus on oma genrensä, tämä on omani.

Herrojen haaveet on konsulttikielellä visio, suomeksi suurin piirtein näky. Se voi olla myös näkemys tulevaisuudesta, joskus puhutaan jopa uelmasta. Kirkon strategian yhteydessä se tarkoittaa myös tavoitetilaa: millainen kirkon halutaan olevan strategiakauden lopussa. Melko laaja yhteisymmärrys on, että strategiatyöskentelyn tuloksena pitää olla määritelty kolme asiaa: organisaation tehtävä (missio), visio sekä toimenpiteet (strategia) vision aikaansaamiseksi. Näiden lisäksi strategioissa esiintyy muitakin otsikoita, erityisen yleisesti on alettu määritellä arvot. Henkilökohtaisesti olen pitänyt ns. arvokeskustelua tarpeettomana hienosteluna, jossa on tilaisuus puhua kauniista asioista hankalassa tehtävässä, mutta jos arvoilla tarkoitetaan yksinkertaisesti organisaation periaatteita, niin onhan nekin tärkeitä.

Viime aikoina olen kuullut näkemystä, että yksi kirkollisten strategioiden heikkous on viime vuosien aikana ollut se, että niistä on puuttunut vision määrittely. Ilman selvästi ilmaistua näkyä/näkemystä siitä mitä toiminnalla tavoitellaan saattavat hyvinkin kuvattu tehtävä ja käytännön toiminta antaa vaikutelman joko paikoillaan pysymisestä tai jonkinlaisesta kuivaharjoittelusta. En voi mitään sille että mieleen tulee apostolin varoitus päämäärättömästi juoksemisesta (1. Kor. 9:26) tai kehotus ponnistella siihen mikä on edessä (Kol. 3:13). Jälkimmäisen jakeen asiayhteydestä (Kol. 3:12-16) tulee mieleen jopa huolestuttava kysymys: ajatellaanko jossakin että kun meillä on näin hieno kirkko niin olemme jo saavuttaneet päämäärämme ja tulleet jo melkein täydellisiksi? Paavali herättelee liikkeelle, on jatkettava eteenpäin siitä mihin olemme päässeet!

Nyt kirkon strategioihin. Seuraavassa neljästä kirkon strategia-mietinnöstä niiden määrittelemä visio eli tavoiteltava päämäärä.

Läsnäolon kirkko 2010: Jumalan läsnäolon yhteisönä kirkko on läsnä koko suomalaisessa todellisuudessa ja kohtaa ihmiset siinä elämänpiirissä, jossa he elävät. Tulevaisuuden kirkko on läsnäolon kirkko. (Tätä kuvataan tarkemmin ja monipuolisesti noin 10 sivua)

Meidän kirkko 2015: Vuonna 2015 jäsenet näkevät kirkkonsa arvon ja kuulevat siellä Jumalan äänen. Kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ja sieltä lähdetään palvelemaan Jumalan maailmaa.

Kohtaamisen kirkko 2020: Seurakunnan jäsen kokee uskon Jumalaan voimavarana, ja yhä useampi pitää yhteyttä kirkkoon merkittävänä. Seurakunta on luottamuksen yhteisö, joka tuo erilaiset ihmiset yhteen, ja kirkon sanoma kuuluu ja vaikuttaa kaikkialla.

Ovet auki 2026: ---

Mitä osaisin ja uskaltaisin sanoa näistä? Ainakin sen että kaikissa niissä esiintyy kirkko ikäänkuin itsestään selvänä ja annettuna, valmiina, ilman että sanotaan millainen juuri tämän kirkon halutaan olevan strategiakauden lopussa. Läsnäolon kirkon visiossa SE on läsnä suomalaisuuden todellisuudessa ja Meidän kirkon visiossa jäsenet näkevät SEN arvon ja kuulevat SIELLÄ Jumalan äänen. Molemmissa tavoitellaan jotakin siitä miten ihmiset kokevat kirkon, ensin läsnäolevana ja sitten arvokkaana. Tietenkin toisaalta, samalla molemmissa puhutaan myös siitä millainen kirkon halutaan olevan: visiona on läsnäoleva ja arvokas Jumalan sanaa julistava kirkko. Ehkä se riittää. Ehkä juuri se on jotakin sellaista mistä löytyy riittävä yksimielisyys. Ja ehkä tätä voi sanoa saivarteluksikin.

Kohtaamisen kirkon visio jatkaa edeltäjänsä tavalla siirtämällä fokuksen kirkon jäsenen kokemukseen ja siihen millainen hän on, mitä hän ajattelee kirkosta. Hän kokee uskon Jumalaan voimavarana ja yhä useampi pitää yhteyttä kirkkoon merkittävänä. Sen lisäksi seurakunta on luottamuksen yhteisö, joka tuo erilaiset ihmiset yhteen, ja kirkon sanoma kuuluu ja vaikuttaa kaikkialla. Ei puhuta kirkosta, vaan seurakuntalaisesta ja seurakunnasta. Tavoitteeksi/visioksi kuvataan sellainen seurakunnan jäsen, joka kokee uskon voimavarana, ja sellainen seurakunta jossa kirkon sanoma (kaikkihan tietävät kirkon, myös sen sanoman?) kuuluu ja vaikuttaa. Tietenkin voi ajatella että taas puhutaan kirkosta mutta epäsuorasti, ovathan seurakunta ja sen jäsen osa kirkkoa. Pakko myöntää että on helpompi määrittää päämääräksi tietynlainen seurakunta ja sen jäsen kuin tietynlainen kokonainen Suomen luterilainen kirkko.

Ovet auki eli uusin ja voimassa oleva strategia jättää vision kokonaan määrittelemättä. Tällaisessa vertailussa se vaikuttaa kokonaan toisenlaiselta, jopa tuoreemmalta ja vauhdikkaalta. Aivan ensimmäisistä lauseista alkaen, kun todetaan että strategiakausi on monella tavalla merkittävä ja kirkkoa koskevat tunnusluvut osoittavat tarpeen strategisille tarkistuksille. Virkistävän rehellisesti luetellaan tunnuslukuja, sanotaan jopa kirkon sisäisten kiistojen voimistuneen. Tulee vaikutelma vihollisen suurhyökkäyksestä ja nopeasta järjestäytymisestä puolustukseen ja vastahyökkäykseen. Täysrähinä päälle, mennäänpä tästä suon yli että heilahtaa! Itse visiota ehditään pohtia sitten matkalla, nyt on liian kiire:Strategian pohjalta tehtävillä toimenpiteillä vaikutetaan siihen, minkälainen kirkko on tulevaisuudessa. Joudumme pohtimaan esimerkiksi sitä, kykeneekö kirkko katsomaan rohkeasti ulos- ja eteenpäin samalla kun se arvostaa historiaansa ja perinteitään. Tai ovatko seurakuntalaiset ensisijaisesti vain työn kohteita vai toimijoita, jotka tekevät kirkkoa eläväksi omassa elinpiirissään.” Todella tärkeitä kysymyksiä pohdittavaksi, kuka uskaltaisi tai ehtisi sanoa niistä jotakin? (Huom. tässä strategiassa sovelletaan ns. ilmiöpohjaista strategiasuuntausta, kun aikaisemmat käyttävät ns. visiolähtöistä suuntausta, väitöskirjan opetus)

Ymmärn että ei ole helppo asia kuvata tavoitetilaa siitä millainen kirkon halutaan olevan, jos ajatellaan kirkkoa kokonaisuutena, Suomen evankelis-luterilaisena kirkkona. Kun mietintöä on laatimassa aina useampi ihminen, onko edes mahdollista löytää yhteinen näkemys siitä millaista kirkkoa halutaan? Alkaen siitä olisiko se edelleen ”avara (tai uudistuva) kansankirkko”, vähän vähemmän avara mutta kuitenkin suvaitsevainen kristillinen kirkko, moniääninen kirkko, erilaisuutta kestävä kirkko – vai jotakin aivan muuta? Helpointa olisi toistaa tuttuja kirkkolain sanoja, että meillä on visio Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta joka tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu jne. mutta silloin juuri oltaisiin alussa mainitsemassani tilanteessa: olemme jo saavuttaneet sen.

Seuraava kysymys on, onko strategiassa oleva visio määriteltävä aina uuudelleen vai voisiko se olla aina tai pitemmän aikaa sama. Kirkon tehtävän, mission, sanotaan olevan koko lailla pysyvä, koska se ymmärretään Raamatussa annetuksi. Mutta tavoite, visio? Onhan siitäkin sanottu Raamatussa paljon. Ehkä sekin olisi perusteltua pitää koko lailla muuttumattomana. Jos niin ajatellaan, olisi tärkeää että asia todettaisiin avoimesti ja sanoitettaisiin selkokielellä.

Lopuksi nojaan alussa mainitsemaani väitöstutkimukseen. Otan tutkimuksen arvioivasta loppuluvusta kaksi sitaattia, joista ensimmäinen edustaa akateemisen tutkimuksen tapaa kuvata kohdettaan jossain määrin ihanteellisesti. Toinen sitaatti vastaa mielestäni ansiokkaasti koko tämän blogin pohdintaan.

Tutkimuksesta käy ilmi, että kirkon strategia-ajattelu on vahvasti tavoitekeskeistä. Strategioissa asetetaan pitkän aikavälin tulevaisuuteen tähtääviä visioita sekä tehdään linjauksia päämäärien toteutumisen edellyttämästä toiminnan ja resurssien suuntaamisesta. Tämä vahvistaa käsitystä kirkon strategia-ajattelun sitoutumisesta klassiseen strategianäkemykseen. Visioiden kautta kirkon strategia-ajattelu kiinnittyy myös käsitykseen todellisuuden dynaamisuudesta.” (Kaira, sivu 240)

Lopuksi on syytä tarkastella, mitä strategioihin jätetään kirjoittamatta. Kirkon strategiat vaikenevat muun muassa kirkon ja valtion välisen suhteen tarkastelusta sekä kirkon julkisoikeudellisen aseman mahdollisesta muutoksesta tulevaisuudessa ja sen välittömistä vaikutuksista. Strategioista ei löydy myöskään kirjauksia teologisista kysymyksistä, jotka selkeästi jakavat jäsenkunnan näkemyksiä. Strategiat eivät ota kantaa esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai vuonna 2017 voimaan tulleen avioliittolain seurauksiin kirkossa. Käsittelemättä jääviä teemoja yhdistää niiden laajuus, ennakoimattomuus ja hallitsemattomuus. Osin kysymykset ovat sellaisia, joihin kirkko voi vain rajoitetusti itse vaikuttaa. Yleisesti on arvioitu, että onnistuneen strategiatyöskentelyn perustana on yhteinen tahtotila. Jos tiedetään, että yhteinen tahtotila on hankalasti löydettävissä, kiperät kysymykset mieluummin sivuutetaan kuin tartutaan niihin. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että kirkon strategiat pyrkivät konsensukseen myös jättämällä tiettyjä teemoja strategioiden ulkopuolelle.” (Kaira, sivu 256)

36 kommenttia

  • Tarmo Ahonen sanoo:

    Marko kiitos. Kanssasi on mukava keskustella. Olen oppinut uutta näkemyksistäsi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Paavola
    Hannu Paavola

    Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.