Päivi Räsäselle: vihapuheella ei ole perustuslain eikä ihmisoikeussopimusten suojaa

Päivän Iltalehdessä Räsänen on taas esillä vihapuheineen. Iltalehden artikkeli

On kummallista, että kansanedustaja Räsänen ei ymmärrä, ettei vihapuhe saa suojaa uskonnonvapauteen nojaten perustuslaista eikä muistakaan sopimuksista. Räsänen mainitsee lehdessä lisäksi, että ”- Tässä on kysymys myös Raamatun sisällön laillisuudesta.  Jos Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen tulisi johdonmukaisesti rangaistavaksi, Räsänen katsoo.” Hyvin sanottu. Tämä olikin tuoretta ajattelua, jota on syytä harkita tarkemmin.

On aivan varmaa, että rouva on tutustunut Kirjan sisältöön ja tietää varsin hyvin, ettei sen kaikki jakeet kestä päivänvaloa ja täyttävät törkeän vihapuheen ja kansanmurhiinkin yllyttämisen tunnusmerkit. Mitä pitäisi ajatella ohjeesta, joka tarjoilee meille kaikille ”viettelijöille” myllynkiveä kaulaan ja matkaa meren syvyyksiin. Tottelisitko Jumalaa vai lakia?

Onneksi useimmat ymmärtävät, että kyse ei ole Jumalan sanasta, vaan pienten ihmisten pienistä kynistä, joiden toisesta päästä puuttui kumi.

  1. Ei ole hyvä leimata perinteellisiä mielipiteitä ja niistä kiinnipitämistä vihapuheiksi.

    Olen moneen otteeseen, monessa yhteydessä ja äänekkäästi puolustanut homoseksuaalisten oikeutta olla oma itsensä. On hämmästyttävää, kuinka vuosituhansien ennakkoluulot homoseksuaalisia kohtaan ovat haihtumassa vain muutaman vuosikymmenen kehityksen tuloksena.

    Silti elämme ylimenoaikaa Sen tuntomerkkinä on epävarmuus siitä mitkä normit ovat yhteiskunnassa vallalla. Vaikeus homoseksuaalisuuden sata prosenttiselle hyväksymiselle on ainakin kahdenlaista.

    Ensiksi ,homoseksuaalisuus loukkaa vanhoja normeja , sekä raamatullisia , lääketieteellisiä että juriidisia. normit elävät ajatustradiittioina pitkään vaikka ne muodollisesti olisivatkin muuttuneet. Vaikka yhteiskunta onkin hyväksynyt normien muutokset ,niin yksilöt ja alakulttuurit ovat vieläkin muutosprosessissa .

    Toiseksi homoseksuaalisuus on provokaatio ja haaste heteroseksuaalisille. Sen julkinen esiintyminen herättää heteroissakin olevan biseksuaalisen elementin . Sellainen herääminen herättää ahdistusta koska se voi olla vaarana omalle heteroidentiteetille. Aina kun identiteetin osia uhataan, niin se puolustautuu uhkaa vastaan.

    Jos Päivi Räsänen tuomitaan mielipiteistään ,niin silloin vaarannetaan kaikki se kehitys homoseksuaalisuuden hyväksymisen suhteen on tapahtunut. Hänestä tulee tällöin uhri joka tulee saamaan laajat sympatiat.

    On päivän selvää että normaalissa demokraattisessa keskustelussa arvoista ei koskaan saavuteta täyttä yksimielisyyttä. Voittaja osapuolen, tässä tapauksessa homoseksuaalisten ja heille lojaalisten on oltava paksunahkaisia eikä pelätä että pienikin vastarinta tulee kaatamaan kaiken sen mitä tähän asti on saatu aikaan.

    Sensuroiduilla mielipiteillä on taipumus elää pitempään kun niillä joista avoimesti voidaan keskustella.

    • Markku, kun Päivi laittaa twiittiinsä tekstiä, jossa kerrotaan homojen olevan Jumalan hylkäämiä ja saastaisia, kyllä mä sellaiset viestit katson reilusti vihapuheeksi.

  2. Hyvä, että otit asian esille.

    Olen käsitellyt Sanansaattajien eli Sansan Jukka Norvannon vihapuhetta samasta Roomalaiskirjeen kohdasta, jota lääkäri Päivi Räsänen siteeraa.

    Tässä yhteydessä on pakko lainata apostoli Pietarin sanaa: ”niinkuin hän (Paavali, esim. Roomalaiskirjeessä) tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”

    Sansa saa avustusta ”työhönsä” Helsingin seurakuntayhtymältä. Vihapuheen rahoitusta ei ilmeisesti suljeta, vaikka Sansa on jäänyt puheistaan kiinni eikä tahdo tehdä parannusta opetuksestaan.

  3. Ehkä blogisti kertoo, mistä me saamme tietää Jumalan sanaa ellei raamatusta. Mitäs kaikkea sieltä oikeastaan pitäisi karsia pois, ettei kukaan vaan loukkaantuisi? Tai pitäisikö koko kirja kieltää varmuuden vuoksi?

    Meikäläinen ainakin löytää sieltä kipeästi oman syntisyytensä, mikä lienee tarkoituskin. Siksihän meillä on Jeesus, joka tuli sovittamaan meidän kaikkien, siis kaikkien surkeat synnit. Siihen saamme tarttua, jos vain haluamme.

    • Jos ja kun Raamatusta tehdään/ on tehty sen mukaine realistinen elokuva se tulisi/on tullut taatusti kielletykis alle 18 vuotiailta.
      Miksi siis tuota sadistista ja ällöttävän väkivaltaista Vanhaa testamenttia ei kirjana kielletä alle 18 vuotiailta?

    • Minulle raamattu on ihmisen sanaa, se lienee ihan tieteellinenkin fakta. Jos Jumala tai Luoja on, hän kyllä löytää tiensä ihmiseen ja on tuskin riippuvainen pienen ihmisen pienistä kirjaimista.

  4. Jos vihapuheeksi luokitellaan kaikki homoseksuaalisuuden arvosteleminen, niin sitten täytyy julistaa vihapuheeksi kaikki muukin seksuaalisuuden arvosteleminen.

    Onko kaikki seksi sallittua, mikä on miehen ja naisen suhteen ulkopuolella? Saako synniksi sanoa enää mitään? Joku saattaa loukkaantua, kun sanot ihmistä ahneeksi, vaikka hän tekee miten itse parhaaksi näkee. Raamattu antaa liian selvän signaalin siitä, ettei ihmiselle kaikki ole hyväksi ja sallittua. Pitääkö Kirkon siunata kaikki mitä maailma ja ihminen haluaa? Se kaiketi tässä on perustalla, ettei Kirkko hyväksy, kuin miehen ja naisen suhteen avioliitoksi.

    • Sitä saa toki arvostella, mitä tehdään, miten tehdään, kenelle tehdään ja miksi tehdään. Sen arvosteleminen, mitä kukin on, on eri asia.

    • Ismo, ymmärrän, että Raamattua kirjaimellisesti lukevat sanovat homoutta synniksi, vaikken samaa mieltä olekaan. Mutta kun homoille tarjoillaan Jumalan hylkäämistä, ollaan mestaroimassa heitä kadotukseen.

  5. Kaikkien uskontojen pyhien kirjoitusten julkaiseminen, levittäminen ja siteeraaminen on aivan perustavanlaatuinen perusoikeus niin Suomen perustuslain kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimustenkin mukaan. Edesmenneessä Neuvostoliitossa saatettiin uskonnon levittämisestä rangaista, mutta ei sielläkään raamattua sensuroitu, vaikka sen julkaisemista ja maahantuontia rajoitettiinkin.

    • Ei mene ihan näin suoraviivaisesti. Suomessa rikoslaki (13.5.2011/511) määrittelee kiihottamisen kansanryhmää vastaan ja rajaa osaltaan sananvapautta. Raamatusta löytyy tekstejä, joita julkaisemalla pääsee poliisin puheille ja tulee tuomituksikin. Päivin tapaus on sillä rajalla, että saako sakot vai alittaako syytekynnyksen. Jumalan hylkäämisellä ja saastaisuudella sohiminen on minusta vihapuheen levittämistä.

    • Sahama: ”Kaikkien uskontojen pyhien kirjoitusten julkaiseminen, levittäminen ja siteeraaminen on aivan perustavanlaatuinen perusoikeus niin Suomen perustuslain kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimustenkin mukaan.”

      Jotka kaikki ovat puutaheinää, vai onko yksi oikea joukossa? Jos on niin mikä? Ja saisiko sille vielä perustelut, miksi se yksi on tosi?

      On mielestäni melko outo juttu nykymaailmassa (vai onko sittenkään?), että epätosien valeuutisten levittäminen on oikein perustuslain suojaamana sallittu.

    • Vaikka on olemassa ihmisiä, jotka pitävät kaikkia uskontoja huuhaana, on kuitenkin niin, että sekä Suomen perustuslaki että kansainväliset ihmisoikeussopimukset pitävät usonnonvapautta yhtenä keskeisistä kansalaisoikeuksista. Kristittynä ja pappina en koe valehtelevani siteeratessani ja kommentoidessani Raamatun tekstejä.

  6. En tokikaan tiedä, mitä kirjoittaja tarkoittaa ´meille kaikille ”viettelijöille” ´, mutta sen tunnustan, että joskus kun kuulen/luen siitä, mitä aikuiset ovat lapsille tehneet, mieleen nousee ajatus, että tuo myllynkivi ei olisi kovinkaan kohtuuton rangaistus tuosta rikoksesta.. En toki ole myllynkiviä asettelemassa kenellekään, uskon oikeuslaitokseen.

    • Kiviranta: ”En toki ole myllynkiviä asettelemassa kenellekään”

      Johtuneeko siitä, että myllynkivien saatavuus on nykyaikana heikohko?

    • Ilmeisesti minun ja monen muunkin tulisi olla kanssasi samaa mieltä. Mistä tarkkaanottaen, jää tässä hieman auki.

    • Julkinen keskustelu on vakamusten välistä keskustelua. Erimielisyys on keskustelun edellytys, miksi muuten keskusteltaisiin? Demokratioissa mielipiteitä markkinoidaan, hiotaan ja muutetaan keskusteluiden kautta. Mielipiteiden sensurointi ei kuulu demokratiaan.

    • Pöyhönen: ”Minusta tämä blogi on asiaton ja loukkaa”

      Jos se sinun mielestäsi on loukkaava tai mitä muuta tahansa, niin mitä sitten? Monen muun mielestä se on täyttä asiaa.

    • Vihaan raamatulla lyömistä, en kristittyjä tai kristinuskoa. Tunnen monia kristittyjä, jotka keskittyvät ison kirjan hyvään sanomaan, rakkauteen ja toisen ihmisen kohtaamiseen tasavertaisena. Ei Päivikään lopulta pahaa tarkoita, eikä oikeasti ole ilkeä, mutta nyt tekee ison kirjasen fundamentaali lukeminen ja julkaiseminen tuhoa. Päivi olisi voinut löytää helposti raamatusta sellaisen kohdan, jossa Rakkaus on suurinta.

    • Arvostan näkemystäsi. Itse uskon kuitenkin, että helvetillä pelottelu on vallanhimoisen ihmisen keksintöjä ja ihmisen halua esiintyä jumalan asiamiehenä, eikä helvettiä tai kadotusta ole olemassakaan.

    • Mielestäni Jeesus Kristus ei ollut maanpäällä ollessaan vallanhimoinen ihminen.

      Tosi ihminen ja tosi Jumala hän samanaikaisesti kyllä oli ja on!

      Jeesus puhuu Raamatussa enemmän helvetistä kuin kukaan toinen. Hän varoittaa sinne joutumisesta. Tällaisia paikkoja löytyy muun muassa seuraavista Uuden Testamentin luvuista: Matteuksen evankeliumi 5-7, 10 ja 25, Markuksen evankeliumi 9.

    • Suni: ”Jeesus puhuu Raamatussa enemmän helvetistä kuin kukaan toinen. Hän varoittaa sinne joutumisesta. Tällaisia paikkoja löytyy muun muassa seuraavista Uuden Testamentin luvuista: Matteuksen evankeliumi 5-7, 10 ja 25, Markuksen evankeliumi 9.”

      Juu, osattiin sitä näkköjään jo silloin ennen muinoinkin kirjoittaa jäätävän hyytävää fiktiota.

    • Juha: ”Meistä kukaan ei siltä voi välttyä.”

      Viimeinen oikeusaste Suomessa lienee korkein oikeus. Miksi ihmeessä kaikkien pitäisi joutua korkeimman oikeuden tuomittavaksi, ellei mitään pahaa ole tehnyt?

Kirjoittaja