Vigeland ja Kon Tiki

Norjasta kannattaa ottaa mallia vai onko jo otettukin? Merellisissä luonnonvoimissa palvellessani sain onnen olla mukana Mustallemerelle asti suuntautuneella harjoituspurjehduksella Matti Kurki-nimisellä koululaivalla. Ensimmäinen kohde oli Oslo. Sieltä on jäänyt kaksi asiaa mieleen. Ensimmäiseksi se, kun kiinnitimme Oslossa laituriin ja teevee kuvasi tapahtumaa. Silloin alkoi vastaanottaja diivailemaan, kun veti vaijeria maihin niin, että se painui veden alle ja kiertyi potkuriakselin ympärille. Muutamia aikoja meni siinä sukeltajilla, kun irroittivat vaijerin niin, että potkuri taas voi pyöriä.

Toinen oli historiaan tutustuminen. Vigelandin puisto, Kon Tiki ja Fram-laiva olivat mielenkiintoiset kohteemme. Kannattaa katsoa kuvat sieltä patsaspuistosta, ovat ne niin hienoja. Herra Vigeland teki diilin Oslon kaupungin kanssa. Hän sai elinikäisen huolenpidon ja hän veisti patsaita niin kauan,kuinka jaksoi ja monta niitä sitten syntyikin.

Kon Tiki on tarina sinänsä. Miehet rakentavat alkeellisen lautan ja sitten lähdettiin ajelehtimaan pienen purjeen antaessa työntövoimaa. Jonnekkin lopulta päädyttiin. Sitkeys palkitaan, kun tekee jotakin tarpeeksi kauan. Fram oli Nansenin naparetkellä käytetty laiva. Ainoita muistoja noin viidenkymmenen vuoden takaa olisi se, että bunkat olivat hyvin lyhyitä. Vaikka en ole mikään hujoppi, en mahtuisi sellaiseen. En tiedä miten niissä nukuttiin.

Näissä kahdessa ensimmäisessä jutussa on siemen Suomen nykymenolle. Olemme sitoutuneen europpalaiseen yhteisöön ja se varmaan elättää meitä, kun uskollisesti ja ahkerasti palvelemme mahtimiuehiä ja naisia. Kunhan emme laita velkakattoa. Nyt on siis kaksi keskenään riitelevää talousoppia käytössä. Toisen mukaan on säästettävä ja toisen mukaan otettava lisää velkaa.

Olisiko Kon Tikista saatavissa oppia. Ollaan heiveröisellä lautalla, nostetaan pieni purje ja annetaan mennä. Kai sitä johonkin lopulta päästään. Voidaanko näitä soveltaa hengenelämään myös? Kyllä voidaan! Otetaan vain lisää synninvelkaa, koska piikki on auki ja kaikki etukäteen maksettu? Hetkinen! Mites tulee Tetzel mieleeni? Hän myi syntejä anteeksi myös etukäteen, joten voimme ryöstää hänen rahalippaansa? Vai antaisimmeko vain tuulen viedä? Laulakaamme Katri Helenan kanssa: Minnekkä tuuli vienee?

  1. Meni vähän eipäsjuupas-puolelle tuo kommentointi. Että ollaankositä Matin vai Maijan puolella. Samaan aikaan huomattavan suuri vapaaehtoisten joukko rakastaa käsillään ja korvillaan.
    Tee se toiselle, mitä hän toivoo itselleen tehtävän.
    Ole aina heikoimman puolella, kuten Jeesus opetti.
    Liikemaailmakin ymmärtää jo H2H-,arkkinoinnin. Ihmiseltä ihmiselle.

  2. Piispojen valta ”hengellisenä vallankäyttönä” on monella tavoin ongelmallista. Mihin piispa valtaa ylipäätään tarvitsee? Valtaan sitoutunut kirkko on tullut tiensä päähän. Emme voi myöskään miellyttää loputtomiin yhteiskunnan kohtajia. Piispojenkin on syytä palata kirkon olennaisimpaan tehtävään evankeliumin julistajina ja sielujen kalastajina.

  3. ”Yhdyn Tapani Ruokaseen , ..yritän pidätellä itseäni ; ——–.”.

    Jo 1800-luvulla sanomalehdet toivat julkisuuteen ja antoivat silmäyksen ihmiskunnan edistyksestä kullakin alalla. Suurimmat lehdet olivat tallaisia , Savonlinna lehti , yksi niistä , hyvin laajaalaisesti , pitäen yhteyksiä maamme rajojen ulkopuolellekin.

    Lehti julkaisi vähäpätöisempiäkin juttuja , mutta arvosti kirjallisuutta , sekä tieteen ja taiteen aloilta . Lehti otti kantaa sellaisista seikoista jotka koskettivat koko ihmiskuntaa meidän maassamme ja yksittäisistä ihmisistä . Lehden mukaan, kuta enemmän kansalaistemme koskevista asioista keskustellaan ja punnitaan , sitä rakkaammaksi tulee hänelle isänmaa ja isänmaan rakkaus on vakuutena kansamme tulevaisuudelle ja pysyväisyydelle.

    Unionin kansalaisuuden käyttöönotto ja kansalaisten oikeuksien ja etujen lujittaminen , sekä syrjimättömyys periaate , tehokas oikeuskeinon vaatimus , kielto antaa hallinto- toiminnassa harhaanjohtavia tietoja. Yhteisön oikeus on dynaaminen , jatkuvasti voimakkaan kehityksen alaisena oleva oikeusjärjestys. Oikeusperiaatteina , joiden kautta oikeusvarmuus toteutuu , ovat saavutettujen etujen suoja, mm, ymmärrettävän kielen vaatimus harjoittaa laillista elinkeinoa , josta seuraavat perusoikeudet ovat nimenomaisesti osana yhteisön oikeutta . Siihen kuuluvat mm, omaisuuden suoja –elinkeinojen ja ammatinharjoittamisen vapaus , – kotirauhan suoja , –ilmaisuvapaus ja autonomisuus.

    Tarkoituksena ei ole luoda ”Eurooppa kulttuuria ”, vaan yhteistyö kohdistuu kulttuurien pohjalle rakennettavaan yhteistyöhön , siihen kuuluvat , Euroopan kansojen kulttuurin ja historian tuntemukseen ja sitä koskevan tiedon levityksen parantamiseen , taiteellinen ja kirjallinen luova aineisto , audivisuaalisen alan toiminta mukaan luettuna.

    Nykyään vallalla olevat taantumuksen merkitys alkaa kääntyä ja käydä yhä julkeammaksi , tuoreessa muistissa on vielä kansalaistemme viimeiset sortoajat , monine kauhuineen ja laittomuksineen . Muistamme kuinka yksityisiltä kansalaisiltamme riistettiin vapaus ja lain turva ja saatettiin yksityiset lainkuuliaiset kansalaiset , joiden tiedettiin isänmaatamme ja yhteiskunnallisia oloja puolustavan , he joutuivat mitä törkeimmän mielivallan alaisiksi . Urkkijat vaativat kaikkialla rehellisiä kansalaisia , joista tehtiin salaisia ilmiantoja , joiden perusteella saatiin ilman laillista tutkintaa ja tuomiota karkottaa asunnoistaan ja tutkia talousasiat .

    Asuntoihin toimeenpantiin kotitarkastuksia , joissa pengottiin koko huoneisto , lopuksi annettiin asukkaille yksinkertaisesti määräys , niin ja niin monen päivän kuluttua poistua asunnosta.

    Kotitarkastukset eivät ole rajoittuneet ainoastaan rajaseudulle , niitä on jatkettu , jopa Helsingissä , tänäkin päivänä’. ” Kuten kirjoittajalle tehtiin , sen tiesivät kaikki valtaapitävät , nimiä mainitsematta ”.

    Te olette kuulleet soiton hurmaavia säveliä .
    Mihin kansalaisuuksien yhteisössä on pyrittävä , kuinka tulee soittaa omaa ominaista säveltään , mutta toisen ei tule toisen ääntä tukahduttaa . Yhteiskunta tarvitsee itsenäisesti ajattelevia ja itsenäisesti toimivia henkilöitä , ” yksilöinä ” .

  4. Piispojen tärkein tehtävä on huolehtia tunnustuksissa pysymisestä. Huonosti onnistuu sekin, koska jatkuvasti synnytetään otsikoita lähentymisestämme äitikirkkoon. Emeritus Huovinen on tässä ominaisuudessa esiintynyt vielä tehtävänsä jätettyäänkin. Kenenkähän luvalla. Katolilaisten kanssa puuhastelu on kirkkokurin piiriin kuuluva asia ja sitä pitäisi semmoisena tutkia ja antaa rangaistukset. Nolointa ja tuomittavinta asiassa on se, että ko. toiminta tehdään kirkkokansan edessä. Vielä kerran sanon, että kyseessä on hurmoshenkinen toiminta, missä tavotellaan korkeampaa hengellistä substanssia.

  5. Kummallista. Aina kun kirjoitan K24n nettisivuille kovasydämisistä vanhauskoisista, saan hämmentäviä kommentteja. Kommenttini ovat pari, ehkä kolme tuntia näkyvillä, mutta melko usein sen jälkeen kommenttini jäävät odottamaan julkaisua.
    Tosi merkillinen viestiketju on näkyvissä. Aivan kuin eräät kommentoijat olisivat K24n ylläpidon vierihoidossa.

    Kysymys kuuluu: mitä varten ?

    • Jussi Anttalainen :” Aivan hulahula-tanssia palmun alla tämä K24n ylläpidon kommentointipolitiikka.”

      Pikemminkin uskon kysymyksen olevan siitä, että K24:ssä toivotaan kommentoijien siirtyvän kommentoimaan some:ssa, jolloin toimitukselle jää paremmin aikaa varsinaiselle työlleen.

  6. Pekka.
    Kysymys kirkon yhteydestä on osa kirkkomme tunnustusta.
    Siitä sanoo Augsburgin tunnustuksen esipuhe selkeästi:

    ”Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa — saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.”

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.