Vedätyksestä luottamukseen
Lauri Vartiainen kirjoittaa, että vuoden 1986 ponsi naisten pappeutta koskevaan päätökseen oli vedätystä, jota ei ollut tarkoituskaan ottaa vakavasti. Hän myös ounastelee, että samoin kävisi parisuhdekiistassa, ja että hyvään tahtoon perustuva kahden näkemyksen rinnakkaiselo ei tulisi onnistumaan.
Minusta Laurin viesti kannattaa kuunnella erityisen tarkasti kirkon liberaalimmassa päässä. Tämä nimittäin on juuri se pelko, joka on ajautunut kirkolliskokouksen ja koko kirkon kaiken uudistustoiminnan halvaannuttavaan takalukkoon.
Kyse on siis pelosta ja epäluottamuksesta. Kyse ei ole pahantahtoisuudesta tai änkyröinnistä. Äärikonservatiivitkaan eivät ole pahoja. Tai ainakaan sen pahempia kuin liberaalit. Niinkin on joitakin kirkon johtajien kannanottoja voinut epähuomiossa tulkita.
Kun konservatiivien pelko on kuultu ja otettu tosissaan, ollaan jo askeleen lähempänä sopua. Nimittäin väitän, että ratkaisun avain kirkon pääkiistaan on nyt liberaalin siiven käsissä. He voivat jatkaa uhriutumistaan ja julistaa ääni murtuen, että "ihmisoikeudet eivät ole kauppatavaraa". Tai sitten he voivat nöyrtyä ja tehdä konservatiiveille tarjouksen, josta ei kannata kieltäytyä. He voivat tarjota heille aidon kotipaikkaoikeuden kirkkoon. Tarjous voisi pitää sisällään nämä neljä kohtaa:
* Hyväksytään kaksi rinnakkaista avioliittonäkemystä (perinteinen ja sukupuolineutraali).
* Taataan molempien näkemysten edustajille täysi omantunnonvapaus (joka näkyy mm. siten että kanta ei voi koskaan olla este pappisvihkimykselle eikä peruste virantäytössä).
* Annetaan mahdollisuus perustaa itsenäisiä yhteisöseurakuntia, jotka voivat valita jomman kumman avioliittokäsityksen sekä opettaa ja toimia sen mukaisesti.
* Sovitaan erityisehdosta, että kahden pykälän muuttamiseen tarvitaan kirkolliskokouksessa 5/6 määräenemmistö.
Uskoisin, että näillä takuilla konservatiivien pelot alkaisivat helpottaa ja he voisivat suostua hyväksymään tuon ensimmäisen pykälän. Eivät toki kaikki mutta niin moni, että määräenemmistö avioliitto-opetuksen muuttamiseksi täyttyisi.
---
Myöhempi lisäys:
Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Siihen ei siis kuulu käsitys avioliitosta. Se on toki tärkeä asia mutta ei ole välttämätöntä, että siitä oltaisiin kaikkialla samaa mieltä. Itse olen konservatiivina valmis sietämään liberaalimpaa kantaa ja käytäntöä, kunhan itse saan pitäytyä ja opettaa ns. perinteisen kannan mukaan. Luulen, että ellemme me konservatiivit nyt kykene sopuratkaisuun, meille ei myöhemmässä vaiheessa jätetä enää tilaa - käy juuri niin kuin Lauri pelkää. Neuvottelujen aika on nyt!
164 kommenttia
Hei, hyvä blogi ja avaus, kiitos siitä.
”He voivat jatkaa uhriutumistaan ja julistaa ääni murtuen…”. Onkohan tämä kuitenkaan kaikkein toimivinta retoriikka, jos pyritään yhteyttä rakentamaan? Kuka milloinkin uhriutuu ääni murtuen, se riippunee siitä, kuka tarinaa kertoo.
Kirkollisen vihkimisen laajentaminen koskemaan kaikkia pareja tuskin onnistuu ilman pappien omantunnonvapautta vihkimisissä. Mutta tämä ei liene käytännössä mikään iso ongelma, ottaen huomioon vihkimisten määrän ja myönteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin suhtautuvien pappien määrän.
Laajemmin ajatellen henkilöseurakunnat erilaisine avioliittokäsityksineen (jopa virkakäsityksineen?) on mielestäni vähän arveluttava suunta. Minusta ihmisten pitäisi voida luottaa koko kirkkoon ja seurakuntiin siinä, että he eivät tule kohtaamaan syrjintää esimerkiksi sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa suhteen. Ei ole hyvä, jos seurakuntalainen joutuu näissä asioissa arpomaan yhä enemmän.
Ja lisäksi, onko meillä kaikilla löydettävissä yksimielisyys myös sakramenttien jakamisen suhteen? Tänäkin päivänä ilmenee yhä ongelmia liittyen virkakäsitykseen ja ehtoollisen jakamiseen. Pohdin tässä nyt sitä, että onko tällaisen sateenvarjokirkon luominen todella mielekästä. Esimerkiksi Lähetyshiippakunnassa on selkeät systeemit, eikä kenelläkään liene epäselvyyttä siitä, miten siellä ajatellaan ratkaisevissa erottavissa kysymyksissä. Mikä siis on lopulta se yhteys, joka sateenvarjokirkossa jää jäljelle, jos eri henkilöseurakunnat eivät esimerkiksi voisi viettää yhteisiä ehtoollisia keskenään, ja jos ihmiskäsitys ja Jumalakäsitys ja raamattukäsitys eroavat hyvinkin paljon toisistaan? Erimielisyys avioliitostahan johtaa juuri näihin perustaviin kysymyksiin.
Juna kulkee ja aika tekee tehtävänsä. Kirkolla ei ole mahdollisuutta pitäytyä Raamatun sanassa (eikä missään muussakaan tunnustuskirjassa) ja puolustella syrjintää. On uskallettava luoda uusi kirkko, jonka sisältö ei pohjaa vanhoihin kirjoituksiin ja uskomuksiin. Tehtävä voi olla mahdoton.
Seppo Heinola 11.11 23:45 ”Reijo: Tuolle ’Asialle’ voidaan antaa tuhat ja yksi sisältöä ja merkitystä. Ja on annettukin ja tuhat ja yksi kolehtikuppikuntaa on synnytetty.”
Sana avautuu, sulautuu uskossa.
Ehkä selkeimpiä kohtia asiasta on Hebr. 4:2.
Jos Sana ei sulaudu, niin ne mainitsemasi ”tuhat ja yksi merkitystä” alkavat ”toimia”.
Jumala avaa Sanansa aina samoin kaikille sitä lukeville ja sitä noudattaville. Siksi on Helluntaipäivän Kastajaliike on tänään yksi yhteen, suhteessa Apostolien Tekojen toiseen lukuun.
No ei avaa samoin.
Ari Pasanen, Martti Pentti esittelee Vapautuksen teologiaa. Se on poliittinen liike naamioituna muka Raamatusta lähtöisin olevaan sanomaan. Evankeliumi ei siinä ole Raamatun ilmoittama ilosanoma, vaan se on muutettu poliittiseksi vasemmistolaiseksi manifestiksi. Suosittu on juuri tämä Raamatun kohta samoin kuin Vuorisaarna.
Manu Ryösö kirjoittaa:””Sateenvarjokirkon valhe on aivan kyseisen kirkkokäsityksen itseymmärryksessä. Kun Raamatun mukaan seurakunnan tulee toimia tässä maailmassa valona ja suolana, sateenvarjokirkossa luodaan rakenne, jossa Raamatun sanan kirpeä suola ei saa koskettaa esim. homoseksuaalisuuden syntiin kietoutuneita, eikä siten myöskään evankeliumin valo heitä valaise, sillä sateenvarjokirkko on tyhjennetty kaikille yhteisestä Raamatun moraalista. Sen tilalle on sen sijaan luotu ihmisten itse laatimia moralistisia ohjelmia, joita em. rakenteen ns. seurakunnat sitten moninaisissa identiteeteissään heijastelevat.””
Nyt kysyn miten Ryösö itse on ottanut ”malkan” omasta silmästä?
1 ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; 2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. 3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? 4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi? 5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.(Matt.7)
Martti Pentti lausahdat seuraavasti:””” Mitä se parannuksenteko sitten on? eikö se ole heräämistä vastuuseen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta?””
Mitä mielestäsi on se ”oikeudenmaukaisuus” jonka toteutumisen vastuuseen heräämiseen peräänkuulutat?
Martti P., lopetan kommentoinnin osaltani tähän. Blogeistani käy kyllä hyvin selville mitä minä ainoana oikeana evankeliumina pidän.
Seppo, tuota väitettä aina välillä kuulee esitettävän, mutta teologisesti eroa Jeesuksen ja Paavalin julistuksella ei ole. Ohessa aiheesta lisää:
https://timoeskola.wordpress.com/2015/10/23/narratiivinen-teologia-2-jeesus-ja-paavali/
Minä kiitän puolestani Karia, Saria, Markoa, Kostia ja Samia Raamatun sanan mukaisen kristinuskon esillä pitämisestä tätä aikana, jolloin on suuri kiusaus hypätä yli sellaisia Raamatun periaatteita, mitä vallitseva ilmapiiri ei sulata.
Ilmoita asiaton kommentti