Kun kirkkoa halutaan työntää pois julkisista tiloista kuten kouluista, ihmettelen, mikä kirkossa ja sen sanomassa on niin pahaa ja vaarallista, että sitä suurella tunteella vastustetaan ja torjutaan? Miksi kirkon läsnäolo herättää suorastaan aggressioita?
Joulu- tai kevätvirren veisaaminen, Raamatun kertomuksiin tutustuminen ja kristilliset tunnukset halutaan pois lasten ulottuvilta. Seurakunnan lehteä ei haluta kannettavan postilaatikkoon, vaikka nippu kaupallisia mainoksia sallittaisiin. Radiotoimittajat voivat korkeintaan sanoa, että kevätvirsi kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, mutta se on jo iso myönnytys.
Ei pidä yleistää. Monet myös haluavat ottaa tuon sanoman vastaan ja tarjota sen myös lapsilleen. Mutta pieni äänekäs vastustajien joukko saa helposti julkisuutta ja sen myötä seuraajia. Siitä seuraa vähän vinksallaan oleva käsitys oikeudenmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta, jonka mukaan kirkon usko ei saisi näkyä tai kuulua.
Eduskunnassa tasapainoilevat valiokunta ja oikeusasiamiehet sen kanssa, mikä on sallittua, mikä ei.
Jos ajattelee kristinuskon historiaa, on kristinusko tuonut paljon hyvää: humaani ihmiskäsitys ja ihmisarvo ovat suuresti vahvistuneet sen myötä. Kristilliset arvot ovat elintasomme nousun ja talouden perusteita, kuten talousasiantuntija Sixten Korkman korostaa uusimmassa kirjassaan Talous ja humanismi (Otava 2022).
Kristinusko on tuonut yhteiskuntaamme lähimmäisenrakkauden, toisiimme luottamisen ja monet muut arvot, joita yleisesti pidetään hyvinä. Kirkko on opettanut ihmiset lukemaan ja lapsille hyviä tapoja. Kirkko auttaa köyhiä ja opettaa meitä kaikkia niin tekemään.
Kirkko tekee hyvää, ei pahaa. Tuohon joutuu tekemään varauksen, mikä saattaa selittää myös kirkkokritiikin. Kirkon piirissä ei aina ole tehty vain hyvää.
Ovatko syytökset kirkkoa kohtaan seurausta sen vanhoista synneistä, jotka ovat säilyneet ihmisten alitajunnassa läpi sukupolvien?
Kirkko ei ole aina edistänyt pelkästään hyvää. Historia kertoo uskonsodista ja muitakin sotia on perusteltu uskonnolla. Kirkossakin on käyty valtataisteluita ja vääräuskoisia on vainottu. Kirkkokuri oli aikoinaan ankara ja vaikutti tapakulttuuriin. Vähemmistöjä on sorrettu viime päiviin asti. Rotuerotteluakin perusteltiin Raamatulla, jota on käytetty lyömäaseena. On ajateltu, että ”tarkoitus pyhittää keinot”. Syntilista on pitkä.
Valtaa ja loistoakin on kirkossa tavoiteltu, vaikka jouluvirressä toisin vakuutetaan.
Kirkko koostuu meistä ihmisistä ja me olemme vajavaisia. Kun kirkossakaan ei ole aina oltu ihanteiden mittaisia, eikä olla vieläkään, leimaako se kaikkea uskontoon viittaavaakin? Mutta minkälaista olisi ilman kirkkoa ja kristinuskoa? Uskon, että ilman kirkkoa ihmisten asiat olisivat paljon huonommin.
Vai kumpuaako kritiikki juuri siitä, kun ihanteisiin ei kyetä?
Tässä voisi blogistilta kysyä miten voi puun hedelmä muuttua pahasta hyvään, siis kun kerran itse tunnistaa kirkon hedelmän olleen historiassa huonoa niin kuinka puu voi muuttaa hedelmiään, vai voiko?
Jeesus sanoo että hedelmistään puu tunnetaan ja eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä.
Suomen ja ylipäätään Pohjoismaisen hyvinvoinnin loi 1700-luvun lopulta alkanut ateistis-deistinen v a l i s t u s. Ne kristilliset maat jotka eivät saanet kokea valistusta ovat suurin osin alikehittyneitä maita yhä tänään.
Kristinusko/valtio liiton ja hierarkia-ajattelun kurjistamat Ranska ja Venäjä ajautuivat verisiin vallankumouksiin.
Seppo hyvä,
EI pidä yksinkertaistaa aatehistoriallista todellisuutta.
Kirkko ( tai kirkko(kunnat)) ovat tehneet hyvää mutta toki sortuneet myös ei-aina-niin-ehdottoman-hyvään.
Väite, että hyvyys olisi ateistista lähtökohdiltaan ei edusta ns. neutraalia tieteellistä anaöyyttistä tarkastelua.
Mielipiteitä toki voi olla erilaisia, en ala niistä kiistelemään. Mutta populismi jääköön omaan yksinäisyyteensä.
***
Muuten tuohon ”kirkon” nykyiseen vastustamiseen liittyen:
Ehkä suurin syy ei ole ”entiset synnit” vaan yleensä nykyisten ihmisten syntisyydestä muistuttaminen; siis ihmisten nykyiset synnit, joista haluttaisiin vaieta – ja etenkin vaientaa.
Ja ehkä tärkein syy on se, että ”kirkko” ei sovi nykyiseen ideologiaan ja siihen liittyvään maailmankatsomukselliseen vallantavoitteluun.
Minähän sitä juuri En yksinkertaista kuten blogisti, joka jätti valistuksen huomiomatta.
Enkä minä ottanut kantaa ’hyvyyden’ alkuperään.
Oppi ihmiskunnasta joka on lähtökohtaisesti matkalla helvetin ikuisen tuleen ei yksinkertaisesti enää myy kuin siellä missä sivistysvaje on vielä suuri..
Maallistuneita ihmisiä kuuluu vielä kirkkoon lähinnä siirtymäriittirituaalien takia, jotka ovat taviksille menettäneet hengellisen merkityksensä jo aikaa.
Siinä lienet, Seppo, oikeassa,
että ”perustallaaja” kirkkoon kuuluvana katsonee kirkon lähinnä (vain) edustavan suomalais-eurooppalaista kulttuuriperintöä, joka kylläkin vahvasti on hyvinvointikäsitystemme taustalla. Valistus on ottanut paljonkin vaikutteita kristillisyydestä, vaikka yhteiskuntamme nyttemmin onkin irroittautumassa sekä omista ”valistusjuuristaan” että yhä enemmän vanhoista kristillisistä juuristaan. Valistustahan edelsi ns. ”raamattuhumanismi”. Ateistinen humanismi sitten kehittyi omanlaiseksi suuntauksekseen. Seuraukset muutoksesta toki näkyvät vasta viipeellä. Valistuksellakin tietysti on oma osuutensa – hyvässä ja ei-niin-hyvässäkin. (Miten tuo sitten määritelläänkin saati mitataankaan…)
Koulujen ”kirkko- tai kristillisvaikutteiset happeningit” eivät varmaankaan nykyisellään liitty ”helvettikysymyksiin”. Eipä helvetistä taideta juuri kirkoissakaan puhuta; ehkä helvetistä puhuvat lähinnä ateistit kritisoiden nykyisin.
Siinäkin lienet oikeassa, että kirkkoon kuuluvat (maallistuneet) eivät ns. kirkon oppeja enää taida juuri tunteakaan (kuinka siis välittäisivät?); niistä kun vähän ”sordiino päällä” yleensäkin puhutaan. Kirkkohan miellettäneen paljolti SPR:n tai KELA:n oheistoimijaksi, tai edullisten palvelujen tuottajiksi. Tarjoaahan se joogasta ym. alkaen ohjelmaa. Mindfullnesista taidetaan puhua enemmän kuin helvetuistä?
Kaikenlaista muuta, ei-kristillistä, ideologiaa ja maailmankatsomuksellista touhuilua kouluissa kyllä sallitaan polemiikitta – ikäänkuin ne eivät olisi aatteellisia. Suomalaiset ”uskovat” kristityt ovat tottuneet pitämään suunsa supussa. Valistushan taisi jo Ranskan suuren vallankumouksen pyörteissä olla varsin ”äänekästä”? Ehkä sen perinne siinä jatkuu…
”Valistus on ottanut paljonkin vaikutteita kristillisyydestä.”
Eipä juuri: Valistus otti aatteensa kristinuskon ylihypäten suoraan antiikista, missä esim. Seneca oli jo sanonut kaiken eettisesti saman kuin Jeesuskin.
Lakiuudistukset otettiin Rooman Corpus Juriksesta ja germaanisesta oikeudesta. Mooseksen julma laki koki oharin.
Helvetti on piilotettu eufemistisiin kiehkuroihin. muta sehän on silti koko opin taustalla, sillä sieltähän se Jeesus pelastaa.
Kirkon oppi sovituksesta vaikuttaa hämärtyneen kuten Seppo toteat, kun ”helvetti on piilotettu eufemistisiin kiehkuroihin.” Seneca viisaana miehenä joutui kuitenkin tekemään itsemurhan keisari Neron painostuksesta. Jeesus ei kuitenkaan antanut henkeään kenenkään painostuksesta, vaan vapaaehtoisesti. Syy ristiinnaulitsemiseen! Perkele, ja kuten häntä syytettiin Jeesus teki itsestään Jumalan. Sitä hän oli toki jo ennen kaiken alkua.
Ei kouluissa sallita poliittisten ideologisten puoluettein vaali- tai muita ohjemalisia tilaisuuksia.
Seppo ym:
Olen kyllä ymmärtänyt, että ”tietyt aatteellis-poliittiset” ryhmät ovat kouluissa saaneet paljonkin mahdollisuuksia aatteidensa tai/ja näkemystensä esittelyyn – jopa ihan opetuksellisissa tilanteissa.
Ajatus, että kouluissa oltaisiin ns. neutraaleja eräissä ajankohtaisissa kysymyksissä, ei vastanne todellisuutta. Eli jonkinlaista kaksoisstandardointia on tiettävästi ollut havaittavissa.
Täsmennä minkälaisia tilaisuuksia ja keiden järjestämiä tarkoitat.
Hyvä kysymys! Mikä kirkon sanomassa on” niin pahaa ja vaarallista, että sitä suurella tunteella vastustetaan, että se herättää jopa aggressioita?”
Suoraan sanottuna ei mikään muu kuin Perkeleen hillitön viha ylösnoussutta Kristusta ja häntä yksin elävällä uskolla seuraavia kristittyjä kohtaan! Se on myös kirkkohistorian valossa selvää.
Kosti Vasumäki oletko joskus ajatellut miksi itse kirkko on ollut niin agressiivinen että on pitänyt toisuskoisia jopa vainota?
Ari Pasanen, mikä on itse kirkko? Onko se kenties synnittömien yhteisö?
Täytyyhän Kristuksen kirkossa olla myös vastustaja – yleinen syyttäjä, Lucifer, muka ”lux ferre” valon kantaja ja hillittömän epäuskon alkuunpanija hänen lankeemuksestaan lähtien, joka vihaa evankeliumin oppia ja uskoa Kristukseen. Mutta se on pääasia, josta perkele erityisesti yrittää huolehtia, että hän saisi poistetuksi sydämistämme rakkauden, joka Jumalalla on meitä kohtaan ettemme mitään hyvää odottaisi Jumalalta, vaan pitäisimme Hänet vihollisenamme. Mikäli tuo katala persoona siinä onnistuu, niin hän on voittanut. Seurakunta ei ole pelkästään maallinen laitos, vaan pääasiallisesti se on uskon ja Pyhän Hengen osallisuus sydämessä, jolla on kuitenkin ulkonaiset tunnusmerkit. Sana ja sakramentit.
Vaikeisiin kysymyksiin on harvoin yksinkertaisia vastauksia. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että homoseksuaalisuuden normaalisointi – pyrkimyksen mukana on tullut myös blogistin mainitsema kielteinen asenne kirkkoa ja kaikkea sen opetusta vastaan. Ainakin molemmat suuntaukset ovat kasvaneet yhdessä ja vahvistavat toisiaan.
Lucifer ei ole mikään ’muka’ Lux ferre eli valonkantaja. Kyllä etymologinen sanajohto on ihan selvä.
WIKI: Etymologia
Keskienglannista Lucifer , latinasta Lūcifer , sanasta lūx ( ” valo ” ) + ferō ( ” karhu , kanna ” ) . Todennettu vanhaksi englanniksi nimellä Lūcifer. Korvattu natiivi calque lēohtberend ( ” valonkantaja ” ) myös samasta latinalaisesta lähteestä. Nimen soveltaminen Saatanaan johtuu luultavasti Jesajan 14:12:n v i r h e e l l i s e s t ä tulkinnasta (josta myös vastaava kointähden tunne ) .
Hebreassa הֵילֵל (hêlēl) siis esiintyy kerran (Jes14). En väitä vastaan sinänsä sitä, mitä toteat tuosta alunperin latinalaista sanasta ”lux ferre” valon kantaja. Olihan tuo persoona sitä luotuna alussa mutta oli heti sen jälkeen kuten totesin ”muka lux ferre”. ”Heprealainen Raamattu sekä Samael Aun Weor, kutsuu שדי Shaddaita, paholaista, ”שטן Saatanaksi”.
“In the beginning Elohim created the heaven and the earth. And the earth was formless and void; and Chashok חשך (darkness) was upon the face of the deep.” —Genesis 1:1-2. Joten, שטן Saatana Chashok חשך, on musta kuin hiili. Joka tapauksessa: ”Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.” (Joh1).
Entäpä sitten tuo (Jes14) Latinaksi: quomodo cecidisti de coelo, splendor, fili aurorae! ”How art thou fallen from heaven, glorified son of the Dawn.” ”Kuinka sinä putosit taivaasta, kirkastettu Aamunkoiton poika. / valon kantaja.” En tiedä onko käännös oikein, mutta tässä kohdassa on oleellista se, miten selität tuon – kuinka ja miksi – tuo aamunkoiton poika putosi /pudotettiin taivaasta. ”Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Lisäksi Lucifer (Hillel הילל) on käänteisesti (לילה Lailah), “night.” yö.
Edelleen tuo ”valon kantaja” ei ole ainoastaan syösty maahan, vaan שְׁא֛וֹל תּוּרָ֖ד אֶל־ יַרְכְּתֵי־ בֽוֹר׃ hänet on syösty Sheoliin sen syvimpään kuiluun.
KOSTILLE:
Jes. 14 sisältää ivalaulun Babylonin kuninkaasta. Se pohjaa Aamutähden (Luciferin) tapaan nousta joka aamu juuri enne aurinkoa korkeammalle, niin, että se saavuttaa lähes taivaankannen keskipisteen. Sitten se kuitenkin alkaa laskeutua ja laskeutuu iltatähtenä horisontin taakse pimeyteen. Aivan samoin Babylonin kuningas luuli olevansa Jumalan veroinen – mutta juuri kun hän oli valtansa huipulla, hän romahti alas.
Luciferissa ei siis ole kyseessä Saatana, joksi kirkon myöhemmät oppimanipuloijat kauniin Kointähti; Helel/Phosporos/Luciferin tekivät.
Usein tuntuu siltä, että kirkon ja kristinuskon vastustajilla on aivan väärä käsitys siitä, mitä kirkossa on tarjolla. Olen viidenkymmenen vuoden aikana käynyt kirkon jumalanpalveluksissa pitkälti toistasataa kertaa kaikkiaan ja lisäksi kuunnellut tai katsellut radion ja tv:n kautta enemmän kuin toisen mokoman. Koskaan en ole ahdistunut kuulemastani tai kokemastani, vaan useimmiten olen kokenut saaneeni hyviä eväitä alkavaa viikkoa varten. Kirkon sanomassa korostuu kolme asiaa: anteeksiantaminen ja -saaminen, lupaus ikuisesta autuudesta tämän elämän jälkeen ja kehotus kohdella kaikkia ihmisiä, myös vastustajia, rakkaudellisella asenteella. En ymmärrä mikä tässä on niin vaarallista, että sitä halutaan kieltää ja rajoittaa.
Matematiikkani petti edellä pahan kerran. Kirkonkäyntieni konaismäärä on yli 600, olettaen että käyntitiheys on ollut kerran kuussa, niin kuin se pitkällä aikavälillä lieneee keskimäärin ollut.
Ongelma Yrjö on vain siinä, että moni asennoituu kielteisesti kirkkoon. Asenne saa aikaan sen, ettei kirkkoon haluta edes tutustua. Joten kaikki mitä kirkko edustaa koetaan kielteisesti.
Taustalla lienee se yksinkertainen tosiasia, että kristillinen usko halutaan marginalisoida. Osaltaan media rummuttaa suvaitsevaisuutta ja tasavertaisuutta, mutta on itse suvaitsematon, mitä tulee kristinuskoon ja varsinkin sen tunnustukselliseen opetukseen. Nythän tavoitellaan kristillisen ihmiskäsityksen ja elämäntulkinnan purkamista länsimaisesta yhteiskunnasta. Siitä taitaa olla lopulta kysymys.
Kirkossa tiedetään varsin hyvin se, kuka tämän kaiken takana on, vaikka tuota Persoonaa ei oikein haluta nimetä julkisesti. Näkymättömänä, mutta hänen tekonsa ovat varsin hyvin nähtävissä. Häntä vastaan voidaan taistella. Tosin ”sulkakynällä”, kuten Luther aikoinaan kuten myös vastustaa lujasti uskossa Kristuksen sanalla antamatta tuolle ”lux ferelle” periksi tuumaakaan. ”Sillä meillä ei ole taistelu lihaa vastaan, vaan…..”
Jumalanpalveluksetko vaarallisia, kuten Yrjö toteaa? Olen itse elämäni aikana käynyt kirkossa lähemmäs 2000 kertaa eri tilaisuuksissa. Puettu on myös – voimalla korkeudesta, joskaan ei aina samalla tavalla. Evästä on saatu heikkouteenkin. Vaan vitsalla ja sauvalla Herra meitä johdattaa.
Tämä on tärkeä osa uutta maailmanjärjestystä. Sitä ei voi rakentaa jollei nykyisiä arvoja kyetä mitätöimään. Nimenomaan kirkko ja sen arvot on esteenä. Olen jo kymmenisen vuotta seurannut kehitystä. Merkillisintä siinä on se miten kirkko itse auttaa omien arvojensa mitätöimistä. Kehitys on aivan selkeästi nähtävissä. Tätäkin postausta seuraa syytökset jostain salaliittoteorioista. Jolla mielipiteeni halutaan mitätöidä. Näin ainakin tähän asti on tehty.
Aivan, nyt rakennetaan uutta maailmanjärjestystä, jossa Jumalalla ei ole tilaa ja kuten toteat, osittain kirkko itse purkaa omia arvojaan. Mutta vielä on heitä, jotka ovat niin periksiantamattomia ja itsepäisiä tämän päivän sekavassa maailmassa, että pelkäämme ja rakastamme Jumalaa, kunnioitamme poistuneita vanhempiamme ja kunnioitamme isiemme tekoja, jotka verellä ja luottamuksella Jumalaan pelastivat maamme perikadolta. Vaan mikä on henki nyt? Ellemme usko, me emme kestä!
On niin surullista nähdä miten kansa on luopumassa Jumalasta ja kirkko itse tukee tätä luopumusta.
Kirkolle oikea oppi on niin tärkeä, ettei oikealle – ja Jumalan tahdon mukaiselle elämälle ole edes siinä sijaa.
Ihmiset ilmeisesti haluavat elää kaikista auktoriteeteista vapaina. Kirkko edustaa heille mennyttä maailmaa. Mutta luullessaan olevansa vapaita Jumalasta he ovatkin sidottuja. Se on surullista. Vaikka väki onkin vähentynyt kirkoissa huomaan kuitenkin, että siinä kirkossa jossa tapaan käydä väki on lisääntynyt. Itse rakastan jumalanpalvelusta. Pimeyden enkeli taas vihaa oikeaa jumalanpalvelusta ja evankeliumia Kristuksesta.
Mutta vaikka maailma olisi täynnä pimeyden enkeleitä, he eivät voita meitä, sillä he ovat saaneet jo tuomion. Yksi sana heidät kaataa. Siksi meitä kehoitetaan: Seiskää lujina vihollisen sotajoukkoja vastaan! ”Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.”
Onko kirkko vapauden vai kahlitsemisen asialla?
Tämä lienee yksi olennaisimpia kysymyksiä siinä, miten kirkkoon suhtaudutaan tänä päivänä.
Jos koetaan, että se kahlitsee jollakin tavalla, niin en ihmettele, jos kirkkoa kartetaan.
Mutta: Vapauteen Kristus meidät vapautti.
Vapaus olla mitä on, on tämän päivän iso juttu ainakin ns. demokraattisessa maailmassa.
Sopiiko kirkko siihen vai ei?
Kirkkoa vastustettaneen sen vuoksi, että sen ”perussanoman” mukaisesti ihminen on syntinen (vaikka sitä nykyään ei taideta kirkoissa juuri sanoakaan ääneen). Kirkkoa vastutettaneen, koska sen ”perussanomassa” Jumala – ei ihminen – on se, joka lopullisesti ”päättää”, mikä on oikein (vaikka tätäkään ei kirkoissa taideta uskaltaa ääneen enää sanoa).
Joku muu on ottanut vallan ”alkuperäiuseltä” kirkolta. Kirkko liberalisoituu, luopuu sanomastaan ja identiteetistäänkin – mutta silti kirkkoa vastustetaan.
Valtatyhjiötä ei ole, vaikka kirkolta valta riisutaankin. Kuka sen vallan nappaa (tai on jo paljolti napannutkin)?
Tuohon on vaikea vastata : ”Kuka sen vallan nappaa”, sillä kyse on kulttuurimme muutoksesta. Itse olemme osa sitä kulttuuria ja siksi meidän on vaikea hahmottaa sen kehityksen varsinaista suuntaa.
Eikä varsinkaan sitä, kuka ja ketkä siitä hyötyy. Juuri siinä on koko asian ydin.
Jos olisi joku selkeä taho, joka erityisesti olisi kehityksen takana, niin sitä vastaan voisi taistella.
Nyt sellaista ei ole. Eikä sellaista edes tarvitse, sillä yleinen mielipide hoitaa asian. Kyse on taistelusta kansa vastaan kirkon arvot. Tätä taistelua kansa ei voi hävitä. Varsinkin, kun kirkko itse toimii omien perusarvojen vastaisesti.
Tälle asialle kirkko on täysin sokea ja sitä viedään kuin pässiä narusta teuraaksi.
Sen jälkeen, kun kirkon arvot on saatu alas on vallan nappaaminen mille tahansa taholle hyvin helppoa.
”vähemmistöjä sorrettu näihin päiviin asti.” Siinäpä se yksi ankkanen, johonka kirkkoa myöten on langettu. Sanasta kiinni pitäminen on kyllä meidän oman tahtomme sortoa ja alaspainamista, mutta että miten se kääntyykin nykyään ihan vinksin vonksin ja kaikkeen pitäisi mennä kirkonkin mukaan.