Varo huijareita.

On kaksi tapaa tulla huijatuksi : uskoa sellaista mikä ei ole totta ja toinen, olla uskomatta sellaista mikä on totta. (S. Kierkeagaard). Tuo kielipeli on pyörinyt mielessäni viimepäivinä. Sen pohjalta on jotain kirjoitettava. Harvemmin ajatellaan petetyksi tulemisen vaaraa, silloin, kun on päätetty olla uskomatta jotain, mikä on totta. Silti se on ihan yhtä yleinen, kuin ensimmäinen syy.
Saattohoidossa on vielä aikaa kohdata elämän kovia realiteetteja. Kuoleman lähestyessä moni kova ateisti alkaa miettiä: ”jospa rajan takana onkin elämää.” Kaikki se, mihin aiemmin hän oli perustanut kielteisen kantansa romahtaa, majesteetti kuoleman edessä. Omaa valintaa ei enää koeta ainoa oikeana. Toinenkin mahdollisuus on otettava huomioon. Silloin korjaavaa päätöstä ei voi siirtää kovin pitkälle.
Nuorelle kuolema on kaukainen asia. Hänen on helppo siirtää päätöstään vanhuuteen. Elämä on elettävä ensin. Elämä vain tuo tuolle päätökselle monia esteitä. Vanhuudessa niitä on usein jo aivan liikaa. Esteitä on, kuin tielle sikinsokin myrskyn kaatamia puita. Nuori tulee helposti petetyksi, koska uskoo voivansa hoitaa asian, sitten joskus.
Nuori aikuinen etsii onnea. Harva oivaltaa siinä vaiheessa tasapainoisen elämän tuovan onnellisuuden mukanaan. Elämä on tasapainossa, jos kaikki elämänalueet ovat sulassa sovussa keskenään. Niihin kuuluu myös usko Jumalaan. Päätös olla uskomatta antaa tilaa monelle harmille.
Sitten on kirkossammekin opetusta, että me emme voi tehdä mitään, saadaksemme armon ja anteeksiannon. Niinpä moni jää passiiviseksi ja uskonelämän ulkopuolelle. Saa syyn olla uskomatta. Eikä ota uskolla vastaan Jumalan lahjoja elämäänsä. Ei pääse omistamaan syntien anteeksisaamisen iloa ja rauhaa, eikä elämää Jumalan yhteydessä.
Pelastuaksemme emme voi mitään tehdä, mutta kyllä meidän on pelastus otettava henkilökohtaisesti vastaan. Sydän on avattava Jeesukselle. Tämän yksinkertaisen asian tekeminen on ilmeisesti kaikkein vaikeinta. Päättää vain uskoa. Siitäkin huolimatta että havaitsee oman uskonsa horjuvan.
On monia syitä tulla petetyksi, vain siksi, että on päättänyt olla uskomatta, sellaista mikä on totta. Kuten; Jumala on.

  1. Hyvä jos ymmärsit. Lakia tulee julistaa juuri noin. ”Tehkää parannus ja uskokaa Evankeliumi.” (Tuon voisi kääntää myös ”Kääntykää teiltänne ja luottakaa Minuun.”)

    Kun tarpeeksi yrittää olla hyvä ja uskollinen, niin lopulta laki tappaa ja sitten Jeesus tulee paikalle ja tulee sydämmeesi ja niin alkaa Armossa vaeltaminen.

    Jeesus on itse parannus kaikkiin haavoihin.

  2. Ei Jeesus valehtele, vaan on täynnä Armoa ja Totuutta.

    ”Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
    Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.”

    Tämän Jeesus puhui lainkiivailijoille ja Fariseuksille, niille, jotka olivat itsekeskeisiä ja omahyväisiä. Heille lakia on juuri julistettava.

  3. Niinpä niin, Jeesuksen seuraaminen ei tosiaankaan ole sitä, että sekoitamme keskenään elämän ja Kristuksen opin. Kuten Pekka edellä oikein kirjoittaa.

    Arille vielä mietintään, jos ajattelet, että minun ja Pekan käsitys Armosta on, että meillä on lupa tehdä syntiä, ja elää miten tahansa, niin paljastaa se vain sinun käsityksesi Armosta ja siitä miten suhtaudut siihen. Luulet ilmeisesti omien tekemistesi vaikuttavan synnin välttämiseksi. Synti asuu meissä, mutta Juuri sen tähden Kristus tuli, että saisimme uskon ja lunastuksen Hänen kauttaan.

    Jos sinulla ei ole samaa Kristillistä Vapautta, joka on siis sitä, että meidän ei tarvitse katsoa enää omaan kelvottomaan luontoomme, vaan voimme rangaistuksesta vapaina elää Kristuksessa ja palvella iloisella mielellä kaikkia lähimmäisiämme, sen mukaan kun meillä on voimia ja terveyttä. Toivon todella sydämestäni, että pääset lepoon omista teoistasi, Kristuksen tekoihin ja Jumalan Lepoon.

    Se rangaistus joka kuuluisi meille synnin tähden, sen Hän kantoi ja vei ristille ja antoi elämänsä uhriksi ja lunnaiksi, että me saisimme Elämän ja yltäkylläisyyden. Ilon ja autuuden.

  4. Ismo Malinen:”Arille vielä mietintään, jos ajattelet, että minun ja Pekan käsitys Armosta on, että meillä on lupa tehdä syntiä, ja elää miten tahansa, niin paljastaa se vain sinun käsityksesi Armosta ja siitä miten suhtaudut siihen.”

    Tuo onkin hyvä tuoda teille mietintään hiukan toiselta kantilta, siis kun ilmeisesti pidätte Lutheria & kump oikeina kristittyinä niin silloin se paljastaa teidän käsityksen armosta eli hyväksytte ns ”kristittyjen” teoiksi ne kauheuden joita näiden ”oppi-isienne” seuraajat ovat ”uskon nimissä” tehneet.

    Miten muuten minun käsityksen voisi päätellä siitä että sanon teidän armo käsityksenne on ”lupa elää synnissä”?

    Minulle armo on ennen parannuksen tekoa tehtyjen syntien anteeksi saamista.
    Sen jälkeen ei ole enää mitään ”könttä” armoa vaan on myös syntejä joista seuraa nimen pyyhkiminen elämänkirjasta.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.